Raide-Jokeri

Uusi Tulvaniitynsilta avataan jalankulkijoille ja pyöräilijöille 8. lokakuuta

Jaa
Vantaanjoen yli rakennettu Tulvaniitynsilta on valmistunut ja se avataan jalankululle ja pyöräilylle torstai-iltapäivänä 8.10.2020. Sillan valmistumisen myötä alueelle tulee uusia liikennejärjestelyitä. Viereinen vanha jalankulku- ja pyöräilysilta suljetaan ja sitä aletaan purkaa lokakuun puolivälissä.
Sillan kaiteita ja valaistusta viimeisteltiin alkuviikolla.
Sillan kaiteita ja valaistusta viimeisteltiin alkuviikolla.

Vantaanjoelle Helsingin Pihlajistoon rakennettu Tulvaniitynsilta on valmistunut ja se avataan jalankululle ja pyöräilylle torstai-iltapäivänä 8. lokakuuta. Silta tuo oman lisänsä Vantaanjoen maisemaan. Siltaratkaisussa on otettu huomioon ihmisten esteetön kulkeminen, ympäristö- sekä maisema-arvot ja veden vapaa virtaaminen.

Jalankulkijoille ja pyöräilijöille rakennettu silta ylittää Vantaanjoen loivasti, mutta kuitenkin niin, että joella on tilaa tulvia. Sillan kansi on loivasti kaareva, ja sillan yläpuolinen kaari on sellainen, ettei joen uomaan tarvita pilareita siltaa varten. Kalteva sillan kaari auttaa myös vakaamaan siltaa.

Tulvaniitynsillan rakennustyöt aloitettiin heinäkuussa 2019. Raide-Jokerin Oulunkylä–Viikinmäki-alueen taitorakenteista vastaava Risto Laamanen mainitsee erityiseksi onnistumiseksi sillan kaaren ja kaaren teräsrakenteiden asennuksen. ”Lisäksi sillan kannen muotti tehtiin epätavanomaisella tavalla, teräsrakenteesta roikuttamalla. Haasteita rakentamisessa sen sijaan aiheuttivat viime talven tulvat, kun joen vesi nousi sillan tukiseinien yli. Kaikesta kuitenkin selvittiin”, Laamanen toteaa.

Sillan valmistumisen myötä alueelle tulee uusia liikennejärjestelyitä. Tulvaniitynsiltaa pitkin pääsee kulkemaan jalan ja pyörällä torstai-iltapäivästä 8.10.2020 alkaen. Maaherrantien vanhan rautatiesillan alla oleva vanha jalankulku- ja pyöräilysilta suljetaan ja siltaa aletaan purkaa lokakuun puolivälissä. Vastaavasti Vantaanjoen itä- ja länsirannoilla sijaitsevat ulkoilupolut avataan taas käyttöön Tulvaniitynsillan avaamisen yhteydessä.

Tulvaniitynpolun kohdalla Maaherrantiellä aloitetaan sillan leventäminen, jonka takia Tulvaniitynpolku suljetaan kaikelta liikenteeltä Maaherrantien ja Tulvaniitynkujan välisellä osuudella. Sulku kestää arviolta marraskuun loppuun. Jalankulun ja pyöräilyn kiertoreitti kulkee Maaherrantien molemmin puolin olevilta reiteiltä Vantaanjoen länsirannan kautta.

Maaherrantien vanhaa rautatiesiltaa aletaan purkaa maaliskuussa 2021, jolloin Maaherrantien bussiliikenne siirtyy kiertoreitille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Risto Laamanen, taitorakenteiden vastaava, Oulunkylä–Viikinmäki, p. 040 070 4545, risto.t.laamanen@yit.fi
Joonas-Petteri Kallonen,liikennejärjestelyvastaava, p. 050 560 0694, joonas-petteri.kallonen@yit.fi

Kuvat

Sillan kaiteita ja valaistusta viimeisteltiin alkuviikolla.
Sillan kaiteita ja valaistusta viimeisteltiin alkuviikolla.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Raide-Jokeri
Raide-Jokeri
Valimotie 1
00380 Helsinki

https://raidejokeri.info/

Raide-Jokeri on Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille rakennettava pikaraitiolinja. Raide-Jokeri korvaa runkobussilinjan 550. Linjan siirtäminen raiteille mahdollistaa kasvavien matkustajamäärien palvelemisen tulevaisuudessa. Raide-Jokeri lisää poikittaisen joukkoliikenteen luotettavuutta ja palvelutasoa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Raide-Jokeri

Raide-Jokerin tekninen koeliikenne on valmis9.6.2023 08:48:50 EEST | Tiedote

Raide-Jokerin tekniset koeajot saatiin päätökseen kesäkuun 2023 alussa. Koeajot aloitettiin Roihupellon varikolta elokuussa 2022 ja jatkuivat pikaraitiotien linjalle marraskuussa 2022. Teknisten koeajojen aikana testattiin vaunun liikkumista ratainfralla sekä raitiotien järjestelmien toimivuutta erilaisin testein. Teknisen koeliikenteen aikana ajettiin yhteensä 6225 kilometriä kilometriä, mikä tekee kokonaisina kierroksina (Itäkeskus–Keilaniemi–Itäkeskus) 124 kierrosta. Teknisen koeliikenteen aikana suoritettiin yli 700 erilaista testiä ja perehdytettiin 494 henkilöä. Huolimatta talven lumisista ja liukkaista olosuhteista ja suuresta työryhmästä tapaturmilta on vältytty läpi koeajovaiheen. Kesän 2023 aikana viimeistellään koeajoissa havaittuja asioita. Raide-Jokerin liikennöinti alkaa viimeistään alkuvuonna 2024, mutta mahdollisesti jo syksyllä 2023. Päätöksen liikennöinnin aloituksesta tekee HSL.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye