Vaasan kaupunginteatterin syksyn 2023 ohjelmisto julkistettu

”Tulevan kauden teema on murtumia. Kaudella tutkimme hetkeä, kun yksilössä tai yhteisössä tapahtuu yllättävä hetki, joka muuttaa päähenkilön matkaa. Murtuman hetki voi olla kohtalokas, mutta se voi myös vahvistaa ja tehdä päähenkilöstään murtumattoman”, kertoo teatterinjohtaja Seppo Välinen.
Herra Hakkaraisen satutuokiot kiertävänä esityksenä
Vaasan kaupunginteatterin näytäntövuoden 2023-2024 avaa Herra Hakkaraisen satutuokiot. Esitys on kiertävä ja se on tilattavissa päiväkoteihin ja kouluihin, mutta satutuokioita päästään näkemään myös Vaasan kaupunginteatterin Julia-näyttämöllä syksyllä 2023. Mauri Kunnaksen rakastettuna hahmona, Herra Hakkaraisena, nähdään teatterin konkarinäyttelijä Jorma Tommila. Teoksen ohjaa teatterinjohtaja Seppo Välinen.
Nunnia ja konnia – svengaava musikaalikomedia
Oman polkunsa löytämisestä, hyväksytyksi tulemisesta sekä ystävyyden ja ilon voimasta kertova Nunnia ja konnia lumoaa Romeo-näyttämöllä 9.9.2023 alkaen. Teoksessa tähteydestä haaveileva Deloris van Cartier on saanut tarpeekseen konnapomo-heilansa Curtisin hidastelusta ja päättänyt nousta showbisneksen huipulle omin voimin. Yhtäkkiä hän sattuu gangsterien välienselvittelyn silminnäkijäksi ja unelma menestyksestä murtuu. Konstaapeli Souther keksii kätkeä avaintodistajansa nunnaluostariin. Deloris määrätään pitämään matalaa profiilia luostarin kuorossa, mutta kun yhteinen sävel löytyy, sisaria ei pidättele enää mikään. Mikä pidättelee konstaapelia? Ja kuka lopulta pidättää konnat?
Joseph Howardin elokuvaan Sister Act perustuvan musikaalin ovat käsikirjoittaneet Cheri ja Bill Steinkellner. Teoksen on säveltänyt Alan Menken ja laulut on sanoittanut Glenn Slater. Teoksen ohjaa Tiina Puumalainen, jonka ohjauksia on nähty muun muassa Suomen Kansallisteatterissa, Kansallisoopperassa ja Tampereen Työväen Teatterissa. Musikaalin kapellimestarina toimii Sauli Perälä. Koreografian teokseen tekee lukuisista musikaalikoreogafioista tuttu Osku Heiskanen (vier.) Lavastajana vierailee viime syksyn West Side Storyn lavastanut Teppo Järvinen ja pukusuunnittelusta vastaa teatterin pukusuunnittelija Emilia Eriksson. Teoksen pääroolissa Deloris Van Cartierina nähdään lukuisissa teattereissa, kuunnelmissa ja tv-sarjoissa näytellyt vieraileva näyttelijä Milla Kangas. Kangas palaa produktion myötä Vaasan kaupunginteatteriin, jossa työskenteli kiinnitettynä näyttelijänä vuosina 2012-2013.
Mika Myllyahon menestysnäytelmä Kaaos
Mika Myllyahon mustaa huumoria tihkuva menestysnäytelmä Kaaos (2008) kuvaa kolmen naisen ystävyyttä ja heidän elämänsä murtumispisteitä. Itsehillinnän pettäessä nämä sisäisten ristiriitojensa repimät naiset suistuvat kaaoksen maailmaan. Opettaja, terapeutti ja toimittaja taantuvat ratkaisemaan impulsiivisuudellaan tilanteita, joissa sivistyneempi ratkaisu olisi suotuisampi. Kaaos siivittää väkeviä teemojaan vauhdikkaalla ja anarkistisella otteella. Teoksen ohjaajana vierailee muusikko, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Liila Jokelin. Skenografina toimii Maria Antman (vier.). Kaaos saa ensi-iltansa Julia-näyttämöllä 21.10.2023.
Nokia – tarina jättiläisen noususta ja tuhosta
Syyskauden viimeistelee Nokia, joka saa ensi-iltansa Romeo-näyttämöllä 3.11.2023. Vaasan kaupunginteatterin tulkinta Sami Keski-Vähälän näytelmästä on karnevalistisin keinoin kerrottu tarina Nokian noususta, murtumisesta ja romahduksesta. Se on kertomus suuresta suomalaisesta nykymyytistä, joka paisuu näyttämöllä lähes kalevalaisiin mittoihin, kun Jorma Ollila ja hänen sankarijoukkonsa lähtevät rakentamaan modernia Sampoa. Teos on draaman ja huumorintäyteinen vuoristorata, jossa tositapahtumat, fiktio ja myytit punoutuvat yhteen paljastaakseen jotain yritysmaailmasta, siinä toimivista ihmisistä sekä ehkä jopa meistä suomalaisista.
Ohjaajana teoksessa vierailee ohjaaja-dramaturgi Aleksis Meaney, jonka ensimmäinen ohjaustyö Vaasan kaupunginteatterissa, Seitsemän koiraveljestä, sai juuri ensi-iltansa. Teokseen lavastuksen suunnittelee Mika Haaranen ja puvut Emilia Eriksson. Näyttämöllä Jorma Ollilan roolin tulkitsee Jorma Tommila. Muissa rooleissa nähdään Raisa Vattulainen, Anna Lemmetti-Vieri, Oiva Nuojua, Ville Härkönen, Toni Ikola, Mikko Laine, Pekka Hiltunen ja Mari Hirvi.
Liput syyskauden esityksiin tulevat myyntiin maanantaina 27.3.2023 klo 12.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Seppo Välinen, teatterinjohtaja
040 575 5231 | seppo.valinen@vaasa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Rantanen
Tiedottaja
Vaasan kaupunginteatteri
Pitkäkatu 53, 65100 Vaasa
Puh • 040 773 7587
heidi.rantanen@vaasa.fi
www.vaasankaupunginteatteri.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunginteatteri on Vaasassa toimiva suomenkielinen ammattiteatteri.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunginteatteri
Vaasan kaupunginteatterissa tapahtumarikas juhlavuosi31.5.2023 16:53:11 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginteatteri juhli kuluneena näytäntövuotena 80-vuotista taivaltaan. Näytäntökauteen 2022-2023 mahtui yhteensä kahdeksan ensi-iltaa ja monipuolisia juhlavuoden tapahtumia. Teatterin kävijämäärä nousi noin 35 000 katsojaan.
Seitsemän koiraveljestä – Koiramainen tulkinta Kiven klassikosta16.3.2023 17:02:11 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterin 80-juhlavuosi huipentuu Seitsemän koiraveljestä –teoksen ensi-iltaan. Koko perheen näytelmä saa ensi-iltansa Romeo-näyttämöllä torstaina 23. maaliskuuta.
Fredrika R. yhdistää faktaa ja fiktiota8.2.2023 16:57:52 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterin 80-juhlavuoden seuraava ensi-ilta koittaa 18.2.2023, kun ensi-iltansa saa Anneli Kannon ja Heini Tolan käsikirjoittama Fredrika R.
Madetojan oopperaklassikko Pohjalaisia valtaa lavan tammikuussa20.12.2022 17:20:04 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterin 80-juhlavuoden ooppera Pohjalaisia saa ensi-iltansa Romeo-näyttämöllä 14. tammikuuta 2023. Teoksen kapellimestarina toimii Anna-Maria Helsing ja ohjauksesta vastaa Anna Kelo.
Brotheruksen tanssiteos Maa koskettaa14.11.2022 22:55:04 EET | Tiedote
Tanssitaiteilija Hanna Brotheruksen ohjaama ja koreografioima Maa tuo Julia-näyttämölle viisi maahanmuuttajataustaista nuorta yhdessä teatterin tanssijoiden kanssa. Teos saa ensi-iltansa lauantaina 19.11.2022.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme