Vain 35 prosenttia on hyvin kiinnostuneita äänestämään aluevaaleissa

Äänestämisestä hyvin kiinnostuneita löytyy selvästi eniten vasemmistoliiton kannattajista (62 %). Keskimääräistä kiinnostuneempia äänestämään aluevaaleissa ovat myös keskustan (47 % hyvin kiinnostuneita), vihreiden (45 %) ja SDP:n (44 %) äänestäjät. Kristillisdemokraattien (36 %), kokoomuksen (35 %) ja perussuomalaisten (33 %) kannattajien äänestysinto asettuu keskimääräiselle tasolle.
Vain kolme prosenttia katsoo tuntevansa erittäin hyvin hyvinvointialueisiin liittyviä asioita ja niistä käytävää keskustelua ja alle neljäsosa (23 %) tuntee niitä melko hyvin. Suurelle enemmistölle (69 %) hyvinvointialueiden asiat ovat enemmän tai vähemmän vieraita
”Aluevaalien lässähtäminen pannukakuksi kyseenalaistaisi niiden demokraattisen legitimiteetin. Aluevaltuustojen kokoonpanoissa painottuisivat puolueet, joiden äänestäjäkunta on aluevaaleista kaikkein kiinnostuneinta ja äänestysvarminta. Alhainen äänestysprosentti todennäköisesti myös suosisi kansanedustajien ja kunnanvaltuustojen kärkipoliitikkojen valintaa aluevaltuustoihin. Päätösvallan keskittyminen harvoille yksilöille eri hallinnon tasoilla ei ole omiaan edistämään vahvaa alueellista itsehallintoa”, sanoo EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
Tulokset perustuvat 2 042 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 24.9.–7.10.2021. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Ilkka Haavisto: Aluevaalit eivät kiinnosta suomalaisia – äänestysinto vastaavaa kuin eurovaaleissa -EVA Artikkeli tiistaina 21.12. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot: tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fitai +358 50 331 3823
Julkaisun ennakkopyynnöt: toimituspäällikkö Sami Metelinen, sami.metelinen@eva.fitai +358 40 578 0041
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka HaavistoTutkimuspäällikkö
Puh:+358 50 331 3823ilkka.haavisto@eva.fiSami MetelinenToimituspäällikkö
Puh:+358 40 578 0041sami.metelinen@eva.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Keskituloisen kokonaisverotus kevenee hieman ensi vuonna17.12.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Keskituloisen palkansaajan kokonaisveroprosentti alenee ensi vuonna 43,2 prosenttiin, selviää EVAn laskelmista.
EVA: Suhtautuminen kansalaistottelemattomuuteen jakaa suomalaisia – enemmistö kielteisiä Elokapinaa ja Suomen Sisua kohtaan4.12.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset hyväksyvät rauhanomaisen vaikuttamisen laajasti, mutta suhtautuvat jyrkän kielteisesti lain rikkomiseen ja erityisesti väkivaltaan, selviää EVAn syksyn Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Inhouse-yritykset toimivat lain harmaalla alueella – kilpailuttamatta jättäminen maksaa veronmaksajille satoja miljoonia euroja26.11.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille ja paisuttaa inhouse-yhtiöitä, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa. Analyysin on kirjoittanut EVAn johtava veroasiantuntija, juristi Emmiliina Kujanpää.
EVA: Suomalaiset tyytyväisiä ulkopolitiikkansa hoitoon – presidentit Niinistö ja Stubb saavat parhaat arvosanat18.11.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Selvä enemmistö suomalaisista katsoo, että Suomen ulkopolitiikkaa on hoidettu nykyisen valtiojohdon aikana kokonaisuudessaan hyvin. Erityisen laajasti hyviä arvosanoja kerää presidentti Alexander Stubb. Sen sijaan Petteri Orpon hallituksen toiminta ulkopolitiikan hoidossa saa enemmistöltä huonon arvosanan, selviää EVAn syksyn Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten suhtautuminen rikastumiseen jakautunutta – veropäivään suhtaudutaan turhana mediakarnevaalina12.11.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Vaikka enemmistöä suomalaisista omien verotietojen julkisuus ei haittaa, pidetään verotietojen julkistamista turhana mediakarnevaalina, joka palvelee lähinnä kansalaisten tirkistelynhalua, selviää EVAn syksyn Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


