Vaasa-Seinäjoki välisen junaradan sähköistämisestä jo 10 vuotta
10.12.2021 15:33:31 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Sähköistämisen tarkoituksena oli nopeuttaa raideliikennettä Vaasan ja Seinäjoen välillä, sillä ns. pendelöijiä eli muualla kuin kotikunnassaan työssäkävijöitä liikkuu todella paljon Vaasa-Seinäjoki välillä. Joutuisa ja mukavampi junamatka sekä tiivistyvä työssäkäyntialue olivat pääsyitä sille, miksi nopeutta haluttiin lisätä.
Juhlapäivälle suunniteltu ohjelma on valitettavasti jouduttu perumaan vallitsevan koronatilanteen vuoksi.
”Täysin ratkaiseva panostus Vaasan ja koko alueen kehittymiselle”
– Vaasan radan sähköistäminen kymmenen vuotta sitten oli täysin ratkaiseva panostus Vaasan ja koko alueen kehittymiselle. Sähköistäminen on mahdollistanut energiaklusterin investoinnit ja koko yhteiskunnan kehittämisen, mukaan lukien koulutuksen kaikki asteet, vahvistaa Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Kaj Suomela.
Kaupungin ja kuntien yhteinen ponnistus ja päättäväisyys toi tulosta.
– Ilman voimakasta yhteistä edunvalvontaa emme olisi saaneet rataosuutta sähköistettyä tai siihen olisi kulunut todella pitkä aika. Jos me jotakin haluamme ja tarvitsemme alueella, on sen eteen tehtävä yhdessä töitä. Valtion panostus ei tule itsestään. Tämä on koettu moneen kertaan, kertaa Suomela.
Raideliikenteen merkitys ja sen edelleen kehittäminen tulee olemaan erittäin tärkeää alueella.
– Suunniteltujen akkuteollisuuden investointien toteutuessa tulemme tarvitsemaan paljon lisää työvoimaa ja materiaaleja, sekä rakennusvaiheessa että tehtaiden ollessa käynnissä. Vaasan ja Seinäjoen välillä kulkevan rahdin määrä tulee väistämättä kasvamaan sekä saapuvan että lähtevän tavaran osalta. Samalla työpaikkojen määrä tulee kasvamaan tuhansilla, ja on selvää, etteivät kaikki työntekijät ole täältä omalta seudulta vaan tulevat töihin suuremmalta alueelta. Siksi raideliikenteen nopeammat ja paremmat yhteydet ovat Vaasan seudulle erittäin tärkeät, muistuttaa kaupunginjohtaja Tomas Häyry.
Suuret juhlat 10 vuotta sitten
Sähköinen junaliikenne avattiin, kun ensimmäinen juna saapui Seinäjoelta Vaasaan 12.12.2011 klo 13.25. Juna lähti sinä päivänä Seinäjoelta klo 12.30.
Juhlallisuuksissa olivat silloin mukana muun muassa Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki, Seinäjoen valtuuston puheenjohtaja Raimo Ristilä, Vaasan valtuuston puheenjohtaja Håkan Nordman, ministeri Anna-Maja Henriksson, VR-yhtymän yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu, Pohjanmaan liiton Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mia Kumpula-Natri, Mustasaaren valtuuston puheenjohtaja Lars-Erik Gästgivars, Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Juha Häkkinen, Etelä-Pohjanmaan liiton neuvotteleva virkamies Seppo Rinta-Hoiska, Seinäjoen elinkeinojohtaja Juha Luukko ja Liikenneviraston rakennuttamisosaston johtaja Harri Yli-Villamo.
Sähköistämisessä yhteistyökuntina olivat vuonna 2011 Vaasan ja Seinäjoen lisäksi Mustasaari, Laihia, Vähäkyrö, Isokyrö, Vöyri, Korsnäs ja Maalahti.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kronprinsessan Victoria och prins Daniel besöker Vasa24.7.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Kronprinsessan Victoria och prins Daniel besöker Vasa 21.8.2026 med anledning av Vasa hovrätts 250-årsjubileum.
Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel vierailevat Vaasassa24.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel vierailevat Vaasassa 21.8.2026 Vaasan hovioikeuden 250-vuotisjuhlan kunniaksi.
Vasas badstränder uppfyllde kvalitetskraven17.7.2026 13:26:47 EEST | Pressmeddelande
De senaste badvattenproverna har tagits 13.7.2026 från 11 allmänna badstränder, vilka är Abborrön, Sandö, Gustavsborg, Smulterö, Strömsö, Storviken, Kronvik, Vikinga, Annala i Merikart, Top Campings campingområdet samt Säivänkangas i Laihela.
Vaasan uimarannat täyttivät laatuvaatimukset17.7.2026 13:26:33 EEST | Tiedote
Viimeisimmät uimavesinäytteet on otettu 13.7.2026 11 yleiseltä uimarannalta, joita ovat Ahvensaari, Hietasaari, Kustaanlinna, Mansikkasaari, Strömsö, Isolahti, Kronvik, Viikinga, Annala Merikaarrossa, Top Campingin leirintäalue sekä Säivänkangas Laihialla.
Vasa minskar buller och utsläpp vid skötseln av grönområden17.7.2026 10:14:33 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad har i sommar tagit i bruk två eldrivna batterigräsklippare. De nya arbetsredskapen stöder stadens miljö- och klimatmål.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
