Vaalan akuuttiosaston toiminta päättyy 5. toukokuuta - osaston palvelut jatkossa kotiin annettuina tai Utajärveltä ja Muhokselta

Osasto joudutaan sulkemaan suunniteltua aiemmin henkilöstön saatavuuteen liittyvien haasteiden takia. Akuuttiosastohoitoa vaativat potilaat saavat hoitoa hyvinvointialueen muilla akuuttiosastoilla, ensisijaisesti Utajärvellä tai Muhoksella. Vaalan akuuttiosaston henkilöstön yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen ja henkilöstön uudet tehtävät ja paikat on saatu sovittua.
Sairaalatasoista hoitoa voidaan antaa myös omassa kodissa, sillä Vaala-Utajärvi-alueelle käynnistetään kotisairaalatoiminta loppukevään aikana. Kotisairaala on osa kotiin annetavien palveluiden kokonaisuutta, jota vahvistetaan Vaala-Utajärvi-alueella. Kotisairaala on kaiken ikäisille asiakkaille tarkoitettua palvelua esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa tarvitaan suonensisäistä lääkehoitoa, vaativampaa haavanhoitoa, saattohoitoa tai hoidontarpeen arviointia ja seurantaa.
Kotona asumisen tuen tilannekeskuksen, eli Kotaksen sairaanhoitajan konsultaatiomahdollisuus laajenee Vaalan alueen ammattilaisille toukokuun alussa. Samanaikaisesti tiivistyy ensihoidon ja Kotas-keskuksen yhteistyö. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaiden kotona tapahtuva hoito on jatkossa paremmin tuettua, koska vaalalaisia hoitavilla ammattilaisilla on tukenaan kotisairaala, Kotas-keskuksen sairaanhoitaja, ensihoidon tilannekeskus ja yksiköt.
Kotiin annettavia palveluita vahvistetaan myös käynnistämällä kotikuntoutustoimintaa. Tutkimuksissa on todettu, että koti on kuntouttavampi ympäristö kuin mikään hoitoyksikkö. Nyt kotona kuntoutuminen on mahdollista aiempaa paremmin Vaalassa kotihoidon ja kaikkien edellä mainittujen toimijoiden yhteistyöllä.
”Kun vahvistamme uusia palveluita, voimme tarjota sairaalatasoista hoitoa asiakkaan kotiin asti ja tukea asiakkaan kotitumista osastolta paremmin. Omassa kodissa asuminen edistää asiakkaan aktiivisuutta – on tutkittu, että lyhytkin hoitojakso osastolla heikentää toimintakykyä. Kuntalaistilaisuudessa ilmeni paljon huolta ja pelkoa osaston toiminnan loppumiseen liittyen. Väestön ikääntymisestä johtuvan palveluiden tarpeen kasvun ja henkilöstön riittävyyshaasteiden vuoksi joudumme tekemään muutoksia. Nyt vahvistamme sellaisia toimintoja, joilla on eniten vaikuttavuutta. Uskomme, että näillä muutoksilla pystymme turvaamaan asiakkaiden tarpeen mukaiset palvelut”, kertovat palvelualuejohtajat Satu Kangas ja Pia Piispanen.
Lisätietoja: palvelualuejohtaja Satu Kangas, 040 345 0621.
palvelualuejohtaja Pia Piispanen, 044 497 3520.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia PiispanenPohde / Palvelualuejohtaja
Puh:044 497 3520pia.piispanen@pohde.fiSatu KangasPohde / palvelualuejohtaja
Puh:040 345 0621satu.kangas@pohde.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Raahessa hammastarkastukseen jonottavat voivat varata sopivan ajan helposti verkosta8.5.2025 12:38:10 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön suun terveydenhuollon verkkoajanvarauksen Raahessa. Palvelu on aluksi tarkoitettu hammastarkastusaikaa jonottaville asukkaille, jotka voivat varata ajan helposti verkon kautta. Palvelu otetaan käyttöön 19.5.2025. Verkkoajanvarauksen kautta varatun ajan voi myös muuttaa tai perua verkossa.
OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 5.5.7.5.2025 14:25:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynyt OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuetta koskeviin muutoksiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa 2.4.–5.5.2025. Muutokset toteutetaan kahdessa vaiheessa. Nyt saatiin päätökseen ensimmäisen vaiheen neuvottelut.
Pohteen asumispalveluihin Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa suunnitellaan muutoksia – yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 6.5.7.5.2025 10:36:41 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten toimialueella. Muutokset koskevat Nivalan Kotikeskus Hopeakotia, Ylivieskan palvelukoti Kotikartanoa ja Oulussa Hiirosen palvelukeskuksessa sijaitsevaa Emiliakotia. Suunnitelmien taustalla on sekä rakennusten kuntoon että toimintojen organisoitumiseen liittyviä syitä. Koska suunnitelmiin liittyy henkilöstövaikutuksia, Pohde on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa tiistaina 6.5.2025.
Pohde korjaa perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn puutteita7.5.2025 07:47:44 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on todennut puutteita kiireettömään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuonna 2024. Pohde on pyrkinyt parantamaan hoitoon pääsyä useilla eri toimenpiteillä.
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme