Väestörekisterikeskuksen arvio: Jos puolet Turun alueella siirtäisi viranomaisasiointinsa sähköiseksi, säästyisi pelkkien eurovaalien äänioikeusilmoitusten lähetyskuluissa yli 63 000 €, Varsinais-Suomen alueella yli 130 000 €
27.6.2019 07:00:00 EEST | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Esimerkiksi Verohallinnon arvion mukaan se lähettää vuosittain n. 20 miljoonaa paperikirjettä, joiden kustannukset vuodessa ovat 10–20 miljoonaa euroa riippuen siitä, mitä kaikkia kuluja paperipostiin ajatellaan kuuluvan.
Turun alueelle pelkästään keväällä lähetettyjen eurovaalien äänioikeuslipukkeiden kustannus oli laskennallisesti noin 126 000 €. Jos puolet äänioikeutetuista olisi siirtynyt sähköiseen asiointiin, olisi kuluja säästynyt yli 63 000 €. Varsinais-Suomen vaalialueella kustannussäästö olisi ollut yli 130 000 euroa.
Tällä hetkellä Suomi.fi-viestit-palvelua käyttää Verohallinnon ja Väestörekisterikeskuksen lisäksi muun muassa Poliisi, Trafi sekä 47 % kunnista.
– Tiedonsaanti viranomaisasioista on jokaisen kansalaisen oikeus. Äänestysoikeusilmoitusten lisäksi lukuisat julkishallinnon toimijat sekä kunnat lähettävät tätä välttämätöntä viranomaispostia suomalaisille lukuisia kertoja vuodessa, joten siirtyminen sähköiseen tiedonantoon tarkoittaisi miljoonien säästöjä parempiin palveluihin ja hyvinvointiin meille kaikille, johtaja Timo Salovaara Väestörekisterikeskuksesta arvioi.
Salovaara korostaa, ettei kustannussäästöjen saavuttamisen tarvitse tarkoittaa sitä, että kaikki siirtyvät digitaalisiin kanaviin. Esimerkiksi veroilmoitusta täydensi verkossa tänä vuonna jo yli 80 % suomalaisista, mutta silti sen vastaanotti sähköpostiinsa vain reilu 3 % suomalaisista.
– Viranomaistiedotteet on totuttu saamaan perinteisen postin kautta, vaikka muissa asioissa oltaisiinkin jo siirrytty sähköiseen palveluun. Moni ei välttämättä edes tiedä, että Suomi.fi-viestit-palvelun kautta viranomaisviestinnän voi siirtää sähköiseksi alle minuutissa, jos pankkitunnukset tai muu sähköisen tunnistamisen väline on käden ulottuvilla, Salovaara kertoo.
Sähköisen palvelun suurin etu on joustavuus: virastoaikaan tiskille jonottamisen sijaan palveluihin voi kirjautua juuri silloin kun itselle sopii ja paperit saa halutessaan ladattua heti itselle talteen.
Väestörekisterikeskus peräänkuuluttaa, ettei digitaalisuus saa olla pakko, vaan halutessa kehitettävä taito, jonka oppimista myös tuetaan. Esimerkiksi Digituki-verkostoon kuuluvat järjestöt ympäri Suomen tarjoavat apua sähköisen asioinnin opetteluun.
– Kenenkään ei tarvitse huolestua digitaalisten palveluiden äärellä! Meillä viranomaisilla on velvollisuus neuvoa palveluiden käytössä ja lisäksi paikalliset järjestöt auttavat esimerkiksi laitehankinnoissa ja niiden käytössä, Salovaara muistuttaa.
3 helppoa vinkkiä paperipostin vähentämiseen:
1. Ota käyttöön Suomi.fi-viestit-palvelut, jolloin saat tiedon muun muassa veroihin ja äänioikeuteen liittyvistä asioista jatkossa sähköisesti.
2. Muuta laskut sähköisiksi, ja valitse kanta-asiakasohjelmien ja jäsenyyksien viestintäkanavaksi sähköinen asiointi.
3. Ei mainoksia -tarra ovessa vähentää halutessasi turhan mainospostin ja tarjouskirjeiden määrää.
Miten arvio on laskettu?
Eurovaalien postituskustannus on laskettu kertomalla alueen äänioikeutettujen määrä arvioidulla postituskululla/hlö ja lisäämällä summaan alueelliset painatuskustannukset. Painatuskustannukset aluetta kohti on laskettu jakamalla painatuksen kokonaiskulut äänioikeutettujen yhteismäärällä ja kertomalla sitten kohdealueen äänioikeutettujen määrällä.
Yhteyshenkilöt
Timo SalovaaraJohtaja, Palvelut
Väestötietopalvelut ja tietojen luovutukset
Tietoja julkaisijasta
Väestörekisterikeskus edistää yhteiskunnan digitalisointia ja sähköistä asiointia Suomessa. Vastuullamme olevien kokonaisuuksien häiriötön ja sujuva toiminta on yhteiskunnalle elintärkeää. Ylläpidämme ja kehitämme maamme tärkeintä tietovarantoa, väestötietojärjestelmää, ja tarjoamme väestötietojärjestelmään pohjautuvia tietopalveluja viranomaisille sekä yrityksille. Vastaamme varmennetun sähköisen asioinnin tuottamisesta Suomessa. Tuottamamme varmenteet takaavat turvallisen ja sujuvan sähköisen asioinnin ja työskentelyn mm. julkisessa hallinnossa ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla.
Tuotamme ja kehitämme Suomi.fi-palveluja kansalaisten, julkisen hallinnon ja yritysten käyttöön. Palvelujen muodostama kansallinen palveluarkkitehtuurikokonaisuus luo perusedellytykset julkisten sähköisten asiointipalveluiden toteuttamiselle ja suomalaisen yhteiskunnan digitalisoinnille. Väestörekisterikeskus toimii myös digituen valtakunnallisena kehittäjänä ja digituen tuottajien tukijana. Vaalitehtävistä vastuullamme ovat mm. äänioikeusrekisterin ja ehdokasrekisterien luominen, äänioikeusilmoitusten toimittaminen ja äänestyspaikkapalvelun tuottaminen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Studerande, gör flyttanmälan i tid14.7.2026 11:50:12 EEST | Pressmeddelande
Juli–augusti är årets livligaste flyttningstid, då i synnerhet unga och studerande byter bostad. Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata påminner om att det lönar sig att göra flyttanmälan i god tid så att uppgifterna uppdateras i tid till exempel till FPA och hälso- och sjukvården.
Opiskelija, tee muuttoilmoitus ajoissa14.7.2026 11:50:12 EEST | Tiedote
Heinä–elokuu on vuoden vilkkainta muuttoaikaa, kun erityisesti nuoret ja opiskelijat vaihtavat asuntoa. Digi- ja väestötietovirasto muistuttaa, että muuttoilmoitus kannattaa tehdä hyvissä ajoin, jotta tiedot päivittyvät ajoissa esimerkiksi Kelalle ja terveydenhuoltoon.
Ansökan om en förfäders efternamn påskyndas genom ett automatiskt avgörandeförfarande7.7.2026 09:15:00 EEST | Pressmeddelande
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata har den 23 juni 2026 tagit i bruk ett nytt automatiskt avgörandeförfarande för ändringar av efternamn som sökts via Namnändringstjänsten, där en myndig person ansöker om ett nytt efternamn som hens förälder, mormor/farmor eller morfar/farfar har haft och vars uppgifter syns i befolkningsdatasystemet.
Esivanhemman sukunimen hakeminen nopeutuu automaattisella ratkaisumenettelyllä7.7.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto on ottanut 23.6.2026 käyttöön uuden automaattisen ratkaisumenettelyn Nimenmuutospalvelun kautta haetuissa sukunimen muutoksissa, joissa täysi-ikäinen henkilö hakee uudeksi sukunimeksi sellaista sukunimeä, joka on ollut hänen vanhemmallaan, isoäidillään tai isoisällään, ja tiedot näkyvät väestötietojärjestelmässä.
Applying for an ancestor’s surname becomes faster thanks to an automated decision-making procedure7.7.2026 09:15:00 EEST | Press release
On 23 June 2026, the Digital and Population Data Services Agency introduced a new automated decision-making procedure for changes of surnames applied for through the name change service. The procedure is used in situations where an adult applies for a new surname that has been used by their parent, grandmother or grandfather, and their information is included in the Population Information System.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
