Bubblypink Music

Vaiettu aihe: polyamoria – maamme ensimmäinen musiikkiromaani julkaistaan

Jaa
Triadi on 16.4. julkaistava, täysin uudenlainen musiikkia ja kirjallisuutta yhdistelevä konsepti. Teos kuvailee tuntemuksia siitä, kun tavallinen perheenäiti ja vaimo rakastuu toiseen mieheen. Polyamoriasta ei Suomessa aiemmin ole julkaistu juuri lainkaan kirjallisuutta.
Anni M. Love tuo Suomen markkinoille uudenlaisen ja rohkean teoksen, jonka aiheena on polyamoria.
Anni M. Love tuo Suomen markkinoille uudenlaisen ja rohkean teoksen, jonka aiheena on polyamoria.

Muusikko-kirjailija Anni M. Love julkaisee Triadi-nimisen romaanin, jonka tarinaan myös täyspitkän tuoreen albumin laulut yhdistyvät. Tämä uudenlainen musiikin ja kirjallisuuden yhdistelmä esiteltiin Tampere-talossa Tampereen kirjaviikoilla viime vuonna. Teos sai osakseen paljon myönteistä ennakkohuomiota niin median kuin yleisönkin osalta - lue lisää!

Nyt julkaistava musiikkiromaani on suomalaisen pienkustantamo Great Feelingsin iso satsaus. Kustantaja Minna Rask kertoo seuraavaa: ”En usko nykyiseen musiikibisneksessä vallalla olevaan tapaan sainata artisteja muutaman sinkun sopimuksella. Artistilla pitää olla laajempi näkemys siitä, mitä hän haluaa sanoa. Uskon edelleen albumin voimaan. Anni vei asian vielä nextille levelille kirjoittamalla kirjan albumin biisien ympärille.”

Albumi on kooste Anni M. Loven taidoista. Hän on säveltänyt, sanoittanut, sovittanut ja tuottanut kaikki levyn kappaleet Eine Kleine Mozart Mixin teemoja lukuunottamatta. Albumilta on ennakkoon julkaistu singleinä Resonoi ja Limerenssi.

Anni M. Love on musiikinopettaja. Hänen musiikkinsa on soinut radiossa, televisiossa ulkomailla, lyhytelokuvassa, konserteissa ja yksityistilaisuuksissa Amerikassa asti. Hän tekee kappaleensa alusta loppuun itse. Nyt julkaistavan albumi kertoo Annin monipuolisuudesta musiikintekijänä, sillä hän on sen myös tuottanut itse.

9.4.2021 julkaistu albumi on kuunneltavissa muun muassa SpotifyssaKirjan arvostelukappaleet medialle saatavilla erillisestä pyynnöstä, yhteystiedot alla.

Triadi-albumi
Julkaisu 9.4.2021, kirjan julkaisupäivä 16.4.2021

Tekijätiedot:
Kaikki albumin kappaleet Säv. san. sov. Anni M. Love paitsi Eine Kleine Mozart Mix -kappaleessa Säv. Wolfgang Amadeus Mozart, sov. Anni M. Love
Esittäjä Anni M. Love
Taustakuoro kappaleessa Resonoi: Maria Virta, Jalmari Koikkalainen ja JanneMarkus
Feat. kappaleessa Huora Jalmari Koikkalainen
Feat. kappaleessa Sä sait mut rakastumaan Jalmari Koikkalainen ja JanneMarkus

1) Tuu ja löydä mut, 3:46, ISRC FI7GF2100001
2) Sä oot duuri, 3:12 ISRC FI7GF2100002
3) Limerenssi, 3:15 ISRC FI7GF2000005
4) Ketä sä aattelet, 3:50 ISRC FI7GF2100003
5) Tahdon rakkautta, 3:27 ISRC FI7GF2100004
6) Enää en jää huonoon suhteeseen, 3:48 ISRC FI7GF2100005
7) Kerrasta poikki, 2:50 ISRC FI7GF2100006
8) Huora, 3:06 ISRC FI7GF2100007
9) Kuka omistaa mut?, 3:34 ISRC FI7GF2100008
10) Eine Kleine Mozart Mix, 2:47 ISRC FI7GF2100009
11) Resonoi, 3:04 ISRC FI7GF2000006
12) Sä sait mut rakastumaan, 4:20 ISRC FI7GF2100010 

Triadi-kirja:
© Anni M. Love ja Great Feelings 2021
ISBN 978-952-94-4642-1 (PDF)
ISBN 978-952-94-4643-8 (EPUB)
Tekijä: Anni M. Love
Kansi: Anni M. Love
Taitto: Minna Kurttila Suunnittelutoimisto Tammikuu Oy

Promokuvat: 
Levyn ja kirjan kannet: Anni M. Love Valokuvat: Tero Ruukki 

Yhteistyössä Jademagia Music.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja kirjan arvostelukappaleet:
Jasmin Rantanen
press@bubblypink.fi

Kuvat

Anni M. Love tuo Suomen markkinoille uudenlaisen ja rohkean teoksen, jonka aiheena on polyamoria.
Anni M. Love tuo Suomen markkinoille uudenlaisen ja rohkean teoksen, jonka aiheena on polyamoria.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Bubblypink Music
Bubblypink Music
Kuninkaankatu 30 A, 2. krs
33200 TAMPERE

https://bubblypink.fi

Bubblypink Music tarjoaa musiikkialan kaikille toimijoille kokonaisvaltaista artisti-, julkaisu- ja tapahtumapromootiota.

Bubblypink Music on vahvaan viestintäosaamiseen nojaava moderni ja kokonaisvaltainen musiikkialan viestintätoimisto.

Yhtiön perustaja Jutta Vetter on pitkän linjan viestinnän ammattilainen, joka on erikoistunut musiikkiteollisuuteen. Hänellä on johtamansa kansainvälisen Vetter Communications Oy -viestintätoimiston myötä vankka ymmärrys yritysmaailmasta, ja vuosien työkokemus muun muassa levy-yhtiöstä ja ohjelmatoimistosta.

Bubblypinkin ydin perustuu alan liiketoimintamallien tuntemukseen, raudanlujaan kokemukseen viestintä- ja mediatiedotustehtävistä, rohkeaan ideointiin sekä brändäysosaamiseen. Yhtiö hoitaa niin pienet kuin suuret kokonaisuudet – yksittäisen single-julkaisun promosta aina isoon festivaalitiedotukseen.

Yhteys: press@bubblypink.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bubblypink Music

Blockfest julkaisi kävijälukunsa – artistien keskinäinen yhteistyö voitti jopa muutokset lentoaikatauluissa20.8.2023 18:23:56 EEST | Tiedote

Loppuunmyytyä Blockfest 2023 -festivaaliviikonloppua vietettiin Tampereen Ratinan stadionilla ja Ratinanniemen tapahtumapuiston alueella 18.–19.8.2023. Tämän vuoden Blockfestin kävijämäärä oli 80 000 oheistapahtumineen ja Nokia Arenan jatkot mukaan lukien. Toisen festivaalipäivän aikatauluja mutkistivat viime hetkellä ilmenneet kansainvälisten esiintyjien lentoaikataulujen muutokset, mutta artistien keskinäisen jouston ja festivaaliorganisaation järjestämän helikopterikyydin ansiosta päivän ohjelma saatiin toteutettua ilman peruutuksia.

Semmareiden kiertueella siivotaan rantoja ja suojellaan Suomen vesistöjä16.10.2022 10:10:00 EEST | Tiedote

Yli 30 vuotta kansainvälisenkin keikkamaailman aalloilla pärskinyt Semmarit palaa marraskuussa konserttisaleihin. Ilakoivat silakat -kiertue käynnistyy marraskuussa Joensuun Carelia-salista ja päättyy Helsingin Musiikkitalolle 10.12.2022. Kiertueella tehdään tiivistä yhteistyötä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa, ja muusikot siivoavat kunkin esiintymiskaupunkinsa rantamaisemia. Samalla he haastavat yleisönsä mukaan siivoustalkoisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye