Uusi tutkimus etsii keinoja kotitalouksien sähkölaskujen pienentämiseksi
Suomen ympäristökeskus Syke ja energiapalveluyhtiö Väre selvittävät, minkälaisin viestinnällisin keinoin kotitalouksia voidaan tukea sähkönkäytön vähentämisessä ja ajoittamisessa. Energiaa säästämällä ja sähkönkulutusta ajoittamalla kotitaloudet voivat vaikuttaa merkittävästi sähkölaskunsa suuruuteen. Lisäksi kriittisinä hetkinä sähköpulan uhatessa kotitaloudet voivat vaikuttaa sähkön riittävyyteen ja sähköverkon tasapainoon omaa kulutustaan vähentämällä.

Suomen Akatemian rahoittama kokeilututkimus käynnistyy alkusyksyllä 2023 ja kestää noin puoli vuotta. Tutkimuksessa kotitaloudet saavat sähkönkulutuksen ajoittamista ja sähkökulujen pienentämistä helpottavaa viestintää. Energiapalveluyhtiö Väre kutsuu mukaan asiakkaitaan tutkimukseen elo-syyskuun aikana erillisellä viestillä. Suomen ympäristökeskuksen tutkijat suunnittelevat tutkimuksen koeasetelman sekä analysoivat ja raportoivat tulokset tieteellisin periaattein. Tuloksia tutkimuksesta on odotettavissa vuoden 2024 lopussa.
- Toivomme runsasta osallistujamäärää, sillä tutkimuksen kautta Väreen asiakkaat pääsevät vaikuttamaan yhteiskunnallisesti merkittävään asiaan. Tavoitteena on tuottaa luotettavaa tutkimustietoa, jolla autetaan kaikkia suomalaisia sähkönkulutuksen ajoittamisessa, energian säästämisessä ja sähkölaskujen pienentämisessä, Väreen kehitysjohtaja Antti Martikainen sanoo.
Tutkimustulosten avulla kehitetään valtakunnallista energianeuvontaa ja -palveluita sekä edistetään kulutusjouston toteutumista Suomessa. Tutkimus toteutetaan satunnaiskokeiluna, jotta viestinnän vaikuttavuudesta saataisiin mahdollisimman luotettava kuva.
- Satunnaiskokeilussa tutkimuksen osallistujat arvotaan viestintää saavaan ryhmään ja verrokkiryhmään. Tämä varmistaa, että viestintää saavien ja verrokkien sähkönkulutuksen erot johtuvat nimenomaan toteutetusta lisäviestinnästä, erikoistutkija Enni Ruokamo Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.
Muuttuneet sähkösopimusmallit ja sähkön rajut hinnanvaihtelut ovat saaneet suomalaiset aktivoitumaan oman sähkönkulutuksensa seurannassa ja sähkön säästämisessä. Väreen kesäkuussa teettämän tutkimuksen* mukaan suomalaisista jo 35 prosenttia käyttää energiasovellusta apunaan sähkönkulutuksen seurannassa.
Väre kehittää tulosten avulla myös suosittua Väppi-energiasovellustaan, jotta sähkönkulutuksen seuranta ja hallinta olisi kotitalouksille mahdollisimman helppoa ja informatiivista.
- Sähkönkulutusta ajoittamalla voimme kaikki edistää energiantuotannon ympäristötavoitteita. Sähkönkäyttö on hyvä keskittää niihin vuorokauden aikoihin, jolloin sähköä on edullisesti ja yleensä samaan aikaan myös hiilidioksidivapaasti tuotettuna tarjolla, Martikainen sanoo.
Vaikka sähkön markkinahinnat ovat kääntyneet jo laskuun, tulee sähkön hintaheilahteluihin ja säästötoimiin varautua myös jatkossa.
Lisätietoja:
Kehitysjohtaja Antti Martikainen, Väre Oy, p. 044 723 7102, antti.martikainen@vare.fi
Erikoistutkija Enni Ruokamo, Suomen ympäristökeskus Syke, p. 029 525 2092, enni.ruokamo@syke.fi
*Väreen teettämä tutkimus suomalaisten kiinnostuksesta energiasovellusten käyttöön sähkönkulutuksen seurannassa ja sähkön säästämisessä on toteutettu Bilendin M3 Panelissa kesäkuussa 9.-13.6.2023, johon on vastannut 1 000 suomalaista ikähaarukassa 18–75-vuotta. Otos on kiintiöity kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Árktalaš rávdnječázit leat hearkkit hávkkanoađuheapmái – buggeluosa mielddisbuktán duvttalasáhus boktá fuola dutkiide2.7.2025 08:51:03 EEST | Tiedote
Varas dutkamuš čujuha, ahte árktalaš leat hearkkit lassánan hávkkanoađuheapmái šaddanáigodaga áiggis dahje joga sturrodagas beroškeahttá. Áican boktá fuola, go boahttevuođas buggeluosa garra lassáneapmi sáhttá lasihit davvi jogain duvttanoađi.
Arktiset virtavedet ovat herkkiä typpikuormitukselle – kyttyrälohen aiheuttama ravinnelisäys huolestuttaa tutkijoita30.6.2025 11:55:37 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus osoittaa, että arktiset virtavedet ovat herkkiä lisääntyvälle typpikuormitukselle kasvukauden ajankohdasta tai joen koosta riippumatta. Havainto herättää huolta, sillä tulevaisuudessa kyttyrälohen voimakas runsastuminen voi lisätä pohjoisten jokien ravinnekuormaa.
Det ostadiga vädret har hållit cyanobakterieläget måttligt26.6.2025 13:09:15 EEST | Pressmeddelande
Situationen med cyanobakterier är fortfarande huvudsakligen lugn, och observationerna i insjöar samt längs kustområden har förblivit få. Det ostadiga vädret under den gångna veckan har försvårat satellitobservationer från öppna havsområden. Enligt automatiska observationer från handelsfartyg har dock mängden cyanobakterier varit något förhöjd i de västra öppna havsområdena i Finska viken.
Unsettled weather has kept the blue-green algae situation moderate26.6.2025 13:05:44 EEST | Press release
The situation with blue-green algae remains mostly calm, and observations in inland waters and along coastal areas have remained few. The unsettled weather over the past week has made satellite observations from open sea areas more difficult. However, according to automatic observations from merchant ships, the amount of blue-green algae has been slightly elevated in the western open sea areas of the Gulf of Finland.
Epävakainen sää on pitänyt sinilevätilanteen maltillisena26.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Sinilevätilanne jatkuu pääosin rauhallisena, ja havainnot sisävesillä sekä rannikkoalueilla ovat pysyneet vähäisinä. Kuluneen viikon epävakainen sää on vaikeuttanut satelliittihavaintojen tekemistä avomerialueilta. Kauppalaivojen automaattihavaintojen perusteella sinilevämäärä on kuitenkin ollut lievästi koholla Suomenlahden länsiosan avomerialueilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme