Uusia yrityksiä perustetaan jo vilkkaammin kuin ennen koronaa
23.8.2021 09:45:00 EEST | Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK | Tiedote

Uusyrityskeskusten tarjoaman maksuttoman yritysneuvonnan avulla perustettiin tammi-kesäkuun aikana yhteensä 3 420 uutta yritystä. Tämä on 34 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 vertailujaksolla ja kaksi prosenttia enemmän kuin ennen koronaa, vuoden 2019 vertailujaksolla. Kaksi kolmannesta (67 %) yritysneuvonnassa käyneistä 5 117 asiakkaasta perusti yrityksen. Yleensä noin puolet neuvontaan tulevista asiakkaista päätyy yrittäjiksi.
-KOSEKin alueella sekä asiakasmäärät uusyritysneuvonnassa, että neuvonnan jälkeen perustettujen yritysten määrä ovat alkuvuonna nousseet edelleen viime vuodesta, vaikka viimevuoden loppukin näytti jo hyvältä ensimmäisestä 2020 kevään ”koronashokista” selvittyämme. Perustettujen yritysten toimialajakaumassa erottuu tavallista suurempi erilaisia kotien remontointipalveluja tarjoavien yritysten määrä. Uusyritysasiakkaiden määrän kasvu kertoo mielestäni omalta osaltaan alueen hyvästä selviämisestä koronakriisistä, vaikkakin joissakin tapauksissa epävarmat näkymät työmarkkinoilla ovat saaneet ehkä pitkäänkin suunnitelmissa olleet yrityksen perustamishaaveet aktiiviseen vaiheeseen. Korona-aika on varmaankin osaltaan vaikuttanut myös siihen, että uusyritysasiakkaiden joukossa on tavallista suurempi määrä terveydenhoitopalveluiden piiristä pois hakeutuvaa hoitohenkilöstöä, kertoo KOSEKin yrityskehittäjä ja uusyritysneuvoja Sami Viljanen.
Yritysneuvonnan kysyntä on kasvanut poikkeusoloissa
Patentti- ja rekisterihallituksen tilastojen mukaan uusia yrityksiä rekisteröitiin tammi-kesäkuun aikana 23 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Uusyrityskeskuksissa kasvu oli kymmenen prosenttia suurempaa, mikä osoittaa, että yhä useampi hakee nyt apua yritystoiminnan suunnitteluun. Uusia asiakkaita oli yritysneuvonnassa tänä vuonna 24 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Kiinnostus yritysneuvontaa kohtaan näkyy myös valtakunnallisesti järjestettävien etäinfojen osallistujamäärissä. Kesän alussa käynnistyneissä Uusyrityskeskusten yhteisissä yrittäjyysinfoissa on parin kuukauden aikana ollut lähes 500 osallistujaa.
– Asiakaskunnassamme on havaittavissa paitsi intoa myös varautumista. Nyt jo perustamisvaiheessa varaudutaan selviämään poikkeusoloissa ja näin ollen puolueettoman yritysneuvojan näkemykset ja neuvot nähdään aiempaa tärkeämpinä. Tämäkin on pelkästään positiivinen ilmiö, sillä huolellinen pohjatyö tekee uusista yrityksistä kestävämpiä ja kannattavampia, toteaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama.
Vaikuttavuustutkimusten mukaan 80 prosenttia Uusyrityskeskusten neuvonnan avulla perustetuista yrityksistä on toiminnassa vielä viiden vuoden kuluttua, kun vastaava osuus kaikista Suomessa perustetuista yrityksistä on vain 50 prosenttia.
Lisätietoja:
KOSEK, yrityskehittäjä ja uusyritysneuvoja Sami Viljanen
sami.viljanen@kosek.fi, puh 044 7809 900
Suomen Uusyrityskeskukset ry, toimitusjohtaja Susanna Kallama susanna.kallama@uusyrityskeskus.fi, puh. 040 587 2445
Yhteyshenkilöt
Timo LahtinenToimitusjohtaja
Puh:+358 50 420 7722timo.lahtinen@kosek.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kokkolanseudun Kehitys Oy KOSEK on Kokkolan kaupungin ja Perhon kunnan omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö.
KOSEK palvelee yrityksiä kaikissa niiden vaiheissa perustamisesta kasvuun ja kansainvälistymiseen, sekä mahdolliseen omistajanvaihdokseen saakka.
Palvelumme ovat maksuttomia kaikille Kokkolan ja Perhon alueella toimiville yrityksille.
KOSEK – yrityksesi kumppani kaikissa käänteissä.
***
Karlebynejdens Utveckling Ab KOSEK är ett närings- och utvecklingsbolag som ägs av Karleby stad och Perho kommun.
KOSEK betjänar företag i alla skeden; då man vill grunda ett företag, då det växer och då man vill etablera internationell verksamhet och ända fram till ett eventuellt ägarskifte.
Våra tjänster är avgiftsfria för alla företag som är verksamma i Karleby- och Perhoregionen.
KOSEK – ditt företags kompanjon i alla vändningar.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK
Nytt projekt utvecklar hållbar cykelturism i Karleby11.2.2026 08:14:34 EET | Pressmeddelande
Karlebynejdens Utveckling Ab (KOSEK) har i januari inlett utvecklingsprojektet Kestävän pyörämatkailun Kokkola. Projektets syfte är att stärka Karlebys ställning som ett hållbart och attraktivt mål för cykelturism.
Uusi hanke kehittää kestävää pyörämatkailua Kokkolassa11.2.2026 08:14:34 EET | Tiedote
Kokkolanseudun Kehitys Oy (KOSEK) on käynnistänyt tammikuussa Kestävän pyörämatkailun Kokkola -kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa Kokkolan asemaa kestävänä ja houkuttelevana pyörämatkailukohteena.
Karlebys företagsenkät visar en positiv utveckling30.1.2026 10:01:27 EET | Pressmeddelande
Företagsvänlighet är ett av de viktigaste strategiska insatsområdena i Karleby stadsstrategi. Karlebys mål är att vara företagarvänlig och erbjuda den bästa miljön för företagande med utmärkt logistik. Företagsvänligheten har följts upp årligen under den senaste strategiperioden som nu löpt ut.
Kokkolan yrityskysely osoittaa myönteistä suuntaa30.1.2026 10:01:27 EET | Tiedote
Kokkolan kaupunkistrategiassa yritysystävällisyys on yksi keskeisistä strategisista painopisteistä. Kokkolan tavoitteena on tarjota paras yrittäjyyden ympäristö, joka on logistisesti loistava ja yrittäjälle ystävällinen. Yritysystävällisyyden kehittymistä on seurattu päättyneellä kaupunkistrategiakaudella vuosittain.
Elmarknaden i Finland på fysiklektionerna i gymnasiet – pedagogiskt spel utvecklat av lärare och sakkunnig26.1.2026 13:05:39 EET | Pressmeddelande
Vad händer när gymnasielärare i fysik och en sakkunnig inom energibranschen stannar upp för att fundera på hur man kunde konkretisera abstrakta energibegrepp inom fysiken för eleverna? I det här fallet skapades ett pedagogiskt spel som tar eleverna direkt till kärnan av Finlands elsystem.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

