Uusi tutkimus: Enkelisijoittajat sijoittavat skaalautuviin tulevaisuuden teknologioihin, jotka kiinnostavat myös jatkosijoittajia

Enkelisijoittajat sijoittavat skaalautuviin tulevaisuuden teknologioihin, kuten tekoäly ja koneoppiminen. Kolme suurinta sektoria, joihin bisnesenkelit sijoittivat olivat data ja analytiikka, terveysteknologia, sekä tiede ja tekniikka. Terveysteknologian suosio on pysynyt vakaana viime vuosina. Tulevaisuuden teknologioiden jatkokehittymisen näkökulmasta oli positiivista, että ohjelmistojen lisäksi myös fyysisiin laitteistoihin sijoitettiin edelleen mittavasti.
“Tyypillisesti bisnesenkelit etsivät skaalautuvia sijoituskohteita joiden arvon kasvattamiseen he voivat antaa pääoman lisäksi erikoisosaamistaan ja verkostojaan. Päämääränä sijoittajilla on kuitenkin exit, eli yrityksestä irtautuminen”, kertoo Amel Gaily, FiBANin toimitusjohtaja.
Toimiva yhteistyö enkelisijoittajien kanssa on tärkeää kasvuyritysten kehitykselle
Enkelisijoittamisen ammattimaistuminen näkyy jatkosijoitustutkimuksen tuloksista joista ilmenee, että enkelisijoittajien sijoituskohteiden sektorit ovat lähes yhteneväiset VC-rahastojen sijoituskohteiden kanssa miltei kymmenen vuoden dataa tarkasteltaessa.
“Enkelisijoittajat luovat toiminnallaan pohjaa kasvuyritysmarkkinan kehitykselle ja toimiva yhteistyö eri toimijoiden välillä on kriittistä koko ekosysteemin kannalta. Analyysien perusteella voimme havaita enkeleiden ja VC-sijoittajien yhteistyön tiivistyneen vuosien varrella ja toiminnan kokonaisuudessaan kehittyneen positiiviseen suuntaan niin kohdevalinnan kuin jatkosijoitustenkin osata," Henri Hakamo, Tesin Chief Digital Officer sanoo.
Suomessa startup-ekosysteemi on aiempaa tiiviimpi, bisnesenkeleiden, pääomasijoittajien ja muiden startup-sijoittajien tehdessä lähemmin yhteistyötä aikaisemmassa vaiheessa. Vastaamaan kasvavaan kiinnostukseen FiBAN lanseerasi vuonna 2020 uuden jäsenluokan, Angel Friendly Investor, joka on tarkoitettu VC-rahastoille.
“FiBANin jäsenien sijoittamisen ammattimaistuminen takaa sen, että hyviä startup-yrityksiä pystytään kiihdyttämään kasvuun. FiBAN pitää hyvänä sitä, että yhteistyössä VC:iden ja muiden startup-sijoittajien kanssa saamme enemmän aikaan”, toteaa Annukka Mickelsson, FiBANin hallituksen puheenjohtaja.
Lisätiedot:
Annukka Mickelsson, hallituksen puheenjohtaja, FiBAN ry, +358 50 3390963, annukka.mickelsson@fiban.org
Amel Gaily, toimitusjohtaja, FiBAN ry, +358 50 3655019, amel.gaily@fiban.org
Henri Hakamo, Chief Digital Officer, Tesi, henri.hakamo@tesi.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Amel GailyToimitusjohtajaFiBAN – Finnish Business Angels Network ry
Puh:0503655019amel.gaily@fiban.orgHenri HakamoChief Digital OfficerTesi
henri.hakamo@tesi.fiAnnukka MickelssonHallituksen puheenjohtajaFiBAN - Finnish Business Angels Network ry
Puh:0503390963annukka.mickelsson@fiban.orgMilja MäkeläCommunications ManagerFiBAN – Finnish Business Angels Network ry
Puh:0405385418Milja.makela@fiban.orgKuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta

Lapinlahdenkatu 16 / Maria 01
00180 HELSINKI
info(at)fiban.orghttps://fiban.org
Suomen bisnesenkeliverkosto FiBAN
Finnish Business Angels Network (FiBAN) on yksi maailman suurimmista ja aktiivisimmista bisnesenkeliverkostoista, johon kuuluu yli 650 hyväksyttyä sijoittajajäsentä. Olemme voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on edistää yksityishenkilöiden sijoittamista listaamattomiin kasvuyrityksiin sekä kasvattaa ja kehittää yksityisten sijoittajien ammattikuntaa.
FiBAN kuuluu Euroopan bisnesenkeleiden verkostoon (European Business Angels Network EBAN), joka on valinnut FiBANin vuoden parhaaksi bisnesenkeliverkostoksi vuosina 2012 ja 2014. FiBANille myönnettiin Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinto vuonna 2017.
Bisnesenkelit ovat yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat henkilökohtaista varallisuuttaan korkean kasvupotentiaalin startupeihin. Vastineeksi he yleensä saavat osuuden kohdeyrityksen osakekannasta. Bisnesenkelit tuovat kohdeyritykseen omaa osaamispääomaansa sekä henkilökohtaisen kontaktiverkostonsa. Tyypillisesti bisnesenkelit sijoittavat kohdeyritykseen alkuvaiheissa ja tarjoavat samalla ohjausta liiketoiminnan kehittämiseen. Bisnesenkelit ovat avaintekijöitä korkean kasvun yrityksiä luodessa, jotka puolestaan ovat avainasemassa alueellisen talouden kehittymisessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FiBAN – Finnish Business Angels Network ry
Enkelisijoittajilta 37 miljoonaa 248 startup-yrityksille28.3.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2022 bisnesenkelit sijoittivat 37 miljoonaa euroa 248 kasvuyritykseen. Tiedot käyvät ilmi Suomen enkelisijoittajaverkosto FiBANin vuosittaisesta jäsenkyselystä, johon vastasi 450 yksityissijoittajaa FiBANin 670 jäsenestä.
FiBANin uusi toimitusjohtaja: "Enkelisijoittaminen on isänmaallinen teko”13.3.2023 08:10:30 EET | Tiedote
Finnish Business Angels Network FiBAN ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Tiina Laisi-Puheloinen, joka on tottunut olemaan ensimmäisten joukossa ja ajelee kesät “konjakkipullon hinnalla” ostamallaan kuplavolkkarilla.
Enkelisijoittaja on parasta yritystukea - FiBAN haastaa puolueet13.2.2023 08:30:00 EET | Tiedote
Miten taataan, että Suomessa kehittyy laadukkaita yrityksiä, joista syntyy Suomeen uusia, pysyviä työpaikkoja uusille aloille? Tähän haasteeseen vastaavat eduskuntapuolueiden kansanedustajat Finnish Business Angels Networkin (FiBAN ry) järjestämässä paneelissa 14.2. Eduskunnan Kansalaisinfossa.Tilaisuudessa puhumassa ovat muun muassa Ainomaija Haarla, opetuspelikehittäjä Peter Vesterbacka sekä yrittäjyyskasvatushanke Pikkuyrittäjät.
Epävarmasta markkinatilanteesta huolimatta jopa 90 % enkelisijoittajista on valmiita sijoittamaan12.12.2022 08:00:00 EET | Tiedote
Finnish Business Angel Network (FiBAN ry) marraskuussa teettämän jäsenkyselyn mukaan lähes 90 % vastanneista on valmiita sijoittamaan markkinan hiljenemisen pelosta huolimatta. Jäsenkyselyssä tarkasteltiin enkelisijoittajien sijoitussentimenttiä tämänhetkisessä markkinatilanteessa. Enkelisijoittajat ovat yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat omaa varallisuuttaan alkuvaiheen startup- ja kasvuyrityksiin. Pääoman lisäksi bisnesenkelit tuovat alkuvaiheen yrityksille osaamista ja verkostoja.
FiBAN-enkelisijoittajaverkosto palkitsi Pohjois-Savon alue-enkeli Jari Osmalan vuoden bisnesenkelinä14.11.2022 06:00:00 EET | Tiedote
Vuodesta 2011 lähtien FiBAN eli Finnish Business Angels Networkin palkitsemistoimikunta on palkinnut vuosittain menestyneitä enkelisijoittajia. Tänä vuonna vuoden bisnesenkeli -palkinnon sai jo 10 vuotta bisnesenkelinä toiminut Jari Osmala, joka on edistänyt ansiokkaasti Pohjois-Savon alueen enkelitoimintaa ja yritysten kansainvälistymistä jo 10 vuoden ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme