Väestöliitto uusi jälleen DNA:n Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen – näin suuryritysten edelläkävijä kehittää toimintaansa
17.5.2023 10:00:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote

Väestöliitto toteutti Perheystävällinen työpaikka -kyselyn DNA:n henkilöstölle ja vuokratyöntekijöille maaliskuussa 2023, ja siihen vastasi noin puolet kyselyn saaneista. Vastanneista 15 % oli esihenkilöasemassa. Tulosten avulla Väestöliitto saa tietoa perheystävällisyyden kehittymisestä ja DNA voi hyödyntää tuloksia käytäntöjensä kehittämiseksi.
DNA:lla jopa 86 % vastanneista antoi asteikolla 0–10 arvosanaksi 8 tai paremman kun heiltä kysyttiin, miten todennäköisesti suosittelisit DNA:ta perheystävällisenä työpaikkana. Perheystävällinen kulttuuri ja arvomaailma arvioitiin erityisen hyväksi. Esihenkilöiden toiminta tiimiläisten erilaisten perhetilanteiden edessä koettiin tasapuoliseksi. Kaiken kaikkiaan esihenkilöiden toiminta oli yksi parhaiten arvioiduista osa-alueista. DNA:laiset kokivat myös voivansa vaikuttaa omiin työaikoihin ja hoitaa kiireisiä, yllättäviä perhetilanteita työajoista huolimatta. Suurin osa vastanneista koki, että perhevapaalle jäämistä arvostetaan ja perhevapailta paluu on sujuvaa.
”Kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen tulokseen. Vastauksista välittyy henkilöstömme aito kokemus perheystävällisyydestä, mikä on parasta mahdollista palautetta tekemällemme työlle. On kuitenkin selvää, että vuosien myötä myös odotukset ovat kasvaneet. Työnantajana olemme siksi sitoutuneet kehittämään käytäntöjämme entisestään”, kommentoi DNA:n henkilöstökokemuksen ja operatiivisen HR-toiminnan vetäjä Miia Taanila.
Väestöliiton myöntämä tunnus on tällä hetkellä Suomessa yhdellätoista työnantajalla, joista DNA on ainoa suuryritys. Väestöliitosta kerrotaankin, ettei tunnusta ole helppo saada – henkilöstökyselyn tulosten on oltava kautta linjan kiitettävällä tasolla. Olennaisinta perheystävällisyyden toteuttamisessa ovat hyvä henkilöstöpolitiikka ja yhteisten pelisääntöjen noudattaminen.
”Olemme Väestöliitossa iloisia ja tyytyväisiä voidessamme uusia DNA:n tunnuksen. On hienoa, että DNA:lla on vahvasti panostettu työn ja perheen yhteensovittamisen kysymyksiin. Tämä osoittaa ihmiskeskeistä lähestymistapaa, johon yhtiö on sitoutunut myös vastuullisuusohjelmassaan. Vaikka työelämä on Suomessa ja maailmalla ollut isojen muutosten keskellä viime vuosina, on DNA:lla selvästi tehty monia asioita oikein ihmisten työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Kehitettävää on toki aina, ja seuraamme jatkossakin, miten DNA:lla perheystävällisyys kehittyy. Perheystävällinen työpaikka -tunnus toimii toivottavasti hyvänä kannustimena sekä DNA:lle itselleen että monille muillekin suuryrityksille”, sanoo ohjelmapäällikkö Anna Kokko Väestöliitosta.
Kiitosta ja kehitettävää – tähän DNA keskittyy seuraavaksi
Tärkeimmiksi DNA:n tarjoamista eduista nousivat mutkaton, eli ajasta ja paikasta riippumaton työskentelymalli, liukuva työaika ja mahdollisuus palkattomaan vapaaseen. Myös mahdollisuus vaihtaa lomarahat ylimääräisiksi vapaiksi keräsi kiitosta, kuten palkallinen isovanhempainvapaa ja sairaan lapsen hoitopalvelu. DNA on myös yli kolmen vuoden ajan tarjonnut henkilöstöetuna tukea ikääntyvistä perheenjäsenistä huolehtimiseen. Gubbe Sydänystäväpalvelun kanssa toteutetun edun tavoitteena on varmistaa, etteivät DNA:laisten ikääntyneet läheiset jää yksin, vaikka esimerkiksi välimatka estäisi heitä tapaamasta riittävän usein.
Kuitenkin myös kehityskohteita nousi esille.
”Ikävä kyllä tuloksista – vaikka kiitettäviä keskimäärin ovatkin – ilmenee kokemus työkuorman kasvusta ja voimia syövistä palaveriputkista. Tähän olemme reagoineet välittömästi uudistamalla keväällä palaverikäytäntöjämme. Koko henkilöstön yhteisenä haasteena on vähentää palavereja jopa kolmanneksella kesäkuuhun mennessä ja pyrkiä kohti laadukkaampia kohtaamisia. Perimmäinen tavoite on kunnioittaa toistemme aikaa nykyistä enemmän”, Taanila kertoo.
Viime kesänä DNA antoi työntekijöilleen inhimillisen ja omanlaisen työnantajalupauksen, joka valmisteltiin yhdessä henkilöstön kanssa. Lupaukseen on sitoutunut koko DNA:n ylin johto. Yksi osa lupausta on olla perheystävällinen työpaikka. Perheellä tarkoitetaan kaikkia niitä, jotka ovat kunkin henkilön elämässä tärkeimpiä – oli kyseessä sitten puoliso, lapset, vanhemmat, ystävät tai lemmikit. Väestöliiton kyselyn perusteella myös DNA:laisten käsitykset omasta perheestään ovat vastaavalla tavalla erittäin moninaiset.
Palaverikäytäntöjen uudistamisen ja kohtaamisten laadun parantamisen lisäksi DNA:lla on tarkoitus koota kuluvan vuoden aikana perhevapaisiin liittyvät ohjeistukset entistäkin paremmin henkilöstön löydettäviksi. Yrityksessä tullaan myös pitämään sekä esihenkilöille että työtekijöille perhevapaisiin liittyviä infotilaisuuksia nyt, kun sekä perhevapaat että ICT-alan työehtosopimusten sisältö ovat hiljattain muuttuneet. Lisäksi DNA:lla tullaan edelleen keskittymään perhevapaalle jäävien ja sieltä palaavien kokemuksien parantamiseen.
Lisätietoa DNA:n perheystävällisyyttä tukevista toimenpiteistä ja periaatteista: www.dna.fi/perhe
Lisätietoja medialle:
- Miia Taanila, henkilöstökokemuksen ja operatiivisen HR-toiminnan vetäjä, DNA Oyj, puh. 044 044 8093, miia.taanila@dna.fi
- Anna Kokko, ohjelmapäällikkö, Väestöliitto, puh. 050 342 0572, anna.kokko@vaestoliitto.fi
- DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
- Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelma: https://perheystavallinentyopaikka.fi
- DNA:n perheystävälliset työnantajakäytännöt: https://www.dna.fi/perhe
*) Tunnuksen piirissä ovat DNA Oyj:n, DNA Welho Oy:n ja DNA Tower Finland Oy:n työntekijät ja vuokrahenkilöstö.
Väestöliitto on järjestö, joka vahvistaa turvallisia ihmissuhteita, ihmisoikeuksia ja hyvinvointia muuttuvassa maailmassa. Tutkimme, vaikutamme ja tarjoamme palveluita. www.vaestoliitto.fi/vaestoliitto/
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 997 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA:n toukokuun 2026 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
DNA:n myyntitilastojen mukaan suomalaiset kuluttajat suosivat toukokuussa erityisesti keskihintaisia Android-älypuhelimia sekä Applen uusimpia iPhone 17 -sarjan malleja. Myydyimmän puhelimen paikan otti Samsung Galaxy A16, kun taas yritysasiakkaiden ostetuin puhelin oli Apple iPhone 16e 5G. Toukokuun myydyin älykello oli puolestaan ZTE K2 -lasten kellopuhelin.
DNA:n liittymät auttavat tunnistamaan huijaus- ja massapuhelut27.5.2026 10:43:37 EEST | Tiedote
DNA tarjoaa ainoana operaattorina Suomessa liittymiä, jotka tunnistavat huijauspuheluja ja häiritsevästi soittavia massapuheluja. Uusi DNA Numerovahti -palvelu toimii ilman erikseen ladattavaa sovellusta ja riippumatta siitä, minkä merkkinen asiakkaan päätelaite on. DNA Numerovahti on maksuton lisäpalvelu kuluttajien uusissa DNA Huoleton Plus -liittymissä sekä yritysasiakkaiden DNA Business Varma -liittymissä. Molempiin liittymiin sisältyy myös turvallinen nettiselaus. Lisäksi yritysasiakkaat voivat ostaa palvelun erillisenä kuukausimaksullisena lisäpalveluna liittymiinsä.
DNA subscriptions help identify fraud calls and spam calls27.5.2026 10:43:37 EEST | Press release
DNA is the only operator in Finland to offer subscriptions that identify fraud calls and nuisance spam calls. The new DNA Numerovahti service works without a separately downloaded app, and regardless of the brand of the customer’s device. DNA Numerovahti is a free add-on service included in new DNA Huoleton Plus subscriptions for consumers and DNA Business Varma subscriptions for corporate customers. Both subscriptions also include secure web browsing. In addition, corporate customers can purchase the service as a separate monthly add-on to their subscriptions.
Älypuhelinten käyttö vähenee pienillä lapsilla – pelkkä rajoittaminen ei silti riitä20.5.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
DNA panostaa vahvasti ja pitkäjänteisesti lasten digiturvataitojen kehittämiseen yhteistyökumppaninsa Suojellaan Lapsia ry:n kanssa, joka on järjestänyt pienille koululaisille digiturvatyöpajoja jo useamman vuoden ajan. Tänä keväänä yhtiö jakoi lisäksi digitaitojen tehtävävihkoja yli 230 000 suomalaiseen kotiin. Vaikka älypuhelinten käyttö aloitetaan aiempaa myöhemmin, lapset kohtaavat verkossa suuriakin riskejä – ja siksi digiturvataitojen merkitys korostuu entisestään. Aihe korostuu juuri nyt, kun koululaisten kesälomat alkavat ennen vanhempien lomakautta. Kesäkuussa moni lapsi viettää pitkiä aikoja kotona ja verkossa ilman aikuisen valvontaa, mikä lisää riskiä kohdata haitallista sisältöä tai epäasiallisia yhteydenottoja.
Smartphone use is declining among small children – but limiting the use is not enough20.5.2026 09:15:00 EEST | Press release
DNA is consistently developing children’s digital safety skills together with its partner Protect Children Association, which has been organizing digital safety workshops for young schoolchildren for several years. This spring, the company also distributed digital skills exercise booklets to more than 230,000 Finnish homes. Although children are starting to use smartphones later than before, they still face major risks online – which makes digital safety skills more important than ever. The topic is particularly relevant right now, as school summer holidays begin before many parents start their own vacations. In June, many children spend long periods at home and online without adult supervision, which increases the risk of encountering harmful content or inappropriate contact.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
