Readme.fi

Uutuuskirja selvitti: Suomalaiset osallistuivat julmiin partisaani-iskuihin

Jaa
Jatkosodan siviiliuhreihin liittyvien huhujen taustalla oleva synkkä sotahistorian luku on viimein selvitetty.
Partisaanit STT Antikainen-Lahti-Paaso
Partisaanit STT Antikainen-Lahti-Paaso

Jatkosodan vuosina 1941–1944 suomalaiset syrjäiset rajakylät joutuivat lukuisia kertoja Neuvostoliiton partisaaniosastojen hyökkäysten kohteeksi. Partisaanit raportoivat tuhonneensa kymmeniä varuskuntia ja tuhansia sotilaita, mutta todellisuudessa surmansa sai pääosin naisia, lapsia ja vanhuksia. Jatkosodan Siviiliveteraanit ry:n kokoamien rekistereiden mukaan partisaanien siviiliuhreiksi joutui noin 180 henkilöä.

Partisaaneja sodassa jäljittänyt Mannerheim-ristin ritari Olavi Alakulppi yritti myöhemmin turhaan saada YK:n komissiota tutkimaan sotarikoksia. Venäjällä partisaanit ovat edelleen sotasankareita, ja ketään ei ole koskaan tuomittu sotarikoksista. Murha ei kuitenkaan vanhene koskaan. Keskusrikospoliisin jo yli 20 vuotta sitten aloittama tutkinta on edelleen auki mutta pysähtynyt, koska Venäjä ei suostu tekemään yhteistyötä.

– Saksa ja Suomi ovat tehneet tiliä oman menneisyytensä kanssa. Venäjä ei, ja siellä verinen diktaattori Stalin on edelleen suurmies. Jos sotarikoksista ei joudu koskaan vastuuseen, valtio toistaa ne yhä uudelleen, kuten Ukrainasta olemme nyt saaneet kuulla, tietokirjailija Kari Kallonen sanoo.

Suomalaiset siviiliuhrit ovat edelleen sotahistoriamme koskettavimpia kipukohtia kattavien selvitysten puuttuessa. Erityisesti pohjoisessa on kiistelty vuosikymmeniä, olivatko partisaanien mukana olleet sujuvaa suomea puhuneet henkilöt suomalaisia, ja oliko hyökkääjiä opastamassa jopa entisiä oman kylän miehiä.

Uusi tietokirja ”Partisaanisota” on pystynyt selvittämään suuren joukon suomalaisia, jotka Petroskoissa sijaitsevasta Karjalan kansallisarkistosta saatujen dokumenttien mukaan kuuluivat NKVD:n kouluttamiin partisaaniosastoihin. Henkilöt olivat sisällissodan jälkeen rajan yli loikanneita entisiä punakaartilaisia sekä heidän jälkeläisiään, aatteen vuoksi Neuvostoliittoon muuttaneita sekä amerikansuomalaisia siirtolaisia. Partisaaneiksi värvättiin myös vankeja, aivan kuten tänä päivänä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa.

– Pystyimme tunnistamaan yli 150 nimeä, mutta uskon todellisen luvun olevan jopa kaksinkertainen. Vaikeutena oli se, että moni suomalainen oli venäläistänyt nimensä ja esimerkiksi karjalaisten osalta kansallisuudessa on luonnollisesti tulkintavaraa, listat käsin läpikäynyt Tuure Neitola arvioi.

Karjalan rintaman partisaanien kokonaismäärä oli yli 5 000 henkeä ja partisaanien pääosastoja 35 kappaletta, joista ensimmäinen on nimetty suomalaisen punaupseerin Toivo Antikaisen mukaan. Sen lisäksi muodostettiin pienempiä tuhoryhmiä. Suomalaisia toimi myös johtotehtävissä. Taistelulippu-partisaaniosastoa komensi suomalainen punakaartilainen ja punaupseeri Bruno Lahti, taistelutehtävissä vuoden 1941 lopulla kadonneella Toivo Suotailalla oli myös omaa nimeään kantanut ryhmä. Partisaaniesikunnassa työskenteli tiedustelupäällikkönä ja vankien kuulustelijana Jorma Kukkonen.

– Suomea puhuneet henkilöt käskyttivät hyökkäyksissä partisaaneja ampumaan myös lapsia, mutta aikalaistodistajien mukaan osa suomalaisista pyrki välttämään lapsiuhreja. Nimilistan julkaisemisesta huolimatta emme väitä kenenkään tietyn suomalaisen olevan ampuja, Kallonen tarkentaa.

Henkilötietoja on pyritty varmistamaan Kansallisarkistossa kootusta tietokannasta. Suomalaisten merkitys Karjalan rintaman partisaanitoiminnassa oli joka tapauksessa suuri. Siitä osoituksena Petroskoissa sijaitsevaan partisaanimuistomerkkiin on ikuistettu suomalaisen partisaaniradisti Sylvi Paason kasvot.

Kari Kallonen: Partisaanisota. Sotarikokset, siviiliuhrit ja toisiaan vastaan sotivat suomalaiset. Asiantuntijana Tuure Neitola. Sidottu, 432 sivua, kuvitus. Readme 2022. ISBN 078-952-373-441-8

Kuvateksti:

Punaupseeri Toivo Antikaisen mukaan on nimetty oma partisaaniosasto, Bruno Lahti komensi Taistelulippu-partisaaniosastoa ja radisti Sylvi Paaso ikuistettiin partisaanimuistomerkkiin.

Kansikuva:

https://www.readme.fi/kirja/partisaanisota/

Lisätiedot ja haastattelut:

Kari Kallonen 040 517 0659, kari.kallonen@netti.fi

Tuure Neitola 0400 209 701, tuure.neitola@gmail.com

Vapaakappalepyynnöt:

Markkinointipäällikkö Jussi Kiilamo 044 356 9937, jussi.kiilamo@readme.fi

Kuvat

Partisaanit STT Antikainen-Lahti-Paaso
Partisaanit STT Antikainen-Lahti-Paaso
Lataa
Kirjan kansi_high res.
Kirjan kansi_high res.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Readme.fi
Readme.fi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 400http://www.readme.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Readme.fi

Kutsu: Kalle Virtapohjan Tuntematon Paavo Nurmi -kirjan julkistustilaisuuteen torstaina 11.4.2024 klo 15.00 Arkkitehtuurimuseossa, Kasarmikatu 24, Helsinki.28.3.2024 09:55:16 EET | Kutsu

Helsinki on rakennettu Suomen pääkaupungiksi, mutta yllättäen kaupungin rakentajat ovat jääneet lähes tuntemattomiksi, kun kaupungin tai Suomen historiaa on kirjoitettu. Nyt julkaistavassa uutuuskirjassa on päähenkilönä yksi näistä tuntemattomista rakentajista, Paavo Johannes Nurmi. Hän oli kansainvälisesti juhlittu urheilusankari, 9-kertainen olympiavoittaja, joka asettui elämään tavallista elämää muutettuaan Turusta Helsinkiin ja ryhdyttyään grynderirakentajaksi.

OLET LÄMPIMÄSTI TERVETULLUT KIRJAN ”MATIN JA TEPON MATKASSA - KAIKEN TAKANA ON …” JULKISTAMISTILAISUUTEEN TORSTAINA 21.3.2024 KLO 15.00 TURUN PERINTEIKKÄÄN HAMBURGER BÖRSIN JUHLAHUONEISTOON (Grand Börs 2-3 Kauppiaskatu 6, 20100 Turku)5.3.2024 09:31:11 EET | Kutsu

Haastattelijana Markku Veijalainen, yllätysesiintyjät mahdollisia. Ilmoittaudu heti, kuitenkin viimeistään 12.3.2024 jussi.kiilamo@readme.fi Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Veepee Lehto, gplehto@gmail.com, puh. 0400 529349 Arvostelukappalepyynnöt: jussi.kiilamo@readme.fi Saapumalla tilaisuuteen saat pientä esimakua Matin ja Tepon maailmasta vuodesta 1965 vuoteen 2024 platinaveljesten hovisanoittajan, Veepee Lehdon, muistojen kautta. Jos mietit, mistä tässä on oikein kysymys, lue tästä lisää:

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye