Vaasan talousarvio 2022 luo puitteet kaupungin kasvulle
28.10.2021 14:40:43 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
- Suurin muutos tulee olemaan hyvinvointikuntayhtymän aloittaminen vuodenvaihteessa. Tämä tarkoittaa sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtymistä pois kaupungilta, mutta myös muutoksia taloudessa. Vuonna 2023 toteutuva valtakunnallinen soteuudistus saattaa olla meille helpompi jo toiminnassa olevan hyvinvointikuntayhtymän takia, kertoo kaupunginjohtaja Tomas Häyry.
Vaasan kaupunki budjetoi palveluiden ostoon hyvinvointikuntayhtymältä 240 miljoonaa euroa vuonna 2022. Vuoden 2021 talousarviossa kaupungin sosiaali- ja terveysmenot olivat 265 miljoonaa euroa ja -tulot vajaa 34 miljoonaa euroa. Kaupungille jäävät hyvinvointia edistävät palvelut kustantavat noin 4 miljoonaa euroa vuodessa.
Hyvinvointialueiden vaikutus vuodesta 2023 lähtien alentaa valtionosuuksia arviolta 96 miljoonaa euroa ja verotuloja 140 miljoonaa euroa. Vastaavasti kaupungin toimintamenot alenevat, kun palveluiden ostaminen hyvinvointikuntayhtymästä päättyy. Soteuudistuksen vaikutuksia talouteen on kuitenkin vielä vaikea täsmällisesti arvioida erityisesti valtionosuuksien osalta.
Työllisyysnäkymät alueella ovat positiivisia. Uusien työpaikkojen määrä on kasvussa, työttömien työnhakijoiden määrä vähenee ja vaasalaiset yritykset investoivat vahvasti tulevaisuuteen. Väestönkasvu on edelleen maltillista ja vuonna 2022 väestömääräksi odotetaan 67 900 asukasta.
Verotulojen odotetaan kasvavan
Kaupungin toimintakulujen arvioidaan olevan liikelaitoksineen vuonna 2022 noin 578 miljoonaa euroa. Tästä hyvinvointikuntayhtymän osuus on noin 42 prosenttia. Vuoteen 2021 verrattuna henkilöstökulut putoavat noin 67 miljoonaa hyvinvointikuntayhtymään siirtyvän henkilöstön takia.
Lisäyksiä menoihin tuovat muun muassa varhaiskasvatuksen varahenkilö- ja avustajaresurssien lisääminen. Myös joukkoliikennettä kehitetään ja katujen kunnossapitoa parannetaan.
Tuloja kaupunki saa veroista, toimintatuotoista sekä valtionosuuksista. Veroprosentti ehdotetaan pidettäväksi entisellään eli 21 prosentissa ja se on soteuudistuksen takia pidettävä samana ainakin seuraavat kaksi vuotta. Toimintatuottojen arvioidaan vuonna 2022 olevan noin 154 miljoonaa euroa, kun sosiaali- ja terveystoimen tuotot eivät enää kerry kaupungin kassaan.
- Verotulojen odotetaan kasvavan 2021 ennusteeseen nähden noin 2 miljoonaa euroa eli verotuotto olisi vuonna 2022 noin 316 miljoonaa euroa. Kunnallisverotuotot ja yhteisöverotuotot ovat Vaasassa hyviä. Kiinteistöveron nostoon ei ole painetta, sanoo talous- ja strategiajohtaja Miia Äkkinen.
Valtionosuuksien arvioidaan vuonna 2022 olevan noin 137 miljoonaa euroa, eli hieman tämän vuoden tasoa korkeammat.
Tilikauden tulokseksi ennustetaan yhteensä noin 2,9 miljoonaa euroa. Velkaa per asukas Vaasalla oletetaan vuoden 2022 päätteeksi olevan 4891 euroa, joka on investointien takia 548 euroa suurempi kuin vuonna 2021.
Investointeja elinvoimaan, kulttuuriin ja liikuntaan
Palveluverkon ylläpito ja puitteiden luominen kaupungin kasvulle vaativat vuonna 2022 yli 60 miljoonan euron investointeja. Menneinä vuosina on syntynyt korjausvelkaa, kun investointeja on jouduttu lykkäämään säästösyistä. Kaikkia investointitarpeita ei pystytä nytkään rahoittamaan, joten kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä investointeja on jouduttu karsimaan.
- Investointitaso on kuitenkin ennätyksellisen korkea. Velkaantumisen hillitsemiseksi esitetään, että tuloksesta tehtäisiin 5,7 miljoonan euron investointivaraus ja, että vuonna 2023 palattaisiin maltillisempiin investointeihin, toteaa Äkkinen.
Suurimpia investointeja ovat Laajametsän teollisuusalue (11,7 milj. e), satama (7,7 milj. e), rakennusten peruskorjaus (7,5 milj. e) ja Sundomin koulun laajennus (2,3 milj. e).
Keskustan yhtenäiskoulun suunnittelu (550 000 e) käynnistyy ensi vuonna ja rahoitusratkaisu, lähes 30 miljoonan euron kokonaisuuteen, pyritään löytämään yksityistä rahoitusta hyödyntäen.
Vaasan Vesi investoi noin 7,5 miljoonalla eurolla. Tietoverkkoihin ja digitaalisiin ratkaisuihin investoidaan kaupungin eri toimialoilla yli 2 miljoonaa euroa.
Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan avustuksina jaettavaa summaa korotetaan 30 000 eurolla. Liigaseurojen olosuhteita parannetaan ja esimerkiksi Hietalahden jalkapallostadionin tekonurmi uusitaan (300 000 e) vaatimuksia vastaavaksi. Paljon odotettua tekojäätä joudutaan viivästyttämään. Pääkirjaston muutos omatoimiseksi kirjasto- ja kulttuuritilaksi (25 000 e) toteutetaan ensi vuonna.
Elinvoimaa tukeviin investointeihin tullaan hakemaan myös ulkopuolista rahoitusta.
- Elinvoimaa nostattavat investoinnit näkyvät verotuloina vuoden 2025 jälkeen. Kaupunkina meidän tuleekin investoida elinvoimaamme. On ilahduttavaa, miten voimakkaasti myös yksityinen sektori investoi Vaasaan. Meillä on erittäin positiivinen vire meneillään, Häyry sanoo.
Talousarvio vuodelle 2022 käsitellään kaupunginhallituksessa 1.11. ja kaupunginvaltuustossa 15.11. Esityslistat julkaistaan osoitteessa https://tweb.vaasa.fi/
Vaasan kaupungin vuoden 2022 talousarvio lukuina:
Asukasluku ennuste 2022………………………..67 900asukasta
Tuloveroprosentti……………………………………21,00 prosenttia
Toimintakate............……………………………… -423,9 miljoonaa euroa
Verotuotot……………..……………………………… 316,3 miljoonaa euroa
Vuosikate…………………………………………….....39,6 miljoonaa euroa
Kertynyt ylijäämä…………………………………….6,5 miljoonaa euroa
Tulos………………………………………………………..2,9 miljoonaa euroa
Valtionosuudet………………………………………..136,8 miljoonaa euroa
Investoinnit yhteensä (netto)……………………61,9 miljoonaa euroa
Lainamäärä per asukas…………………………….4891 euroa
Yhteyshenkilöt
Miia ÄkkinenTalous- ja strategiajohtaja - Ekonomi- och strategidirektör
Puh:+358 40 628 1727miia.akkinen@vaasa.fiTomas HäyryKaupunginjohtaja - Stadsdirektör - Mayor
Puh:+358 40 540 5412tomas.hayry@vaasa.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasabornas lycka har hållits på samma nivå – goda gärningar ökar välbefinnandet19.3.2026 10:36:24 EET | Pressmeddelande
Vasa stads lyckoundersökning för år 2025 visar att invånarnas lycka fortfarande ligger på en stark nivå. Vasabornas nuvarande lyckonivå är 74,3/100, jämfört med 74,5 året innan. För fem år sedan låg lyckonivån på 69,6, vilket innebär att trenden tydligt är stigande. Även framtidstron är stark: när respondenterna ombads uppskatta sin egen lycka om fem år uppgick värdet till 79,3. Vasa stads lyckoundersökning har nu genomförts för sjätte gången, i samarbete med emeritusprofessor Markku Ojanen.
Vaasalaisten onnellisuus pysynyt samalla tasolla – hyvät teot lisäävät hyvinvointia19.3.2026 10:32:58 EET | Tiedote
Vaasan vuoden 2025 onnellisuustutkimus osoittaa, että kaupunkilaisten onnellisuus on edelleen vahvalla tasolla. Vaasalaisten tämänhetkinen onnellisuus on 74,3/100 pistettä, kun se vuosi sitten oli 74,5. Viisi vuotta sitten onnellisuus oli 69,6 pistettä, joten trendi on selvästi nouseva. Lisäksi usko tulevaisuuteen on vahvaa, sillä kysyttäessä vastaajien arviota omasta onnellisuudesta viiden vuoden päähän on luku 79,3. Vaasan kaupungin toteuttama onnellisuuskysely toteutettiin nyt kuudetta kertaa ja se toteutetaan yhteistyössä emeritusprofessori Markku Ojasen kanssa.
Vasa lyckoundersökning visar ungas positiva framtidstro19.3.2026 10:31:27 EET | Pressmeddelande
Vasa stads sjätte lyckoundersökning har publicerats. De mest intressanta resultaten gäller unga vuxnas upplevda lycka. Samtidigt som man i den nationella debatten har lyft fram forskningsresultat om ökat illamående bland unga och en minskad framtidstro, tyder resultaten från Vasa på att unga vuxna förhåller sig mer positivt till sin framtid än väntat.
Vaasan onnellisuustutkimuksesta paljastuu nuorten positiivinen tulevaisuudenusko19.3.2026 10:31:06 EET | Uutinen
Vaasan kaupungin kuudes onnellisuustutkimus on julkaistu. Sen kiinnostavimpia havaintoja ovat nuorten aikuisten onnellisuuteen liittyvät tulokset. Samaan aikaan kun valtakunnallisessa keskustelussa on nostettu esiin tutkimustuloksia nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä ja vähentyneestä tulevaisuudenuskosta, Vaasan tulokset antavat viitteitä siitä, että nuoret aikuiset suhtautuvat tulevaisuuteensa odotettua myönteisemmin.
Konstnärsträffar på Vasas museer under våren19.3.2026 09:48:49 EET | Pressmeddelande
På Vasas museer ordnas konstnärsträffar under våren. I mars ger Dragos Alexandrescu en översikt över sina trettio år inom konst, och i april berättar ett av den finländska seriekonstens ledande namn Juliana Hyrri om sitt arbete och sina verk.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
