Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Väestönsuojelukoulutukselle on selkeä tarve myös tulevaisuudessa ‒ LSS19-valmiusharjoituksen raportti julkaistu

Jaa
Väestönsuojelu on puhuttanut erityisesti kuluvana vuonna suomalaisia, vaikka asia on ajankohtainen kaikkina vuosina. Länsi- ja Sisä-Suomen alueen kaikissa maakunnissa laitettiin väestönsuojelusuunnitelmat kuntoon jo vuonna 2019 alueellisen valmiusharjoituksen tavoitteiden mukaisesti. Harjoituksen pohjalta tehty raportti on nyt julkaistu.

Raportti on tarkoitettu helpottamaan väestönsuojeluun perehtymistä, tuomaan esille väestönsuojelussa havaittuja epäselvyyksiä mahdollisen lainsäädännön tai ohjeistuksen avuksi ja tarjoamaan kehitysehdotuksia yhteisen jatkokehittämisen pohjaksi.

Vuoden 2019 valmiusharjoituksen yhteydessä todettiin lukuisia epäkohtia kansallisessa väestönsuojelusuunnittelussa. Lisäksi paikallisessa ja alueellisessa varautumistoiminnassa oli haavoittuvuuksia, joihin on vuoden 2019 jälkeen pystytty puuttumaan. Yhtenä kehitysehdotuksena kolme vuotta sitten esitettiin, että väestönsuojelua ja väestönsiirtoja tulisi harjoitella vielä konkreettisemmin. Tähän tarpeeseen vastataan tämän vuoden LSS22-valmiusharjoituksella, joka järjestetään viikoilla 35‒37 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueen viidessä maakunnassa.

Raportissa on nostettu esiin myös muita kehitysehdotuksia, jotka tunnistettiin vuoden 2019 valmiusharjoitusten aikana. Kansallisiksi kehitysehdotuksiksi raportissa on tunnistettu mm. kansallisen evakuointiohjelman uudistaminen, varautumistiedon sujuvampi välittäminen eri yhteiskunnan toimialoille sekä viranomaiskäyttöön tarkoitettu keskitetty tietokanta väestönsuojien tiedoista ja sijainneista.

Raportti on luettavissa aluehallintoviraston sivuilla:

Raportista antavat lisätietoja

johtaja Tarja Wiikinkoski, p. 0295 018 800, etunimi.sukunimi@avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

rikoskomisario Juha Kankaanpää, p. 0295 449 33, etunimi.sukunimi@poliisi.fi
Pohjanmaan poliisilaitos

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Endast lindriga avvikelser i den regionala säkerheten i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland22.8.2025 13:00:00 EEST | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté målade upp en bild av säkerhetsläget i området torsdagen den 21 augusti 2025. Den långvariga värmeböljan under sommaren, enskilda händelser i stadsmiljöerna samt den allmänna konjunkturen och den sjunkande sysselsättningsgraden i området har lett till lindriga avvikelser i det i övrigt stabila läget.

På byggarbetsplatserna förekommer flest brister i personlig skyddsutrustning och fallskydd21.8.2025 08:20:19 EEST | Pressmeddelande

Arbetarskyddsinspektörerna inom byggnadsbranschen har under första hälften av 2025 utfört cirka 700 arbetarskyddsinspektioner på större husbyggnadsarbetsplatser. De flesta bristerna som upptäcktes vid inspektionerna gällde personlig skyddsutrustning som används inom byggarbete, och krav på att åtgärda säkerhetsbrister ställdes på var tredje arbetsplats. Åtgärder på grund av säkerhetsbrister ålades för användning av skyddshjälm, ögonskydd, andningsskydd samt andra typer av personlig skyddsutrustning.

Rakennustyömailla eniten puutteita henkilönsuojaimissa ja putoamissuojauksessa21.8.2025 08:03:45 EEST | Tiedote

Rakennusalan työsuojelutarkastajat tekivät vuoden 2025 alkupuoliskolla ympäri Suomea suuremmille talonrakennustyömaille noin 700 työsuojelutarkastusta. Eniten puutteita havaittiin rakennustyössä käytettävissä henkilönsuojaimissa, joista velvoitteita turvallisuuspuutteiden korjaamiseen annettiin joka kolmannella työmaalla. Puutteita havaittiin mm. suojakypärän käytöstä, silmien suojauksesta ja hengityksen suojaimista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye