Vaasan vanhusneuvosto seuraa tiiviisti Pohjanmaan hyvinvointialueen suunnittelua ja toteutumista
Neuvosto seuraa Pohjanmaan hyvinvointialueen ikäihmisten palveluverkon suunnittelua ja ottaa kantaa suunnitelmiin tarvittaessa vaasalaisten ikäihmisten näkökulmasta. Erityisesti neuvostoa kiinnostavat palveluiden saatavuus, digitalisaatio ja palveluiden keskittäminen.
– Pidämme silmällä myös Eläkeläisten toimintakeskuksen tilannetta, sillä toimintakeskus on tärkeä kokoontumispaikka eläkeläisyhdistyksille ja muille ikäihmisten yhdistyksille, kertoo Vaasan vanhusneuvoston puheenjohtaja Erkki Mäkelä.
Vaasan kaupunki Maailman terveysjärjestön Ikäystävällisten kaupunkien verkostoon
Vanhusneuvoston tekemän aloitteen myötä Vaasa on liittymässä tänä vuonna Maailman terveysjärjestön Ikäystävällisten kaupunkien verkostoon. Ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämisessä tarvitaan poikkihallinnollista yhteistyötä.
– Kaupungin ikäystävällisyyttä on suunniteltu vuosien 2018–2019 aikana yhteistyössä kaupungin asuntopäällikön, vanhusneuvoston edustajien, esteettömyyskoordinaattorin, koti- ja laitoshoidon kehittämissuunnittelijan sekä kaupungin eri hallintokuntien vastuuhenkilöiden kanssa, kuvailee Vaasan vanhusneuvoston varapuheenjohtaja Irmeli Mandell.
Tuloksena teimme Vaasan Ikäystävällisyyden toimenpideohjelma vuosille 2020-2025 mm. asumiseen, liikenteeseen, saavutettavuuteen, kulttuuri- ja liikuntapalveluihin sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyen. Toimenpideohjelma yhdistettiin osaksi Ikääntymispoliittista ohjelmaa. Toimenpideohjelma hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 4.5.2020.
Ikäystävällisyyden kehittäminen on jatkuva prosessi ja toimenpiteiden toteutumista seurataan vuosittain.
Vanhusneuvoston toimikausi vaihtuu 1.6.
Kaupunginhallitus valitsee neuvostoon uudet jäsenet paikallisten eläkeläisyhdistysten ehdotuksista.
Ehdotuksia ikäihmisten toiminnan kehittämiseksi tullaan keräämään kevään aikana
Tänä vuonna vanhusneuvosto kerää ikäihmisten ehdotuksia toimintaansa varten kirjaston toimipisteillä, Eläkeläisten toimintakeskuksella, Vuorikeskuksella ja Vanhusneuvoston verkkosivuilla. Ehdotuksia voi antaa palveluiden kehittämiseksi Vaasassa ja mihin kaivataan muutosta. Tästä tiedotamme myöhemmin.
Liitteenä Vaasan vanhusneuvoston toimintakirje 2021 kokonaisuudessaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vaasan vanhusneuvoston puheenjohtaja Erkki Mäkelä, makela.erkki@netikka.fi
Vaasan vanhusneuvoston varapuheenjohtaja Irmeli Mandell, irmeli.mandell@gmail.com
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Frisbeegolfbanan i Arboretum förnyas i juli – ny bana till Öjberget i höst4.7.2025 13:52:46 EEST | Pressmeddelande
I Vasa görs i år ett omfattande arbete för att förbättra frisbeegolfbanorna. Nya trappor har byggts i Korsnäståget, banan i Arboretum förnyas i juli och en helt ny bana byggs vid Öjberget på hösten.
Arboretumin frisbeegolfrata uudistuu heinäkuussa, Öjbergetille uusi rata syksyllä4.7.2025 13:52:12 EEST | Tiedote
Vaasassa tehdään tänä vuonna paljon työtä frisbeegolfratojen parantamiseksi. Ristinummelle on rakennettu uusia portaita, Arboretumin rataa uudistetaan heinäkuussa ja Öjbergetille rakennetaan aivan uusi rata syksyllä.
Du kan tryggt simma vid alla badstränder i Vasa: de nyaste vattenproven är rena30.6.2025 16:33:16 EEST | Pressmeddelande
Sommarsäsongens andra vattenprover togs vid Vasas badstränder 23 juni. Alla undersökta badstränders vatten uppfyllde kvalitetskraven. Enligt Europeiska miljöbyråns badvattensrapport visar en längre tids följning en dålig kvalitetsklass vid Abborrön och Sandö, och orsakerna utreds som bäst. Att simma direkt efter regn rekommenderas inte vid dessa badstränder.
Vaasan kaikilla uimarannoilla turvallista uida: tuoreimmat vesinäytteet puhtaita30.6.2025 16:32:32 EEST | Tiedote
Vaasan uimarannoilta on otettu kesäkauden toiset vesinäytteet 23.6. Kaikkien tutkittujen uimarantojen vedet täyttivät laatuvaatimukset. Euroopan ympäristökeskuksen uimavesiraportin mukaan Ahvensaaren ja Hietasaaren laatuluokka oli pidemmän aikavälin seurannalla huono, ja syitä selvitetään parhaillaan. Kyseisillä rannoilla uintia ei suositella heti sateen jälkeen.
Tillfälliga trafikregleringar på Karlebyvägen30.6.2025 08:43:49 EEST | Pressmeddelande
Gång- och cykelvägen vid Verkstadsgatan 22 stängs tillfälligt 1.7.2025 på grund av ett arbete med ljusreklam. Arbetet utförs kl. 9–15. Utöver detta stängs 30.6 den ramp som leder från Förbindelsevägen till Karlebyvägen. Trafiken styrs till omvägar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme