Vaasan yliopisto palkitsi parhaat tutkimus- ja opetusteot
30.1.2023 09:59:54 EET | Vaasan yliopisto | Tiedote

Vuoden tutkimusteko -palkinto tekoälyn ja oikeusmuotoilun yhdistämisestä
Tutkijatohtori Marika Salo-Lahti, tutkijatohtori Mikko Ranta ja yliopistotutkija Helena Haapio saivat Vuoden tutkimusteko -palkinnon tekoälyn ja oikeusmuotoilun yhdistävästä tutkimuksestaan, jonka tavoitteena on parempi ja kestävämpi liiketoiminta. Monitieteinen tutkimus yhdistää konkreettisesti eri oppiaineita sekä opetusta ja tutkimusta.
– Yritysten vastuullisuusvaatimukset ovat lisääntyneet, ja sopimukset, sääntely ja raportointi ovat monimutkaistuneet. Oikeusmuotoilu pyrkii ratkaisemaan näitä ongelmia ja helpottamaan sijoittamiseen, sopimiseen ja raportointiin liittyvän tiedon tuottamista ja käyttöä, kertoo Salo-Lahti.
– Tekoäly puolestaan tuo aivan uusia mahdollisuuksia tiedon esittämiseen, löytämiseen ja hyödyntämiseen. Tekoälytyökalujen avulla voidaan esimerkiksi etsiä tarvittavaa tietoa suurista tekstimassoista, luoda helppotajuisia tiivistelmiä ja tunnistaa päätöksenteon kannalta olennaiset asiat, jatkaa Ranta.
Tekoäly voi myös helpottaa uuden kestävyyssääntelyn mukaisten informaatiovelvoitteiden täyttämistä ja vastuullisuustietojen käyttöä investointipäätöksissä. Tämä puolestaan vaikuttaa siihen, että investoinnit ohjautuvat kestäviin hankkeisiin.
– Tutkimuksessamme olemme pohtineet, miten tekoälytyökalut, kuten Open AI:n GPT-3 ja ChatGPT, avaavat uusia mahdollisuuksia helpottaa lukijoiden ja kirjoittajien työtä niin, että ihmiset ja yritykset voivat paremmin ymmärtää oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan, puuttua kestävyysongelmien syihin sekä seurata ja toteuttaa kestävyysperiaatteita. Työmme jatkuu, ja näemme oikeusmuotoilun ja tekoälyn yhdistämisen avaavan monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia yrityksille ja yhteiskunnalle, sanoo Haapio.
Vuoden opetusteko -palkinto kansainvälisen maisteriohjelman kehittämisestä
Yliopistonlehtori Minnie Kontkanen palkittiin Vuoden opetusteko -palkinnolla aktiivisesta ja pitkäaikaisesta kansainvälisen maisteriohjelman ”Master’s Degree Programme in International Business” kehittämisestä koulutusohjelmavastaavan roolissa.
Kontkanen on toiminut koulutusohjelmavastaavana vuodesta 2005 lähtien ja ollut aktiivisesti mukana akkreditointiprosessien läpiviennissä vuodesta 2010 lähtien. Kontkasen johdolla on systemaattisesti kehitetty muun muassa ohjelman rakennetta sekä lähi- ja etäopetuksen yhdistämistä. Yksi kehitystyön onnistunut tulos on tavoiteajassa valmistuneiden osuuden selkeä kasvu.
– Tavoitteenamme on, että opiskelijat paitsi valmistuvat tavoiteajassa myös mahdollistaa työnteko opintojen ohessa, erityisesti toisen opintovuoden aikana, Kontkanen sanoo.
Merkittävä kehitysaskel on otettu myös profiloimalla ohjelma vastuulliseen globaaliin liiketoimintaan. Tämä on tarjonnut ohjelmalle selkeän erottautumistekijän muihin kansainvälisen liiketoiminnan maisteriohjelmiin Suomessa. Ohjelmaan hakeneiden opiskelijoiden määrä viime vuonna 2022 oli yliopiston korkein ja osoittaa kehitystyön myös profiloinnin osalta olleen oikean suuntainen.
Lisätietoja:
Tutkijatohtori Marika Salo-Lahti, p. 029 449 8529, marika.salo-lahti@uwasa.fi
Tutkijatohtori Mikko Ranta, p. 029 449 8997, mikko.ranta@uwasa.fi
Yliopistotutkija Helena Haapio, p. 029 449 8578, helena.haapio@uwasa.fi
Yliopistonlehtori Minnie Kontkanen, p. 029 449 8435, minnie.kontkanen@uwasa.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Raskaan liikenteen päästöjen leikkaaminen vaatii todellista tietoa kustannuksista, hyödyistä ja käytännön rajoitteista8.10.2026 10:44:35 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettava tuotantotalouden väitöstutkimus tarkastelee liikenteen energianmurrosta ja raskaan maantieliikenteen vähähiilistämistä. Clara Rajalehdon tutkimus osoittaa, että sähkö, biokaasu ja uusiutuva diesel, HVO, voivat kaikki olla kilpailukykyisiä.
Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.
Vaasan yliopisto on maailman 500 parhaan yliopiston joukossa ja Suomen paras tutkimuksen laadussa1.10.2026 10:42:13 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto on jälleen sijoittunut maailman 500 parhaan yliopiston joukkoon kansainvälisessä Times Higher Education (THE) World University Rankings 2027 -vertailussa. Yliopisto sijoittui luokkaan 451–500, kun vertailussa arvioitiin 2 297 yliopistoa 118 maasta.
Uusi malli tukee tekoälyn käyttöönottoa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä28.9.2026 10:05:33 EEST | Tiedote
Osa pienistä ja keskisuurista tilitoimistoista on jäänyt tekoälyn käytössä suurista toimijoista jälkeen. Jarruina voivat toimia niin osaamisen puute kuin investointikustannukset, ja nyt uusi kypsyysmalli auttaakin suunnittelemaan uusia kehitystoimia.
Sote-uudistus teki pirstaleisen järjestelmän yhteistyön tarpeen näkyväksi – systeeminen yhteistyö vaatii vielä rakentamista17.9.2026 11:40:52 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun sote-sektorista ja sen kehittämisestä. Marina Kinnusen sosiaali- ja terveyshallintotieteen väitöskirja tarkastelee sote-järjestelmän eri toimijoiden rooleja ja yhteistyötä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
