Autismiliitto ry

Vähän tunnetussa autismikirjon alatyypissä ahdistuneisuus näkyy vaatimusten välttelynä

Jaa
Viimeisten parin vuoden aikana on virinnyt keskustelu ja kasvava kiinnostus patologista vaatimusten välttelyä eli PDAta (pathological demand avoidance) kohtaan. Kansainvälisesti tutkimustietoa PDAsta alkaa vasta nyt kertyä. Suomessa aiheesta tiedetään vielä vähän. Autismin talvipäivillä teemasta luennoi Elizabeth O’Nions. Talvipäivät järjestetään 11.-12.2.2022.

PDAssa on kysymys monimutkaisesta, haastavasta ja vielä monin tavoin väärinymmärretystä autismikirjon alatyypistäSen ydinpiirteisiin kuuluu tarve vastustaa pyyntöjä tai tavanomaisia arjen askareita, kuten esimerkiksi pukemista tai läksyjä. Ihminen, jolla on PDA-piirteitävoi vastustaa ulkoa tulevien vaatimusten lisäksi myös omia sisäisiä vaatimuksiaan, esimerkiksi näläntunne voi estää syömisen.  

Vaatimusten välttämiseen liittyy vahvasti tarve olla kontrollissa. Toimintatavat, jotka yleensä sopivat autismikirjon ihmisille, eivät toimi PDAssa. Vastustus vaikuttaa olevan PDA-piirteisen ihmisen tapa käsitellä akuuttia ahdistuneisuutta. Välttelykäyttäytymisen voimakkuus riippuu ihmisen koetusta ahdistuksesta, yleisestä hyvinvoinnista ja ympäristön suhtautumisesta.  

- Ihmisellä, jolla on PDA, on usein suuria haasteita esimerkiksi koulunkäynnissä. Tarjottu tuki on puutteellista, koska tietoa PDAsta ei ole. Autismiliitto on ollut ensimmäisenä Suomessa järjestämässä aiheeseen liittyviä koulutuksia ja siksi aihe on esillä myös näillä Talvipäivillä, toteaa Autismiliiton toiminnanjohtaja Tarja Parviainen. 

Painopiste mielen hyvinvointiin 

Autismiliiton jo 20. kerran järjestämien Autismin talvipäivien teemana on Mielen hyvinvointi.Tavoitteena on lisätä tietoa niistä mekanismeista, jotka vahvistavat ja lisäävät autismikirjon ihmisten hyvinvointia eri elämänvaiheissa. Autismikirjon ihmiset kuormittuvat tavallista herkemmin arjen toimintaympäristöissä. Kasautunut ja pitkittynyt kuormitus lisää riskiä mielenterveyden ongelmille, kuten ahdistuneisuus- ja masentuneisuushäiriölle.  

Edelleen liian monien autismikirjon ihmisten kohdalla tunnistaminen viivästyy ja diagnoosi saatetaan asettaa vasta aikuisiällä. Tässä vaiheessa ovat elämässä eteen tulleet vastoinkäymiset ja epäonnistumiset jo ehtineet vaikuttaa monin tavoin heikentävästi yleiseen ja mielen hyvinvointiin.  

- Viestimme parhaillaan valmisteilla oleville hyvinvointialueille on, että autismikirjon ihmisten hyvinvoinnin kannalta ensisijaista on tunnistaa autismikirjo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, selvittää autismikirjon ihmisen yksilölliset tarpeet sekä kehittää tukimuotoja ja palveluita, joilla tarpeisiin voidaan vastata, korostaa Autismiliiton puheenjohtaja Päivi Norvapalo. 

Talvipäivien luennoilla pohditaan muun muassa autismikirjon ihmisen arvostavan kohtaamisen sekä vahvuuksien ja voimavarojen tukemisen merkitystä mielen hyvinvointia kannattelevilla tavoilla. Luennoilla kerrotaan myös keinoista, joilla voidaan tukea autismikirjon lasten ja nuorten sosiaalisia ja tunnetaitoja, samoin kuin autismikirjon lasten vanhempien voimavaroja.  

Autismin talvipäivät järjestetään koronatilanteen vuoksi verkkotapahtumana. 

www.autismiliitto.fi/talvipaivat 

Lisätietoa:

Päivi Norvapalo
puheenjohtaja Autismiliitto ry
puh. 040 5712 460

Tarja Parviainen
toiminnanjohtaja Autismiliitto ry
puh. 050 4097 940

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Autismi vaikuttaa siihen, miten ihminen viestii ja on vuorovaikutuksessa muiden kanssa, sekä siihen, miten hän aistii ympäröivän maailman. Kyse on aivojen keskushermoston erilaisesta kehityksestä. Autismikirjon esiintyvyys on eri tutkimusten mukaan noin 1-2 % väestöstä.

Autismiliitto on valtakunnallinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö. Liiton jäseniä ovat eri puolilla Suomea toimivat jäsenyhdistykset. Autismiliiton päämääränä on autismimyönteinen yhteiskunta, jossa tunnetaan ja tunnistetaan autismikirjon moninaisuus ja turvataan autismikirjon ihmisten ja heidän läheistensä oikeus hyvään elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Autismiliitto ry

Apua tarvitsevat eivät voi taistella tukiensa puolesta – toimiva tuki rakentuu autismikirjon ihmisen tarpeiden ympärille7.2.2024 12:10:00 EET | Tiedote

Samalla kun autismikirjon moninaisuus tunnetaan yhteiskunnassa yhä paremmin, on autismikirjon henkilöiden ihmisoikeuksien toteutumisessa Suomessa edelleen isoja haasteita. Autismin talvipäivillä Tampereella 9.-10.2.2024 pureudutaan siihen, minkälainen on toimiva tuki autismikirjon ihmisille. Toimiva tuki lähtee asiakkaan ymmärtämisestä ja hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa vastaamisesta. Hyviä ratkaisuja on olemassa jo nyt, ne pitää vain saada käyttöön laajasti.

Autismikirjon ihmisiin kohdistuva kaltoinkohtelu pitää saada loppumaan27.3.2023 07:20:00 EEST | Tiedote

Autismiliitto haluaa nostaa autismitietoisuuden viikolla esiin vahvaa tukea tarvitsevien autismikirjon ihmisten kaltoinkohtelun ja ylilääkitsemisen. Tämä on ongelma, josta usein vaietaan. Hiljattain julkisuudessa olleet tapaukset ovat vain pieni osa autismikirjon ihmisiin kohdistuvista väärinkäytöksistä, jotka pitää saada loppumaan. Henkilöstön resurssipula ei riitä selitykseksi. Nyt on aika toimia.

Autismikirjon Käypä hoito -suositus toi uuden käytännön suositusten tekemiseen8.2.2023 09:36:00 EET | Tiedote

Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin julkaisema tuore Käypä hoito -suositus keskittyy autismikirjon tunnistamiseen, diagnostiikkaan ja kuntoutukseen. Suositusta laativan työryhmän rinnalla kokoontui ensimmäisen kerran autismikirjon ihmisistä ja heidän läheisistään koottu viiteryhmä. Monta suosituksen kohtaa täsmennettiin ja täydennettiin viiteryhmän palautteen pohjalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye