Tammi

Uutuuskirja kertoo välirauhan aikana kadonneista ja tapetuista siviileistä ja sotilaista

Jaa
Juha Pohjosen uutuusteos Sodan ja rauhan rajalla – Välirauhan uhrit 1940–1941 on kertomus talvisodan jälkeisestä itärajasta – ja rajalla kadonneista ihmisistä. Aiemmin kirjoittamaton kappale Suomen historiaa kyseenalaistaa välirauhan rauhantilan.

Moskovan rauha 12.3.1940 päätti talvisodan. Uusi ja pääpiirteissään edelleen Suomen ja Venäjän erottava raja määriteltiin kartoille Viipurissa huhtikuun alussa 1940. Neuvottelut olivat tiukasti Neuvostoliiton hallinnassa, suomalaiset saivat punnerrettua vain yksittäisiä voittoja, joista suurimmat olivat Nuijamaan kirkonkylän ja Värtsilän Uusikylän pelastaminen Suomelle.

Rajankäynnin alkaessa toukokuussa 1940 tunnelma itäisellä rajaseudulla oli kireä. Jokaista epämääräisen raja-alueen ylittäjää epäiltiin vakoilijaksi, varsinkin Neuvostoliiton puolella. Neuvostoliitto käytti tilanteessa häikäilemättömästi vahvemman valtaa, ja suomalaisia alkoi kadota.

”Ennen rajankäyntiä ja vielä sen aikana maiden välille syntyi oikeastaan Neuvostoliiton päättämä ja koko ajan vaihteleva demarkaatiolinja, jonka puna-armeijan joukot ylittivät paikoin jopa seitsemän kilometriä liian länteen. Syntyi kuukausia jatkunut laiton miehitystilanne”, Juha Pohjonen toteaa.

Keitä nämä kadonneet suomalaiset olivat? Jotkut loikkasivat, jotkut eivät halunneet uskoa Karjalan menetystä todeksi vaan palasivat ”koteihinsa”. Sotilaita siepattiin koko ajan, joitakin murhattiin, monet katosivat kokonaan. Viimeinen vuonna 1940 kadonnut ja tulitaistelussa siepattu palasi Suomeen 1950-luvun lopulla, suurin osa ei palannut koskaan.

”Kunnolla merkitsemätön raja aiheutti osaltaan sen, että puna-armeija tappoi ja sieppasi demarkaatiolinjalta ja selvästi Suomen puolelta suomalaisia sotilaita ja siviilejä. Osa palautettiin, useita ei koskaan. Varsinkin kadonneiden ja tapettujen siviilien kohtalot ovat jääneet vähälle huomiolle”, Pohjonen jatkaa.

Siviiliuhrien määrästä ei edelleenkään ole varmuutta.

Juha Pohjonen on Itä-Suomen yliopiston Suomen historian dosentti ja Suomen itsenäisyyden ajan poliittisen historian tutkija.

Lue lisää kirjasta | Katso lukunäyte

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Ari Elo, tiedottaja, Kustannusosakeyhtiö Tammi
ari.elo@bonnierbooks.fi

Arvostelukappaleet:
tiedotus@tammi.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tammi
Tammi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 HELSINKI

010 5060 300http://www.tammi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tammi

Siri Kolusta kotikirjailija Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden osastolle25.1.2024 11:29:08 EET | Tiedote

Tammi vahvistaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantamista uudenlaisella yhteistyöllä: lasten- ja nuortenkirjatiimiin liittyy kotikirjailija vuoden 2025 alusta. Kotikirjailija on määräaikaisen kautensa aikana luomassa tarinamaailmoja Tammen toimituksen kanssa, antamassa ja organisoimassa koulutusta talon kirjailijoille, luomassa yhteiskunnallisia suhteita ja vahvistamassa lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemaa ja näkyvyyttä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye