Uusi Tampere julkaisi lisää artistikiinnityksiä – Tavara-aseman lavalla nähdään heinäkuussa COBRAH, Oruã ja Jesse Markin

Heinäkuisen Uusi Tampere -festivaalin ohjelmisto on täydentynyt. Kaksipäiväiseen tapahtumaan on kiinnitetty ”työmiehen krautrockia” soittava Oruã (BRA), joka tunnetaan myös levytyksistään legendaarisen Built to Spill -yhtyeen kanssa. Festivaaliyleisöä villitsee lisäksi kansainvälistä mainetta niittänyt elektronisen musiikin tuottaja COBRAH (SWE), jonka keikkoja on kuvailtu energisiksi, hikisiksi ja mielettömiksi.
Kotimaisista huippuartisteista Uusi Tampereen riveihin liittyvät karismaattinen Jesse Markin, kolmatta albumiaan valmisteleva Lyyti ja Vuoden läpimurtoartistina YleX:n äänestyksessä palkittu helsinkiläinen Ege Zulu. Lavalla nähdään niin ikään mansegazen sanansaattaja Radio Supernova, kymmenvuotisjuhliaan viettävä rap-duo SOFA ja hiljattain debyyttilevynsä ”Copacabana” julkaissut Sophia Mitiku.
– Upeaa, että saamme nämä omaehtoisesta soundistaan tunnetut artistit Tampereelle. Lisämaustetta ensi kesän festivaaliin tuo se, että tapahtumaa vietetään ensimmäistä kertaa historiallisella Tavara-asemalla. Festivaalialue taipuu sisä- ja ulkolavoineen mainiosti niin herkkään tunnelmointiin kuin energisiin keikkoihin, kuvailee ohjelmapäällikkö Janne Laurila.
Päiväkohtaiset liput myyntiin perjantaina
Uusi Tampereen päiväkohtainen ohjelma on julkistettu, ja yhden päivän liput tapahtumaan tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 24.3. kello 9. Myös yhden päivän lipun ostajat saavat ensi kesänä rannekkeen ja pääsevät halutessaan liikkumaan festivaalialueen ulkopuolella päivän aikana.
Viidennettä kertaa järjestettävän Uusi Tampereen esiintyjiksi ovat aikaisemmin varmistuneet yunè pinku (UK), Ahmed ag Kaedy (MLI), Malla, Antti Autio, Samuli Putro, Elia Lombardini, Elsi Sloan, Nelma U ja DJ Sofa. Festivaalin jatkoille tilat tarjoaa legendaarinen Tullikamari.
Tapahtuman ennakkoklubia vietetään Tavara-asemalla jo perjantaina 24.3. jolloin live-musiikista vastaa pian debyyttialbuminsa julkaiseva elektronisen musiikin tuottaja Detalji.
Uusi Tampere -festivaalin järjestää Tampereen Kulttuurikamari Oy, joka hallinnoi Tavara-aseman lisäksi Tullikamarin Pakkahuonetta ja Klubia.
Uusi Tampere 2023 päiväjako:
Perjantai 21.7.
Antti Autio
Samuli Putro
Jesse Markin
Lyyti
Oruã (BRA)
Radio Supernova
Ahmed ag Kaedy (MLI)
Elia Lombardini
Lauantai 22.7.
Malla
COBRAH (SWE)
yunè pinku (UK)
Ege Zulu
Sophia Mitiku
SOFA
Nelma U
Dj Sofa
Elsi Sloan
Lisätiedot
Kuvat
Uusi Tampere -festivaalin mediapankki
(Kuvat käytettävissä vain Uusi Tampereeseen liittyvässä uutisoinnissa)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne LaurilaOhjelmapäällikköTampereen Kulttuurikamari Oy
Puh:040 727 6134janne@kulttuurikamari.fiKuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen Kulttuurikamari Oy hallinnoi legendaarisen Tullikamarin ja tammikuussa 2023 avautuneen Tavara-aseman toimintaa. Tullikamarin punatiiliset tapahtuma- ja konserttisalit Pakkahuone ja Klubi tarjoavat vuosittain estradin noin 600 artistin keikoille aivan Tampereen rautatieaseman kupeessa. Nyt tapahtumien määrä on komeassa kasvussa, kun Tullikamarin jugend-tyylinen pikkusisarus Tavara-asema on täydentänyt kehittyvän asemanseudun kulttuuritarjontaa omalla, raikkaalla kattauksellaan. Tampereen Kulttuurikamari järjestää myös Uusi Tampere ja Valtteri -kaupunkifestivaaleja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Kulttuurikamari Oy
Tavara-aseman pihapiiriin kolme pakohuonetta – ensimmäinen aukeaa jo kesäkuussa18.4.2023 12:57:17 EEST | Tiedote
Tapahtumatalon naapurissa sijaitsevan Puutalon kellari muuntautuu arvoitusten, pulmien ja unohtumattomien seikkailujen näyttämöksi. Pakohuoneet aukeavat portaittain vuoden 2023 aikana.
Tavara-aseman naapurissa sijaitseva PSTA-ravintola avaa ovensa pääsiäisenä5.4.2023 14:04:18 EEST | Tiedote
Yli satavuotiaaseen puutaloon kotiutunut uusi tamperelaisravintola tarjoilee asiakkaille ensimmäiset pastansa perjantaina 7.4. Kiireettömään tunnelmaan panostava ruokapaikka aikoo nousta laadukkailla annoksillaan herkkusuiden suosikkikohteeksi.
Valtteri Festivalin ensimmäiset artistit julki – juhannusjuhlaa tähdittävät Ruusut, Litku Klemetti ja Huora9.3.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Rakastettu kaupunkilaisten juhannustapahtuma tuo Tampereen keskustaan vahvan kattauksen suomalaisen popin ja punkin huippuartisteja. Musiikin lisäksi ohjelmassa on stand upia.
Tavara-aseman pihapiirissä sijaitsevaan Puutaloon avautuu kodikas pastaravintola15.2.2023 11:31:04 EET | Tiedote
Yli satavuotias rautatieläisten vanha asuinrakennus saa kevään kuluessa uuden elämän, kun sen tiloihin tulee ravintolatoimintaa. Herkullisiin kastikkeisiin ja laadukkaaseen juomavalikoimaan panostavan PSTAn ravintoloitsijat uskovat, että lämminhenkinen ruokapaikka löytää asiakkaansa.
Tavara-aseman kevään keikkakalenteriin uusia tähtiartisteja – lavalle nousevat Meiju Suvas, Kemmuru ja Turisti1.2.2023 12:01:27 EET | Tiedote
Tammikuussa ovensa avanneessa tapahtumatalossa järjestetään myös second hand -tapahtuma ja Uusi Tampere -festivaalin ennakkoklubi. Suurta mielenkiintoa herättäneiden K40-discojen liput löytyvät nyt Tiketistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme