Vaasa tavoittelee 50 kilometrin baanaverkostoa – GRK:n ja Sitowisen pyöräilyallianssi valittu vastaamaan hankkeen toteutuksesta

Vaasan kaupungin tavoite on olla hiilineutraali 2020-luvun loppuun mennessä. Liikenne on jo nyt suuri päästölähde, ja sen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä pyritään vähentämään muun muassa pyöräilyn ja kävelyn lisäämisellä.
Kaupunkiympäristölautakunta valitsi pyöräilyhankkeen toteuttajaksi Pyörällä päästään -allianssiryhmittymän, johon kuuluvat GRK Suomi Oy ja Sitowise Oyj. Hankkeen aikana Vaasaan rakennetaan noin 50 kilometriä korkealuokkaisia kävely- ja pyöräilybaanoja, jotka yhdistävät eri kaupunginosat keskustaan.
Allianssi vastaa kaikesta pyöräilyn kehittämiseen liittyvistä tehtävistä, eli suunnittelusta, rakentamisesta, ylläpidosta, markkinoinnista ja kehittämisestä. Mustasaaren kunta ja ELY-keskus ovat allianssissa mukana optioina, eli allianssi voi toteuttaa myös muiden tilaajien omia tai tilaajien yhteisiä pyöräilyhankkeita Vaasan seudulla.
Allianssimallissa hankintapäätöstä seuraavat ensimmäisen vuoden kehitys- ja toteutusvaihe sekä koko sopimusta koskeva ylläpitovaihe. Kehitysvaihe alkaa tammikuussa 2023 ja varsinaiset rakennustyöt alkavat Vaasan keskustassa kesällä 2023.
Pyöräilyallianssi vastaa toteutuksesta
Vaasa on ihanteellinen pyöräilykaupunki, koska yli 81 prosenttia asukkaista asuu alle 5 kilometrin päästä torista parhaiden pyöräilyetäisyyksien sisällä. Keskustan ja eri kaupunginosien väliset baanat helpottavat liikkumista eri puolille Vaasaa, kuten Vaskiluotoon, Palosaareen, Gerbyhyn, Vetokannakselle, Metsäkallioon, Teeriniemelle, Ristinummelle, Vanhaan Vaasaan ja Suvilahteen.
”Tavoitteena on saada mahdollisimman moni kaupunkilainen pyöräilemään. Lihasvoimin liikkumisella on merkittäviä vaikutuksia myös aluetalouteen jäävän rahasumman kasvattamisessa sekä liikkumattomuudesta johtuvien kustannusten vähentämisessä”, projekti-insinööri Samuli Huusko kertoo.
Projektiryhmä on hakenut parhaita oppeja muista pyöräilykaupungeista. Jotta vaasalaiset saadaan siirtymään polkupyörän selkään myös talvisin, tulee baanojen lisäksi kehittää myös muita oheispalveluja.
”Hankkeeseen kuuluu olennaisena osana pyöräteiden kunnossapito, jotta ne ovat myös syksyn ja talven aikana helppoja ja turvallisia ajaa. Pääpyörätiet laitetaan kunnossapidon superluokkaan, eli niitä pystyy jatkossa käyttämään hymyissä suin kelistä riippumatta. Hankkeessa suunnitellaan myös muita oheispalveluita, kuten pyöräpysäköintiä”, projektipäällikkö Pasi Samppala GRK:lta sanoo.
Hanke on jaettu osavaiheisiin vuosille 2023–2029. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokakesäisen rakennusvaiheen jälkeen suunnitellaan ja kehitetään seuraavat pyöräilyetapit. Hankkeessa työskentelee GRK:n ja Sitowisen henkilöstöä ja lisäksi toteuttamiskumppaneiksi haetaan pohjalaisia yrittäjiä.
”Hanke muodostaa erittäin mielenkiintoisen kokonaisuuden sen sisältäessä pyöräilyn kehittämisen kokonaisvaltaisesti niin markkinoinnin, suunnittelun, rakentamisen kuin kunnossapidon näkökulmasta. Suunnittelemalla laadukkaita ja innovatiivisia ratkaisuja voimme luoda erittäin hyvät ympärivuotiset olosuhteet pyöräilylle ja mahdollistaa pyöräilyn suosion kasvattamisen. Hankkeessa tulemme innovatiivisesti kehittämään pyöräilyn edellytyksiä niin teknisten ratkaisuiden kuin pyöräilyyn liittyvien palveluidenkin osalta”, toteaa hankkeen suunnittelusta vastaava Sitowisen osastopäällikkö Pasi Pekkala.
Pyöräteistä hiilinieluja
Pyöräilyhankkeen tavoitteena on Vaasan hiilidioksidipäästöjen vähentäminen, joten myös toteutuksessa kiinnitetään huomiota työmaan ja rakennusmateriaalien päästöihin. Rakennusalalla oman toiminnan hiilijalanjäljen suuruuteen vaikuttaa ennen kaikkea työmaakaluston ja ajoneuvojen polttoainepäästöt. Tämän vuoksi GRK käyttää Vaasassa 95 % uusiutuvia polttoaineita päästöjen vähentämiseksi.
Hankkeessa käytetään biohiiltä edesauttamaan ilmastotavoitteiden saavuttamista. Pyöräväylillä biohiili toimii kasvualustojen rakennemateriaalina sekä hulevesien puhdistuksessa suodattimena. Yksi tonni biohiiltä sitoo noin 3–5 tonnia hiilidioksidia, tehden siitä hiilinielun.
Lisätiedot:
Jouko Viitala, yksikönjohtaja, GRK Suomi Oy, 040 538 1768, jouko.viitala@grk.fi
Pasi Samppala, projektipäällikkö, GRK Suomi Oy, 050 543 0499, pasi.samppala@grk.fi
Pasi Pekkala, osastopäällikkö, Sitowise, 050 312 0341, pasi.pekkala@sitowise.com
Samuli Huusko, projekti-insinööri, Vaasan kaupunki, 040 354 5778, samuli huusko@vaasa.fi
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
GRK
GRK rakentaa väyliä, teitä, raiteita ja siltoja. GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva rakennusalan konserni. Liikevaihtomme oli vuonna 2021 yli 430 miljoonaa euroa. Työllistämme noin 1 000 ammattilaista.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt GRK Suomi Oy ja GRK Road Oy Suomessa, GRK Infra AB ja GRK Rail AB Ruotsissa sekä GRK Eesti AS Virossa.
GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Väylä-, taito- ympäristö- ja teollisuusrakentamisessa GRK tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta GRK Infra Oyj
GRK sai Virossa merkittävän Rail Balticaan liittyvän projektin, arvo noin 30 miljoonaa euroa3.4.2023 12:16:21 EEST | Tiedote
Rail Baltic Estonia on valinnut GRK:n rakentamaan Tallinnassa sijaitsevaa uutta Ülemisten asema-aluetta sekä sen lähiympäristöä. Rakennustyöt tehdään tulevaa Rail Baltican rautatietä ja matkustajaterminaalia varten. Hankkeen arvo on noin 27 miljoonaa euroa. Rakennustyöt alkavat keväällä 2023 ja projekti kestää syksyyn 2026 saakka.
GRK on valittu toteuttamaan itärajalle esteaidan pilottikohdetta, työt valmistuvat kesäkuussa10.3.2023 10:37:29 EET | Tiedote
Rajavartiolaitos on valinnut GRK:n rakentamaan noin kolmen kilometrin mittaisen esteaidan Pelkolaan Imatran rajanylityspaikalle. Kyseessä on pilottikohde.
GRK:n tulostiedote tammi-joulukuu 2022: Liikevaihto kasvoi, tilauskanta säilyi hyvällä tasolla ja tuloksessa saavutettiin torjuntavoitto6.3.2023 15:15:00 EET | Tiedote
Tammi-joulukuu 2022 lyhyesti: • Liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia 450,5 (430,6) miljoonaan euroon. • Oikaistu käyttökate oli 26,3 (34,0) miljoonaa euroa, eli 5,8 (7,9) prosenttia liikevaihdosta. • Käyttökate oli 24,4 (32,6) miljoonaa euroa, eli 5,4 (7,6) prosenttia liikevaihdosta. • Oikaistu liikevoitto oli 13,7 (22,6) miljoonaa euroa, eli 3,0 (5,3) prosenttia liikevaihdosta. • Liikevoitto oli 11,4 (20,7) miljoonaa euroa, eli 2,5 (4,8) prosenttia liikevaihdosta. • Omavaraisuusaste oli 41,9 (43,6) prosenttia. • Oman pääoman tuotto oli 9,0 (21,9) prosenttia. • Tilauskanta oli 381,0 (381,6) miljoonaa euroa. Keskeiset tapahtumat vuonna 2022: • GRK valittiin toteuttamaan useita merkittäviä hankkeita, kuten Lounais-Suomen radan ja turvalaitteiden kunnossapidon allianssiurakassa, Aurajoen ylittävän ratasillan uusimisen, Kouvola–Kotka–Hamina-rataosuuden neljä eri urakkaa sekä Hailuodon kiinteän maantieyhteyden. • GRK uudisti organisaatiotaan ja toimintamalliaan. Tavoitteena oli aiempaa selkeäm
GRK on valittu toteuttamaan Viron rautateiden sähköistämistä – hankkeen arvo lähes 80 miljoonaa euroa9.2.2023 09:30:42 EET | Tiedote
Eesti Raudtee (Estonian Railways) on valinnut GRK:n toteuttamaan Aegvidu–Tapa–Tartto-rataosuuden sähköistämistä. Hankkeen kokonaisarvo on noin 79 miljoonaa euroa. Kyseessä on ensimmäinen merkittävä askel Viron rautateiden sähköistämisessä.
GRK sai historiansa suurimman urakan Ruotsista, arvo yli 2 miljardia kruunua – toteuttaa vihreän teräksen tehtaan pohja- ja maarakennustyöt8.2.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Infrarakennuskonserni GRK:n Ruotsin tytäryhtiö on saanut jättihankkeen Ruotsista. H2 Green Steel on valinnut GRK Infra AB:n toteuttamaan uuden vety- ja terästehtaansa pohja- ja maarakennustyöt. Sopimuksen arvo on yli 2 miljardia ruotsin kruunua, eli lähes 200 miljoonaa euroa. Hanke kestää vuoden 2025 alkupuolelle saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme