SDP EDUSKUNTA

Väätäinen ja Pirkkalainen: Budjettiriihi turvasi Itä-Suomen näkymän

1.9.2022 20:43:23 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Pohjoissavolainen kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.) ja puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen (kesk.) ovat tyytyväisiä maan hallituksen budjettiriihen tuloksiin. Kaksikko korostaa vahvaa tukea Itä-Suomelle Ukrainan sodan jälkeen muuttuneessa tilanteessa.

Itäisen Suomen saavutettavuuden kehittämiseen osoitetaan 31,1 miljoonaa euroa osana Karjalan radan perusväylänpidon parantamishanketta.

- Pohjois-Savon maakuntaliitto esitti kesällä lausunnossaan, että muun muassa tutkimuksen ja koulutuksen panoksilla tuettaisiin meidän maakuntamme ohella koko Itä-Suomen elinvoiman uusia lähteitä. Hallitus panosti pelkästään tähän kokonaisuuteen itäisen Suomen osalta 10 miljoonaa euroa.

Aluekehityksen näkökulmasta myös kohdennukset infrahankkeisiin olivat Väätäisen ja Pirkkalaisen mielestä merkittäviä hallituksen budjettiriihipäätöksissä.

- Itärata sai vahvan huomion hallitukselta. Karjalan radan saaman rahoituksen jälkeen on selvää, että seuraavat panokset kohdistuvat Savon rataan ja Itä-Suomen poikittaisyhteyksiin.

- On lisäksi hyvä muistaa, että hallituksen toimet, joilla turvataan ensi talvea suomalaisissa kodeissa, on myös Itä-Suomen etu. Pohjois-Savonkin elinvoima lähtee siitä, että akuuttiin energiakriisiin vastataan niin, että kotitaloudet lapsiperheistä yksineläviin eläkeläisiin pystyvät jatkamaan epävarmoista ajoista huolimatta mahdollisimman normaalia elämää. Tämän hallitus halusi ja onnistui turvaamaan, Väätäinen ja Pirkkalainen toteavat.

Tuula Väätäinen ja Riikka Pirkkalainen toimivat Pohjois-Savon maakuntavaltuuston varapuheenjohtajina.

Molemmat ovat eduskuntavaaliehdokkaina kevään 2023 vaaleissa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Velkaantumisen salarakkaat ovat nyt tulleet ulos kaapista28.2.2026 09:05:39 EET | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallitus on jättämässä jälkeensä lähes 15 miljardin euron vuosittaiset alijäämät valtion budjettiin. Tämä paljastuu valtiovarainministeriön julkaisemasta ehdotuksesta valtiontalouden lähivuosien kehyksiksi. Isona syynä valtaville alijäämille on, että valtiovarainministeriö on arvioinut, että noin puolet Orpon hallituksen julkista taloutta vahvistavista päätöksistä jää toteutumatta tällä vaalikaudella.

SDP:n Paula Werning: Palosuojelurahaston linjaukset näkyvät suoraan suomalaisten arjen turvallisuudessa – tukiperusteet on säilytettävä27.2.2026 08:31:50 EET | Tiedote

Palosuojelurahaston uusi hallitus aloittaa työnsä 1.3.2026 tilanteessa, jossa sisäinen turvallisuus, varautuminen ja julkisen talouden paineet ovat samanaikaisesti keskiössä. Kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen ja Suomen Sopimuspalokuntien Liiton puheenjohtaja Werning muistuttaa, että rahaston ratkaisuilla on suora ja konkreettinen vaikutus suomalaisten arjen turvallisuuteen eri puolilla maata.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye