Aava & Bang Oy

Uusi toimitusjohtaja luotsaamaan yhtä Suomen parhaista työpaikoista

Jaa
Aava & Bang on saanut tunnustusta yhtenä Suomen parhaista työpaikoista ja työnantajabrändeistä. Nyt uuteen strategiaan haetaan voimaa uuden toimitusjohtajan ja uudistetun johtoryhmän kautta. Uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu 1.1.2022 alkaen Aava & Bang Oy:n liiketoimintajohtaja ja viestinnän tohtori Vilja Laaksonen.
Kuvassa Aava & Bangin toimitusjohtajaksi 1.1.2022 alkaen nimitetty Vilja Laaksonen. Kuva: Jussi Judin
Kuvassa Aava & Bangin toimitusjohtajaksi 1.1.2022 alkaen nimitetty Vilja Laaksonen. Kuva: Jussi Judin

Yrityksen uuden strategian keskiössä on vahvan yrityskulttuurin rakentaminen sisältä ulospäin kestävän kasvumarkkinoinnin avulla.

”Aava & Bangin kasvustrategian keskiössä on työntekijä- ja asiakaskokemuksen yhdistelmä, jonka uskomme takaavan kasvun sekä asiakkaillemme että meille itsellemme. Toimitusjohtajan valinnassa painottui Viljan kyky viedä uusi strategiamme käytäntöön kokonaisvaltaisen viestintä- ja johtamisosaamisen kautta. Samanaikaisesti nimitämme varatoimitusjohtajaksi Katja Asikaisen, jolla on niin ikään ollut iso rooli Aava & Bangin viime vuosien kehittymisessä. Tavoitteemme on lähes tuplata liikevaihtomme seuraavien kolmen vuoden aikana. Itse tulen jatkossa toimimaan markkinointi- ja myyntijohtajan roolissa keskittyen rakentamaan omasta markkinointi- ja myyntitoiminnostamme entistäkin vahvemman kasvunajurin yrityksellemme”, kertoo yrityksen osakas ja nykyinen toimitusjohtaja, Pete Okkonen.

Koronapandemian ravistelemissa yrityksissä tarvitaan uudenlaista otetta yrityskulttuurin johtamiseen, sisäiseen viestintään sekä työntekijä- ja asiakaskokemuksen rakentamiseen. Muutos edellyttää yrityksen sisäisten vahvuustekijöiden tunnistamista ja näiden vahvistamista sekä systemaattista viestintää yrityksen sisällä ja sen ulkopuolella.

”Aava & Bangin erityinen vahvuus on meidän työntekijöissä, jotka uskovat meidän visioon ja haluavat viedä sitä eteenpäin. Haluan osaltani vahvistaa tätä yhdessä onnistumisen kulttuuria ja rakentaa paremmasta sisäisestä viestinnästä meidän onnistumisen tukipilarin. Uskon siihen, että paras strategia on se, joka herää eloon arjessa” summaa Vilja Laaksonen.

Viimeisen kolmen vuoden aikana Aava & Bang on tuplannut liikevaihtonsa ja yritys on palkittu Suomen parhaana ja Euroopan 3. parhaana työpaikkana. Uudella strategiakaudella kasvuun haetaan lisävauhtia sisäisen viestinnän ja markkinoinnin vahvan yhdistelmän avulla. Palveluihin sisältyy sekä asiakkaan oman markkinointi- ja viestintätoiminnon kehittäminen että viestinnän tuottaminen ulkoistettuna palveluna. Yrityksen kasvun keinovalikoimassa ovat myös mahdolliset yritysostot.

Uudistuneen johtoryhmän jäseniä ovat 1.1.2022 alkaen toimitusjohtaja Vilja Laaksonen, liiketoimintajohtaja ja varatoimitusjohtaja Katja Asikainen, henkilöstöjohtaja Hanne-Mari Miskala sekä markkinointi- ja myyntijohtaja Pete Okkonen. Yrityksen hallituksen muodostavat Timo Koponen, Jarkko Järvenpää ja Pete Okkonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvassa Aava & Bangin toimitusjohtajaksi 1.1.2022 alkaen nimitetty Vilja Laaksonen. Kuva: Jussi Judin
Kuvassa Aava & Bangin toimitusjohtajaksi 1.1.2022 alkaen nimitetty Vilja Laaksonen. Kuva: Jussi Judin
Lataa
Kuvassa Katja Asikainen ja Vilja Laaksonen. Kuva: Jussi Judin
Kuvassa Katja Asikainen ja Vilja Laaksonen. Kuva: Jussi Judin
Lataa
Kuvassa Vilja Laaksonen kertomassa Aava & Bangin tarinasta valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä. Kuva: Suomen Yrittäjät / Tero Takalo-Eskola
Kuvassa Vilja Laaksonen kertomassa Aava & Bangin tarinasta valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä. Kuva: Suomen Yrittäjät / Tero Takalo-Eskola
Lataa
Kuvassa Hanne-Mari Miskala, Katja Asikainen ja Vilja Laaksonen vastaanottamassa tietoa vuoden 2021 Rekrygaalan finaalipaikasta. Kuva: Tommi Haapaniemi / Duunitori
Kuvassa Hanne-Mari Miskala, Katja Asikainen ja Vilja Laaksonen vastaanottamassa tietoa vuoden 2021 Rekrygaalan finaalipaikasta. Kuva: Tommi Haapaniemi / Duunitori
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aava & Bang Oy
Ylistönmäentie 33
40500 Jyväskylä

https://bang.fi/

Aava & Bang faktoina

  • Vuonna 2005 perustettu kasvumarkkinointitoimisto, joka yhdistää työntekijäkokemuksen ja asiakaskokemuksen kestäväksi kasvun ajuriksi
  • Palveluvalikoimaan kuuluu kokonaisvaltaiset markkinointiviestinnän ja sisäisen viestinnän palvelut sekä markkinoinnin rekrytoinnit 
  • Työntekijöinä 52 markkinoinnin ja viestinnän ammattilaista
  • Valittu Suomen parhaaksi ja Euroopan 3. parhaaksi työpaikaksi vuonna 2020. Vuonna 2021 yksi Suomen parhaista työpaikoista ja ehdolla vuoden työnantajabrändiksi Rekrygaalan finaalissa
  • Toimistot Jyväskylässä, Helsingissä ja Tampereella, asiakkaina pk-yritykset eri puolilla Suomea
  • Liikevaihto 3,2 miljoonaa euroa (6/2021)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aava & Bang Oy

Uusi vuosittain toteutettava tutkimus yhdistää työntekijäkokemuksen ja asiakaskokemuksen nykytilan kartoituksen – tulokset julkaistaan tammikuussa 2023.28.8.2022 00:00:00 EEST | Tiedote

Tulevaisuudessa yrityksen kasvua ei voi johtaa erikseen organisaation sisällä ja sen ulkopuolella. Maanantaina 29.8.2022 julkaistava Kestävän kasvumarkkinoinnin nykytilatutkimus yhdistää työntekijä- ja asiakaskokemuksen nykytilan mittaamisen sekä tulevaisuuden kehittämisen haasteet kestävän kasvun näkökulmasta. Tieto valjastetaan myös tulevaisuuden työelämän käyttöön, sillä jokaisesta vastauksesta lahjoitetaan opetuspuheenvuoro yhdelle nuorelle.

Julkaisuvapaa 27.4.2022 kello 18: Great Place to Work® -kestomenestyjä tietää, että vahva yrityskulttuuri näkyy brändinä, joka houkuttelee työntekijöitä ja johon myös asiakkaat haluavat kiinnittyä27.4.2022 18:00:00 EEST | Tiedote

Yhdessä rakennettu strategia, lähijohtamiseen panostaminen sekä psykologisesti turvallisen yrityskulttuurin rakentaminen siivitti kestävään kasvumarkkinointiin erikoistuneen Aava & Bang Oy:n jälleen Suomen Parhaat työpaikat™ -kilpailun finaaliin sekä noin 20 % prosentin kasvuun.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye