Uusi verkkosivusto auttaa opettamaan suomea ulkomaalaisille
27.11.2015 11:56:38 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Yliopistonlehtori Maria Kela opettajankoulutuslaitokselta on kehittänyt opiskelijoidensa kanssa verkkosivuston, jonka avulla kuka tahansa voi opettaa suomen alkeita turvapaikanhakijoille. Sivustolla on videoita, opetusmateriaaleja ja ohjeita siihen, miten kuka tahansa suomea osaava voi ohjata suomen kielen alkeistuokioita. Suomen kieli sanoo tervetuloa -opetustuokioita pidetään myös Tiedekulmassa.
Oikeudellista apua turvapaikanhakijoille
Oikeustieteellisessä tiedekunnassa ideoitu Helsinki Law Clinic toimii matalan kynnyksen neuvontapisteenä turvapaikanhakijoille. Oikeusklinikan vastaavan opettajan Tuomas Tiittalan mukaan tarjottava apu on yleistä tietoa Suomen oikeusjärjestelmästä, oikeusavun tarjoajista ja perusoikeuksista. Tätä toimintaa pilotoidaan University of Helsinki Says Welcome -tapahtumissa.
Helsingin yliopisto osallistuu myös työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämään kotouttamisen kumppanuusohjelmaan. Yliopisto sitoutuu selvittämään, mitä opiskelumahdollisuuksia, opintoihin valmentavaa opetusta ja joustavia väyliä opintoihin yliopisto voi tarjota Suomeen tulijoille. Lisäksi Helsingin yliopisto tarjoaa tieteellistä asiantuntijuutta ja osaamistaan sekä koulutuksellista apua viranomaisille, järjestöille, vapaaehtoisille ja turvapaikanhakijoille vastaanottokäytäntöjen sujuvoittamiseksi ja kotouttamisen edistämiseksi. Yliopisto tuo aktiivisesti julkiseen keskusteluun tutkimustietoa ja näkökulmia, jotka lisäävät ymmärrystä ja avarakatseisuutta ja vähentävät ennakkoluuloja ja pelkoja.
Tiedekulmassa tuetaan kotoutumista
Helsingin yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden ideoimaa toimintaa turvapaikanhakijoiden auttamiseksi testataan University of Helsinki Says Welcome -tapahtumissa Porthanian Tiedekulmassa viitenä tiistaina 10.11.–8.12.2015. Tiedekulmassa järjestetään myös opintoneuvontaa, luentoja kotoutumisesta ja kulttuurien kohtaamisesta. Yliopiston henkilökunta ja opiskelijat jakavat tietoa Suomessa elämisestä ja opiskelusta.
University of Helsinki Says Welcome Porthanian Tiedekulmassa, osoitteessa Yliopistonkatu 3, tiistaisin klo 10.00–13.00. aina 8.12.2015 asti. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille.
Lisätietoja:
Suomen kieli sanoo tervetuloa -verkkosivusto
yliopistonlehtori Maria Kela, maria.kela@helsinki.fi, puh. 02941 29609
jatko-opiskelija Tuomas Tiittala, tuomas.tiittala@helsinki.fi, puh. 02941 22445
asiamies Jenni Koistinen, Viestintä ja yhteiskuntasuhteet, jenni.koistinen@helsinki.fi, puh. 050 4489176
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannamaija Helanderviestintäpäällikkö
Puh:0400 675 820hannamaija.helander@helsinki.fiTietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua12.3.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.
Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta11.3.2026 12:44:06 EET | Tiedote
Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.
Sateenkaarinuorten kokemukset mielenterveyspalveluista tuovat esiin merkittäviä puutteita9.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Ongelmalliset kohtaamiset liittyivät erityisesti cisheteronormatiivisiin oletuksiin, ammattilaisten puutteelliseen osaamiseen sekä siihen, että nuoret joutuivat itse kouluttamaan ammattilaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme