Uusia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksia yli 23 500 – laskua edelliseen vuoteen

Suomessa koulutettujen sairaanhoitajien laillistusten määrä jatkoi laskuaan. Vuonna 2022 sairaanhoitajille myönnettiin laillistuksia 842 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Laskua näkyy myös muissa hoitoalan laillistusmäärissä. Poikkeuksen muodostavat terveydenhoitajat, joita laillistettiin yli 70 edellisvuotta enemmän.
EU/ETA-alueen ulkopuolella koulutuksen suorittaneiden sairaanhoitajien laillistusten lukumäärä nousi edellisvuoteen verrattuna. Kokonaisuudessaan ulkomaisen sairaanhoitajakoulutuksen perusteella laillistuksia myönnettiin kuitenkin hieman edellisvuotta vähemmän.
Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä suurin ryhmä on lähihoitajat. Lähihoitajien ammattioikeuksien rekisteröintejä sosiaalihuoltoon oli runsaat 360 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekistereihin lähihoitajaksi rekisteröityjä henkilöitä oli sen sijaan 169 enemmän vuonna 2022 enemmän kuin vuotta aiemmin, yhteensä 7031 ammattihenkilöä.
Lähihoitajat voivat rekisteröityä sekä sosiaalihuollon että terveydenhuollon ammattihenkilöksi.
Uusien laillistettujen lääkäreiden määrä oli vuonna 2022 noin tuhat. Luku on samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. EU/ETA-alueen ulkopuolella kouluttautuneiden lääkäreiden tutkintoja hyväksyttiin 178, mikä on 49 lääkäriä enemmän kuin edellisenä vuonna. Määräaikaisen luvan toimia lääkärinä sai 165 EU/ETA-alueen ulkopuolella kouluttautunutta lääkäriä, muutama kymmenen enemmän kuin vuotta aiemmin.
Terveydenhuollon ammattihenkilöiden kokonaislukumäärä vuoden 2022 lopussa oli 539 482. Sosiaalihuollon ammattihenkilöitä oli 237 847. Yhdellä henkilöllä voi olla useita ammattioikeuksia. Luvut eivät kerro työssä olevien henkilöiden määrää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi HolmalahtiJohtajaTerveys, oikeudet ja tuoteturvallisuus-osasto
Puh:0295 209 500jussi.holmalahti@valvira.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. Valvomme sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, alkoholielinkeinon sekä ympäristöterveydenhuollon toiminnan asianmukaisuutta. Myönnämme sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalan lupia ja ohjaamme aluehallintovirastoja, jotta lupa-, ohjaus- ja valvontakäytännöt olisivat yhdenmukaisia koko maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valvira
Valvira kehottaa HUS-yhtymää korjaamaan Apotti-järjestelmään liittyviä ohjeitaan ja käytäntöjään24.5.2023 12:35:19 EEST | Tiedote
Apotti-tietojärjestelmästä tehdyn laajan kantelun johdosta Valvira otti oma-aloitteisesti valvontaan HUS-yhtymän erillisenä valvonta-asiana. Syynä olivat Apotin käyttöön liittyvät havainnot HUS-yhtymässä. Valvira on nyt antanut HUS-yhtymää koskevassa valvonnassa päätöksensä.
Apotti-järjestelmä vastaa lainsäädännön vaatimuksia, mutta valvonta jatkuu24.5.2023 12:32:04 EEST | Tiedote
Valvira on antanut päätöksensä Oy Apotti Ab:tä ja Apotti-tietojärjestelmää koskevassa valvonta-asiassa. Valvonta aloitettiin yli kuudensadan terveydenhuollon ammattihenkilön allekirjoittaman kantelun johdosta.
Hoiva-avustajien määrää mahdollista lisätä, mutta ensisijaista on edelleen palvelutarpeen mukainen henkilöstömäärä ja monipuolinen henkilöstörakenne31.3.2023 11:09:21 EEST | Tiedote
Hoiva-avustajien määrää voidaan hoivakodeissa lisätä, kun vanhuspalvelulain mukainen henkilöstön vähimmäismitoitus nousee huhtikuun alusta. Välittömään asiakastyöhön osallistuvan henkilöstön vähimmäismitoitus on 1.4.2023 alkaen 0,65 työntekijää asiakasta kohden, jolloin uusi viitteellinen hoiva-avustajien määrä voi valvontaviranomaisten näkemyksen mukaan olla noin kaksi työntekijää kymmentä asiakasta kohden. Yhdessä työvuorossa voi työskennellä yksi hoiva-avustaja kahta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöä kohden.
Yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajia ja toimipaikkoja vuosi vuodelta enemmän23.3.2023 09:41:52 EET | Tiedote
Yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajien ja toimipaikkojen määrät kasvavat vuodesta toiseen. Vuonna 2022 Valvira myönsi 196 uutta yksityisen terveydenhuollon lupaa. Tämä on 27 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Muutoslupia myönnettiin 78 enemmän kuin vuotta aiemmin, yhteensä 1014. Muutoslupa täytyy hakea silloin, kun toiminnassa tapahtuu olennaisia muutoksia tai voimassa olevaan lupaan lisätään uusi toimipaikka.
Valvira kiistää väitteet hoivakotien henkilöstömitoitukseen liittyvistä liian tiukoista tulkinnoista22.3.2023 01:30:00 EET | Tiedote
Valvira ja aluehallintovirastot eivät tulkitse vanhuspalvelulain mukaisia henkilöstömitoitusvaatimuksia liian tiukasti. Julkisuudessa on esitetty runsaasti väitteitä, joiden mukaan liian tiukkojen viranomaistulkintojen vuoksi hoivakodit eivät voisi palkata muita työntekijöitä kuin hoitajia, vaikka heistä on kova pula.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme