Vaasan kaupunki - Vasa stad

Vaasan kaupunki solmii sopimuksen oppilaaksi otosta Vasa övningsskolan kanssa

7.12.2018 14:02:28 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Jaa
Vaasan kaupunki on laatinut sopimuksen Åbo Akademin ja Vasa övningsskolan kanssa koskien oppilaaksi ottamista ja oppilaaksi oton prosesseja. Sopimus koskee ruotsinkielistä esi- ja perusopetusta ja varmistaa muun muassa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden oikeuden saada tarvitsemaansa tukea lähikoulussaan.

Aiemmin kaupungin ja Vasa övningsskolan välillä ei ole ollut sopimusta oppilaaksi ottamisesta. Vasa övningsskola toimii lähikouluna eli sillä on oma oppilaaksiottoalue ja täten velvollisuus tarjota oppilaille samanlaista tukea kuin muut koulut. Sopimuksen puute aiheutti ongelmia viime keväänä muutaman erityistä tukea tarvitsevan oppilaan kohdalla.

- Sopimus selkiyttää tilannetta ja varmistaa, että kaikkia oppilaita kohdellaan tasavertaisesti. Sopimuksen turvin myös Vasa övningsskola voi antaa lakisääteistä tukea niille oppilaille, jotka sitä tarvitsevat, kertoo Vaasan kaupungin sivistystoimenjohtaja Christina Knookala.

Harjoituskoulujen rahoitusjärjestelmässä epäkohta

Uudessa sopimuksessa on nyt määritelty myös ne tilanteet, joissa Vaasan kaupunki osallistuu pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan oppilaan opetuksen aiheuttamiin kustannuksiin.

- Esimerkkinä on oppilas, jolla on pidennetty oppivelvollisuus, mutta joka voi opiskella normaalissa opetuksessa; tässä tapauksessa kaupunki kustantaa puolet ohjaajan palkasta, kertoo koulutoimenjohtaja Marianne West.

Sopimukseen on myös kirjattu että oppilaille, joiden opetus on järjestettävä luokkamuotoisessa erityisopetuksessa ja/tai toiminta-alueittain, osoitetaan koulupaikka kunnalliseen kouluun.

Valtion harjoituskoulut eivät saa oppilaista, joilla on pidennetty oppivelvollisuus samanlaista korotettua valtionosuutta kuin kunnalliset koulut. Tämä puute rahoitusjärjestelmässä on aiheuttanut sen, että Vasa övningsskola ei ole voinut tarjota erityistukea tarvitseville oppilaille samanlaista tukea kuin muut lähikoulut.

Knookalan mukaan harjoituskoulujen rahoitusjärjestelmää koskevaa asiaa on viety eteenpäin sekä eduskunnassa että ministeriössä.

- Haluamme, että tämä rahoituksen epäkohta korjataan, ja viestiä on viety eteenpäin muun muassa suoraan opetusministerille, Knookala kertoo.

Sopimus on tehty yhteistyönä Vaasan kaupungin toimialajohtajan ja virkamiesten sekä Åbo Akademin ja Vasa övningsskolan virkamiesten kesken aluehallintoviraston ja opetushallituksen ohjeiden mukaisesti. Se astuu voimaan 1.1.2019. Sopimusta päivitetään joka kolmas vuosi tai tarvittaessa aikaisemmin, jos muutoksia tapahtuu laissa, asetuksissa tai toiminnassa.

Sopimuksen hyväksymisestä päättää kasvatus ja opetuslautakunta kokouksessaan 14.12.2018.

Yhteyshenkilöt

Sivistystoimenjohtaja Christina Knookala, puh. 040 5565011, christina.knookala@vaasa.fi


Koulutoimenjohtaja Marianne West, puh. 040 777 3225, marianne.west@vaasa.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Inbjudan och meddelande: Kompletterande verk i samlingsutställningen och en ny växlande utställning i Terranovas naturhistoriska basutställning - Presskonferensen 6.11 kl. 10 på Österbottens museum30.10.2026 14:22:29 EET | Tiedote

INBJUDAN TILL MEDIERNA Välkommen till presskonferens för utställningar fredag 6.11.2026 kl. 10 på Österbottens museum, adress Museigatan 3, 65100 Vasa. Vid presskonferensen presenteras museets nya utställningar och de kompletterande verken från Åbo konstmuseum i samlingsutställningen. Fortuna – spel från kulturhistorien till samtidskonsten kl. 10.00–10.45 : På plats är konstnärerna Harold Hejazi, Joonas Hyvönen, Reija Meriläinen och Maria Nordbäck samt amanuens Noora Lehtovuori från Vasas museer. Kompletterande verk i samlingsutställningen klo 10.45–11.15 : Amanuens Simon Holm presenterar de kompletterande verken från Åbo konstmuseum i samlingsutställningen. Huggormen och dess kusiner klo 11.15 : Amanuens Tom Hoogesteger presenterar den nya utställningen Huggormen och dess kusiner som öppnar i Terranovas naturvetenskapliga basutställning. Förfrågningar om intervjuer och mer information: Amanuens Noora Lehtovuori, Vasas museer, tfn 040 5877 363, noora.lehtovuori@vasa.fi Amanuens Simon H

Kutsu ja tiedote: Teostäydennykset kokoelmanäyttelyyn ja Terranovan luonnontieteelliseen perusnäyttelyyn avautuva uusi näyttely - Tiedotustilaisuus pe 6.11. klo 10 Pohjanmaan museossa30.10.2026 14:20:44 EET | Tiedote

MEDIAKUTSU Tervetuloa näyttelyiden tiedotustilaisuuteen perjantaina 6.11.2026 klo 10 Pohjanmaan museossa, os. Museokatu 3, 65100 Vaasa. Tilaisuudessa esitellään Pohjanmaan museossa avautuvat uudet näyttelyt sekä teostäydennykset kokoelmanäyttelyyn. Fortuna – pelit kulttuurihistoriasta nykytaiteeseen klo 10.00–10.45: Tilaisuudessa ovat paikalla taiteilijat Harold Hejazi, Joonas Hyvönen, Reija Meriläinen ja Maria Nordbäck sekä amanuenssi Noora Lehtovuori Vaasan museoista. Teostäydennykset kokoelmanäyttelyssä klo 10.45–11.15: Amanuenssi Simon Holm esittelee Turun taidemuseosta tulleet teostäydennykset kokoelmanäyttelyssä. Kyy ja sen serkut klo 11.15: Amanuenssi Tom Hoogesteger esittelee Terranovan luonnontieteelliseen perusnäyttelyyn avautuvan uuden näyttelyn Kyy ja sen serkut. Haastattelumahdollisuudet ja lisätietoa: Amanuenssi Noora Lehtovuori, Vaasan museot, p. 040 5877363, noora.lehtovuori@vaasa.fi Amanuenssi Simon Holm, Vaasan museot, p. 040 5660 358, simon.holm@vaasa.fi Amanuenssi T

Inbjudan och meddelande: Den nya utställningen tar besökarna genom spelhistoriens olika epoker - Presskonferensen 6.11 kl. 10 på Österbottens museum30.10.2026 14:18:17 EET | Tiedote

INBJUDAN TILL MEDIERNA Välkommen till presskonferens för utställningar fredag 6.11.2026 kl. 10 på Österbottens museum, adress Museigatan 3, 65100 Vasa. Vid presskonferensen presenteras museets nya utställningar och de kompletterande verken från Åbo konstmuseum i samlingsutställningen. Fortuna – spel från kulturhistorien till samtidskonsten kl. 10.00–10.45 : På plats är konstnärerna Harold Hejazi, Joonas Hyvönen, Reija Meriläinen och Maria Nordbäck samt amanuens Noora Lehtovuori från Vasas museer. Kompletterande verk i samlingsutställningen klo 10.45–11.15 : Amanuens Simon Holm presenterar de kompletterande verken från Åbo konstmuseum i samlingsutställningen. Huggormen och dess kusiner klo 11.15 : Amanuens Tom Hoogesteger presenterar den nya utställningen Huggormen och dess kusiner som öppnar i Terranovas naturvetenskapliga basutställning. Öppen vernissage: Välkommen på utställningens öppna vernissage fredag 6.11 kl. 18–20 på Österbottens museum. Vernissage program: Välkommen: Elina Bon

Kutsu ja tiedote: Uusi näyttely johdattaa pelien historian eri aikakausille - Tiedotustilaisuus pe 6.11. klo 10 Pohjanmaan museossa30.10.2026 14:16:55 EET | Tiedote

MEDIAKUTSU Tervetuloa näyttelyiden tiedotustilaisuuteen perjantaina 6.11.2026 klo 10 Pohjanmaan museossa, os. Museokatu 3, 65100 Vaasa. Tilaisuudessa esitellään Pohjanmaan museossa avautuvat uudet näyttelyt sekä teostäydennykset kokoelmanäyttelyyn. Fortuna – pelit kulttuurihistoriasta nykytaiteeseen klo 10.00–10.45: Tilaisuudessa ovat paikalla taiteilijat Harold Hejazi, Joonas Hyvönen, Reija Meriläinen ja Maria Nordbäck sekä amanuenssi Noora Lehtovuori Vaasan museoista. Teostäydennykset kokoelmanäyttelyssä klo 10.45–11.15: Amanuenssi Simon Holm esittelee Turun taidemuseosta tulleet teostäydennykset kokoelmanäyttelyssä. Kyy ja sen serkut klo 11.15 Amanuenssi Tom Hoogesteger esittelee Terranovan luonnontieteelliseen perusnäyttelyyn avautuvan uuden näyttelyn Kyy ja sen serkut. Avoimet avajaiset: Tervetuloa näyttelyn avoimiin avajaisiin perjantaina 6.11. klo 18–20 Pohjanmaan museossa. Avajaisohjelma: Tervetuloa: Elina Bonelius, museotoimenjohtaja, Vaasan museot Avajaispuhe: Tanja Sihvonen,

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye