Varsinais-Suomen ELY-keskus

Uusia työpaikkoja auki joulukuussa yli tuplaten viime vuoteen verrattuna

Jaa

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli joulukuun lopussa 22 400 työtöntä työnhakijaa. Joulukuun aikana työttömien määrä nousee yleensä reippaasti marraskuuhun verrattuna ja tällä kertaa määrä nousi 2 000 hengellä. Vuotta aiemmasta työttömien määrä on vähentynyt 8 400 henkilöllä (27 %) eli vauhdikkaammin kuin koko maassa yleisesti (23%). Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä aleni 6 600 (74%) henkilöllä verrattuna vuodentakaiseen.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli joulukuun lopussa Varsinais-Suomessa 9,8 % eli 3,7 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Näin työttömien osuus työvoimasta oli pienempi kuin koko maassa (10,5 %). Joulukuussa työttömiä oli rajusti vähemmän kuin vuotta aiemmin kaikissa Varsinais-Suomen seutukunnissa. Suurin ero vuotta aiempaan oli Salon seutukunnassa (29%) ja pienin Vakka-Suomessa (23%). Työttömyysaste oli korkein Turun seudulla (10,3 %) sekä Turun kaupungissa (13,2 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,9 %) sekä kunnista Sauvossa (3,7 %).

Työttömien määrä oli vuoden takaista pienempi kaikkien ELY-keskusten alueilla. Muutos on perustunut pääosin lomautettujen määrän romahdukseen. Työttömien määrän supistuminen oli 9 alueella koko maan vauhtia (=23 %) nopeampaa. Hitainta supistuminen oli Kainuussa (13%). Varsinais-Suomessa supistuminen tapahtui 27% ja Uudellamaalla 22% vauhdilla. Ahvenanmaalla työttömien määrä aleni vauhdikkaimmin (43%). Ahvenanmaan jälkeen vauhdikkainta supistuminen oli Pohjanmaalla (38%) ja Pirkanmaalla (27%) ja Etelä-Pohjanmaalla (27%).

Kuluvana vuonna työvoiman kysyntä on ollut poikkeuksellisen vilkasta ja käytännössä kaikilla aloilla osaajia haetaan enemmän kuin viime vuosina. Eniten paikkoja on ollut auki teollisuudessa (pl.metalli), jossa työvoiman kysyntä on ollut yli 140% kovempaa tänä vuonna verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Rakentamisessa on työvoiman kysyntä ollut määrällisesti kovaa ja paikkoja on ollut auki yli 60% enemmän kuin viime vuonna. Myös puhdistusalalla, sote-alan tehtävissä, hotelli- ja ravintolasektorilla sekä kuljetuksissa on paikkoja ollut yli 70% enemmän auki verrattuna viime vuoteen.

Tammikuussa työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä yleensä laskee edelliskuukauteen verrattuna.

Tarkempaa tietoa:

www.temtyollisyyskatsaus.f

-  kaikkien ely-keskusten ja koko maan viimeisin työllisyyskatsaus löytyy tästä samasta paikasta.

 -  Palvelusta voi kopioida katsauksen kuviot ja niiden lähteenä olevat taulukot mm. excel-muodossa.

Työllisyyskatsaukset, Varsinais-Suomi

 -   työllisyyskatsaukset pdf-muodossa vuodesta 2015 alkaen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku

0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Arbetslösheten i Egentliga Finland minskade snabbt i jämn fart i april24.5.2022 08:00:00 EEST | Tiedote

Vid Egentliga Finlands arbets- och näringsbyrå fanns i slutet av april 19 400 arbetslösa arbetssökande. I april brukar antalet arbetslösa vanligen minska jämfört med mars och så gick det också denna gång då antalet minskade med t.o.m. 1 000 personer. Jämfört med året innan har antalet arbetslösa minskat med 6 000 personer (24 %), dvs. något långsammare än i hela landet generellt (25 %). I Egentliga Finland minskade antalet permitterade med 3 300 (70 %) personer jämfört med året innan. I slutet av april var andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften i Egentliga Finland 8,5 %, vilket är 2,6 procentenheter mindre än året innan. Därmed var andelen arbetslösa av arbetskraften mindre än i hela landet (9,1 %). I april var antalet arbetslösa betydligt mindre än året innan i alla ekonomiska regioner i Egentliga Finland. Jämfört med året innan fanns den största skillnaden i Salo ekonomiska region (29 %) och den minsta skillnaden i Loimaa ekonomiska region (21 %).Den högsta arbetslöshetsgr

Varsinais-Suomen työttömyys tippui tasaisen vauhdikkaasti huhtikuussa24.5.2022 08:00:00 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa 19 400 työtöntä työnhakijaa. Huhtikuun aikana työttömien määrä supistuu yleensä maaliskuuhun verrattuna kuten tälläkin kertaa tapahtui jopa 1 000 hengellä. Vuotta aiemmasta työttömien määrä on vähentynyt 6 000 henkilöllä (24 %) eli hieman hitaammin kuin koko maassa yleisesti (25%). Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä aleni 3 300 (70%) henkilöllä verrattuna vuodentakaiseen. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli huhtikuun lopussa Varsinais-Suomessa 8,5 % eli 2,6 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Näin työttömien osuus työvoimasta oli pienempi kuin koko maassa (9,1 %). Huhtikuussa työttömiä oli rajusti vähemmän kuin vuotta aiemmin kaikissa Varsinais-Suomen seutukunnissa. Suurin ero vuotta aiempaan oli Salon seutukunnassa (29%) ja pienin Loimaan seutukunnassa (21%). Työttömyysaste oli korkein Turun seudulla (8,9 %) sekä Turun kaupungissa (11,7 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (5

Joenperän silta korjataan Mynämäellä maantiellä 202118.5.2022 08:30:00 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Mynämäellä maantiellä 2021 (Karjalantie) sijaitseva Joenperän sillan korjaustyöt kesäkuun alussa. Korjaustyöt kestävät syyskuun loppuun saakka. Korjaustöiden aikana yleinen liikenne kulkee pääosin nykyisen sillan kautta, mutta sillan kansirakenteen uusimistöiden aikana ajoneuvoliikenne ohjataan kiertotielle n. 3 viikon ajaksi. Ajoneuvoliikenteen katkoaika pyritään kuitenkin pitämään mahdollisimman lyhyenä. Jalankulkijoiden käytössä on koko rakennustöiden ajan kulku työmaan läheisyydessä. Siltapaikalla töistä aiheutuu haittaa liikenteelle. Pahoittelemme työn aiheuttamaa haitta tielläliikkujille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme