Vaasalaiset keskimääräistä tyytyväisempiä kuntateknisiin palveluihin
12.9.2022 12:55:52 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Tämän vuoden tulokset ovat samalla tasolla edellisvuoden kyselyn kanssa ja pääosa muutoksista on vähäisiä. Parannusta on kuitenkin tapahtunut kuntien keskiarvoon verrattuna. Vaasassa asukastyytyväisyyden osa-alueet ovat menneet merkittävästi parempaan suuntaan vuodesta 2018 lähtien.
– Saimme vapaiden vastausten kautta paitsi kiitoksia ja moitteita, myös hyviä kehitystoiveita. Asukastyytyväisyys on kyselyn mukaan kaiken kaikkiaan hyvällä tasolla ja erityisesti puistojen ja leikkipaikkojen tilanne on selvästi valtakunnallista kärkeä. Aina voidaan myös parantaa, kuntatekniikan johtaja Jukka Talvi kertoo.
– Runsasluminen talvi näkyy lähes kaikkien kaupunkien tuloksissa lumenaurauksen ja liukkauden torjunnan osalta. Vaasassa lumisia päiviä oli selvästi edellisvuotta enemmän ja keskimääräinen lumensyvyys lähes kaksi kertaa suurempi. Siltikin asukastyytyväisyydessä oltiin hieman keskiarvon paremmalla puolella, Talvi jatkaa.
Jäte- ja vesihuolto sekä pelastuspalvelut keräsivät kiitosta
Kyselyssä parhaimmat arvosanat saatiin katuvalaistuksesta sekä paperin ja lasin keräyksestä.
– Jätehuollon osalta pärjäämme yleensäkin erittäin hyvin valtakunnallisessa vertailussa. Myös jätehuollon neuvonta ja tiedotus saa asukkailta kiitosta, jätehuoltopäällikkö Camilla Enell-Öst kertoo.
Kyselyssä arvioitiin myös kuntien vesi- ja pelastuslaitosten toimintaa. Sammutus- ja pelastuspalveluiden osalta asukastyytyväisyys on korkeimmalla tasolla viime vuosien aikana.
– Kaiken kaikkiaan olemme tyytyväisiä pelastuslaitoksen saamiin arvosanoihin. Vaasan tulokset myötäilevät valtakunnallisia kyselytuloksia, joissa 99% haastatelluista kertoo pelastusviranomaisen luotettavuuden olevan hyvää tai melko hyvää, Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Tero Mäki toteaa.
Vaasassa juomavesi tehdään pintavedestä ja tästä johtuen lämmin kesä aiheuttaa haasteita maun sekä lämpötilan suhteen. Siitä huolimatta Vaasan Veden osalta parhaimmat arvosanat saatiin veden laadusta ja toimintavarmuudesta sekä jätevesiviemäreiden toiminnasta.
– Asiakaspalvelusta saimme positiivista palautetta, mutta tiedostamme, että häiriötiedottamisessa on aina parantamisen varaa, kertoo Vaasan Veden vs. toimitusjohtaja Jari Jantunen.
Yhteyshenkilöt
Kuntatekniikan johtaja Jukka Talvi, 040 831 1550, jukka.talvi@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Invånarmöte om service inom fostran och undervisning i Lillkyro ordnas i september29.6.2026 15:33:48 EEST | Pressmeddelande
Ett öppet invånarmöte ordnas i september 2026 gällande framtiden för småbarnspedagogiken, förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen i områdena Merikart, Tervajoki och Lillkyro kyrkby.
Vähänkyrön alueen kasvatus- ja opetuspalveluista järjestetään asukastilaisuus syyskuussa29.6.2026 15:33:15 EEST | Tiedote
Merikaarron, Tervajoen ja Vähänkyrön kirkonkylän alueen varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen tulevaisuudesta järjestetään avoin asukastilaisuus syyskuussa 2026.
Nya Spelgatan och parkeringsområdet öppnas tillfälligt för evenemang i Sandviken29.6.2026 15:03:45 EEST | Pressmeddelande
Den nya gata och det nya parkeringsområde som just nu anläggs i närheten av restaurang Silveria i Sandviken öppnas tillfälligt för evenemangsbesökare. Gatan och parkeringsområdet står till besökarnas förfogande under juli.
Uusi Pelikatu ja pysäköintialue avataan tilapäisesti tapahtumien ajaksi Hietalahdessa29.6.2026 15:03:44 EEST | Tiedote
Hietalahdessa ravintola Silverian ympäristössä avataan väliaikaisesti käyttöön rakenteilla oleva uusi katu sekä pysäköintialue. Katu ja pysäköintialue avataan tapahtumakävijöiden käyttöön heinäkuun ajaksi.
Badstränder uppfyllde kvalitetskraven29.6.2026 13:13:56 EEST | Pressmeddelande
De andra vattenproverna för sommarsäsongen har tagits vid Vasas badstränder. Alla undersökta badstränders vatten uppfyllde kvalitetskraven. Badvattentemperaturen var 16–20 grader.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
