Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Uusia koronatartuntoja ilmoitettu 98 - Lahdessa ja Äänekoskella isommat ryvästymät

15.9.2020 12:15:57 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa
Tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu 98 uutta koronavirustapausta tälle päivälle (15.9.2020). Tautitapaukset jakaantuvat 10 päivän ajalle.

Tapauksista 41 liittyy jo tiedossa olleeseen tartuntaketjuun, joka on saanut alkunsa lahtelaisesta ravintolasta. Näistä tartunnoista 18 on Lahdessa ja 23 muualla Päijät-Hämeessä.

Keski-Suomessa on todettu kaikkiaan 26 uutta tartuntaa, joista 14 Äänekoskella, 5 Jyväskylässä ja 3 Saarijärvellä. Lähes kaikki Äänekosken ja Saarijärven tartuntatapaukset liittyvät syyskuun alussa järjestettyyn yksityistilaisuuteen.

Pirkanmaalla uusia tapauksia on 17, joista 6 Tampereella. Lisäksi Mänttä-Vilppulassa on todettu tapauksia iäkkäiden palvelukeskuksessa. Kanta-Hämeessä tapauksia on 3.

Koronatestauksessa positiivisten testitulosten määrä on noussut 0,2 prosentista 0,5:een.

Jos on edes lieviä koronavirukseen sopivia oireita, tulee olla yhteydessä terveydenhuoltoon ja hakeutua testiin. Oireisena on vältettävä kaikkia lähikontakteja muihin ihmisiin.

Lisätietoja ja ohjeita:

Oireet ja hoito – koronavirus

Omaolon oirearvio

Ajankohtaista koronaviruksesta

Taneli Puumalainen
ylilääkäri
​​​​​​​THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 36/202627.8.2026 15:56:51 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 27.8. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset to 3.9. Jätevesitutkimuksen tulokset huumeiden käytön alueellisesta esiintyvyydestä ja siinä tapahtuneista muutoksista julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 to 3.9. Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisterien laatutietoraportit julkaistaan. THL julkaisee perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hoitoilmoitusrekisterien tietosisältöä kuvaavat laatu- ja kuvailutietoraportit. Lisätiedot: tiina.puhakka(at)thl.fi, puh. 029 524 7673 pe 4.9. Vanhuspalveluje

Tutkimus: Nuorten ruokavalinnat ovat vielä kaukana terveellisen ja kestävän ruokavalion tavoitteista – uusia yhteiskunnallisia toimia tarvitaan26.8.2026 00:00:00 EEST | Tiedote

Nuorten ravitsemuksessa näkyvät pitkälti samat haasteet kuin aikuisten ruokavalioissa, kertoo THL:n toteuttama Nuorten ravitsemustutkimus. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä syödään liian vähän, punaista lihaa ja lihavalmisteita liikaa. Nykyinen ruokaympäristömme ei riittävästi tue nuorten terveellisten ruokavalintojen tekemistä, minkä vuoksi tarvitaan ennen kaikkea uusia yhteiskunnallisia toimia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye