Vaasan palokaduille nimet
13.2.2020 10:14:52 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Palokatujen nimeämisellä parannetaan paikan löydettävyyttä sekä tehdään Vaasalle ominaiset palokadut tunnetuiksi. Nimivalinnoilla voidaan lisätä myös historian ymmärrystä.
– Tavoitteena on, että annettu nimi liittyy erityisesti esitettyyn paikkaan. Nimi muistuttaa siitä, mikä palokadun ympäristössä on ollut merkittävää tai omaleimaista, kaavoitusarkkitehti Anne Majaneva kertoo nimeämisestä.
Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto hyväksyi 14.1.2020 kaavoituksen esittämät palokatujen nimiehdotukset julkisesti nähtäville. Ehdotuksista voi jättää mielipiteen 13.2. –13.3. ajan. Nimiryhmä käy mielipiteet läpi ja harkitsee, muutetaanko nimiehdotuksia niiden perusteella. Suunnittelujaosto päättää lopulliset nimet.
Palokatuja on Vaasan keskustassa ja Vöyrinkaupungilla yhteensä 41, joista seitsemälle on jo aiemmin annettu nimi asemakaavoituksen yhteydessä tai kaupunginhallituksen suunnittelujaoston erillisellä päätöksellä.
Ehdotetut nimet perustuvat paikan historiaan ja omaleimaisuuteen
Palokatujen nimien on haluttu liittyvän eri aikakausiin Vaasan historiassa sen nykyisellä paikalla. Nimissä on haluttu näkyviin kaupungin julkista ja yksityistä toimintaa ja tekijöitä sekä muita keskustalle ja Vöyrinkaupungille tunnusomaisia piirteitä. Nimivalinnoissa on huomioitu kaksikielisyys.
Palokatujen nimeämistä on valmisteltu kaavoituksessa. – Palokatujen nimeämistyö aloitettiin ideointiryhmässä, jossa olivat mukana Vaasa-opistossa toimivasta kaksikielisestä Vaasa 400-opintopiiristä Bertil Björklöv, Rauno Grönbacka, Veikko Laakso ja Mona Louhelainen. Saatuja tietoja ja muistikuvia on tarkistettu ja täydennetty kaavoituksen nimiryhmässä, Majaneva sanoo.
Nimeämisen lähteinä on käytetty mm. yritysten ja yhdistysten julkaisuja, Vaasan osoitekirjoja ja karttoja. Kaavoituksen nimiryhmään kuuluvat Anne Majaneva, Emma Pitkäjärvi ja Aila Virtanen.
Tutustu palokatujen nimien taustaan ja historiaan verkkosivustolla www.vaasa.fi/nimisto
Palokatujen nimiehdotukset
1. Höyrymyllynkuja / Ångkvarnsgränden
2. Tuomarinkuja / Domargränden
3. Taiteilijankuja / Konstnärsgränden
4. Maanmittarinkuja / Lantmätargränden
5. Vanginvartijankuja / Fångvaktargränden
6. Lastentarhankuja / Barnträdgårdsgränden
7. Makkaramestarinkuja / Korvmästargränden
8. Soittokunnankuja / Musikkårsgränden
9. Palokunnankuja / Brandkårsgränden
10. Lyseonkuja / Lyceigränden
11. Toimittajankuja / Redaktörsgränden
12. Kellarimestarinkuja / Källarmästargränden
13. Aktivistinkuja/ Aktivistgränden
14. Sähkönkuja / Elektricitetsgränden
15. Puhelimenkuja / Telefongränden
16. Opettajankuja / Lärargränden
17. Pankkiirinkuja / Bankirgränden
18. Vesitorninkuja / Vattentornsgränden
19. Vahtimestarinkuja/ Vaktmästargränden
20. Kivipainonkuja / Stentryckerigränden
21. Talonrakentajankuja / Husbyggargränden
22. Vesitehtaankuja, Vattenfabriksgränden
23. Valokuvaajankuja / Fotografsgränden
24. Kansakoulunkuja / Folkskolegränden
25. Wasaborginkuja / Wasaborgsgränden
26. Hartmaninkuja / Hartmansgränden
27. Kirjastonkuja / Biblioteksgränden
28. Kenkätehtaankuja / Skofabriksgränden
29. Teräksenkuja / Teräsgränden
30. Kauppahallinkuja / Saluhallsgränden
31. Teatterinkuja / Teatergränden
32. Kauppamatkustajankuja / Handelsresandegränden
33. Rosteninkatu / Rostensgatan
34. Veturinmiehenkuja / Lokmannagränden
35. Konemestarinkuja / Maskinmästargränden
36. Veneenskrapaajankuja / Båtskrapargränden
37. Osuuskunnankuja / Andelslagsgränden
38. Kuorolaulunkuja / Körsångsgränden
39. Koululaisenkuja / Elevgränden
40. Suojeluskunnankuja / Skyddskårsgränden
41. Kirjailijankuja / Författargränden
Yhteyshenkilöt
kaavoitusarkkitehti Anne Majaneva
puh. 040 743 8149
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Den ena körfilen på Brändövägen stängs av vid rivningsplats från och med den 28 september24.9.2026 15:26:26 EEST | Pressmeddelande
Tillfälliga trafikarrangemang gäller vid Brändövägen 62 under två veckor 28.9–9.10.2026. På platsen där studiebostäderna rivs utförs reparationsarbeten på vattenanslutningarna. På grund av detta hålls körfältet på den sida där rivningen pågår samt gång- och cykelvägen avstängda så länge arbetet pågår.
Palosaarentien toinen kaista suljetaan purkutyömaan kohdalla 28.9. alkaen24.9.2026 15:26:07 EEST | Tiedote
Palosaarentie 62 kohdalla on tilapäisiä liikennejärjestelyitä kahden viikon ajan 28.9.–9.10.2026. Opiskelija-asuntojen purkutyömaalla tehdään vesiliittymien korjaustöitä, joiden vuoksi purettavien asuntojen puoleinen ajokaista sekä kävely- ja pyörätie suljetaan töiden ajaksi.
Lyseon lukio får en LUMA-linje: Energiutbildningsstigen i Vasa förstärks23.9.2026 12:38:43 EEST | Pressmeddelande
Till den nya LUMA-linjen vid Vaasan lyseon lukio, dvs. den matematisk-naturvetenskapliga utbildningslinjen, kan man söka i den gemensamma ansökan nästa vår. Till linjen tas 60 studerande, och undervisningen inleds i augusti 2027.
Lyseon lukio saa LUMA-linjan: Vaasan energiakoulutuspolku vahvistuu23.9.2026 12:32:18 EEST | Tiedote
Vaasan lyseon lukion uudelle LUMA-linjalle eli matemaattisluonnontieteelliselle koulutuslinjalle voi hakea ensi kevään yhteishaussa. Linjalle otetaan 60 opiskelijaa, ja opetus käynnistyy elokuussa 2027.
Seniorpromenaderna inspirerar till att komma i gång: ”Varje gång känns det bra”23.9.2026 10:34:51 EEST | Pressmeddelande
På olika håll i Vasa finns sju promenadgrupper som riktar sig till seniorer och är öppna för alla och gratis. I gruppen i Sandviken har man promenerat tillsammans redan i ett år, och i höst inleds aktiviteter också i Gerby.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

