Jyväskylän yliopisto

Vaihdevuosien lihasmassan hupenemisen syyt selviämässä

12.2.2021 07:30:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa
Vaihdevuosiin liittyy useita fysiologisia muutoksia, joista yksi on lihasmassan väheneminen. Vielä ei tarkalleen tiedetä, mistä lihasmassan väheneminen johtuu. Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus valottaa estrogeenin puutoksen vaikutuksia lihaksiin ja osoittaa, että estrogeenin puute muuttaa lihaksen mikro-RNA-signalointia.
Estrogeenin puute pienentää lihasmassaa. Kuva: Jyväskylän yliopisto
Estrogeenin puute pienentää lihasmassaa. Kuva: Jyväskylän yliopisto

Vaihdevuosiin liittyvä estrogeenin puute on yhteydessä lihasmassan ja -voiman vähentymiseen. Tämän on arveltu johtuvan muutoksista sekä lihaksen toiminnassa että lihassolujen määrässä.

- Vielä ei kuitenkaan ole ollut selvyyttä siitä, mitä kautta estrogeeni säätelee lihasmassaa. Tutkimuksessamme keskityimme selvittämään estrogeenin puutteen vaikutusta lihaksessa tapahtuvaan signalointiketjuun, joka lopulta johtaa lihassolujen kuolemaan, kertoo Suomen Akatemian tutkijatohtori Sira Karvinen Gerontologian tutkimuskeskuksesta, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta. 

Yksi mahdollinen säätelyreitti kulkee mikro-RNA-molekyylien kautta. Mikro-RNA-molekyylit säätelevät geenien toimintaa ja voivat näin osallistua myös lihassolujen määrän säätelyyn.

- Olemme aiemmissa tutkimuksissamme löytäneet sekä verestä että lihaksesta mikro-RNA-molekyylejä, joiden määrä muuttuu vaihdevuosivaiheen mukaan eli on yhteydessä estrogeenitasoon. Nyt tutkimme ilmiötä aiempaa tarkemmin käyttämällä koe-eläinmallia, selvittää tutkimusta johtanut akatemiatutkija Eija Laakkonen.

Tutkimuksessa havaittiin, että estrogeenin puute vähensi useiden solukuolemaa säätelevien mikro-RNA-molekyylien määrää lihaksessa. Tämä puolestaan lisäsi solukuolemaa aiheuttavien proteiinien määrää.

- Estrogeenin säätelemät mikro-RNA:t voivat olla yksi mekanismi vaihdevuosiin liittyvän lihaskadon taustalla. Lihasmassaa voi ja kannattaa pitää yllä voimaharjoittelulla myös ja etenkin vaihdevuosi-iässä. Voima ja massa tarttuvat myös aikuisiällä, Karvinen vinkkaa.

Tutkimus toteutettiin yhteistyönä Jyväskylän yliopiston ja Minnesotan yliopiston tutkimusryhmien kanssa. Tutkimusprojektia on rahoittanut Suomen Akatemia ja National Institutes of Health (USA).

 Alkuperäinen tutkimusartikkeli:

Estradiol deficiency and skeletal muscle apoptosis: Possible contribution of microRNAs. Karvinen, S., Juppi, H-K., Le, G., Cabelka, C.A., Mader, T.L., Lowe, D.A., and Laakkonen, E.K. https://doi.org/10.1016/j.exger.2021.111267

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkijatohtori Sira Karvinen, sira.m.karvinen@jyu.fi, 050 3625120

Kuvat

Estrogeenin puute pienentää lihasmassaa. Kuva: Jyväskylän yliopisto
Estrogeenin puute pienentää lihasmassaa. Kuva: Jyväskylän yliopisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Identiteetti kehittyy pitkälle aikuisuuteen ja linkittyy parempaan mielen hyvinvointiin13.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Identiteetin kehitys ei rajoitu ainoastaan nuoruuteen, osoittaa Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus. Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin identiteetin kehitystä aikuisuudessa ja havaittiin, että identiteetti kehittyy myönteisesti 27-vuotiaasta 61-vuotiaaksi. Myönteisemmin kehittynyt identiteetti oli yhteydessä korkeampaan mielen hyvinvointiin.Tuore tutkimus osoitti, että identiteetin kehitys ei rajoitu vain nuoruuteen, vaan voi muovautua läpi aikuisuuden.

Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.

Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote

Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.

Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye