Vain harva yritys tarjoaa vielä työmatkaetua, vaikka kiinnostus on korkealla
6.9.2021 11:35:51 EEST | HSL Helsingin seudun liikenne | Uutinen

HSL:n tekemän tutkimuksen mukaan työmatkaedun tarjoaminen henkilöstöetuna oli tuttu 66 %:lle työnantajista. Kaikista tutkimukseen osallistuneista yrityksistä (n=102) työmatkaetu oli käytössä 4 %:lla. Kyselyn perusteella jopa 49 % piti työmatkaetua erittäin tai melko kiinnostavana.
Edun tunnettuus ja myös kiinnostavuus ovat kaikkein korkeinta niillä alueilla, joissa myös joukkoliikenneyhteydet ovat parhaat. Huonoimmin etu tunnetaan ja myös käyttöönoton esteet ovat suurimpia alueilla, joissa yritykset ovat sijoittuneet heikompien joukkoliikenneyhteyksien päähän.
”Yritykset ovat löytäneet viime vuosina kiitettävästi ympäristöhaittoja vähentäviä ratkaisuja, jotka samalla saattavat jopa parantaa yrityksen tulosta. Työmatkaliikkumisen tukemisella olisi vielä paljon kasvunvaraa Helsingin seudulla, jossa myös joukkoliikenteen tarjonta on Suomen runsainta, ja asiakkaiden tyytyväisyys palveluun hyvällä tasolla”, sanoo Jemina Uusitalo HSL:n B2B-myynnistä.
Työnantajien esille nostamia keskeisiä motiiveja työsuhde-etujen tarjoamiselle ovat työntekijöiden hyvinvoinnin edistäminen sekä arjen helpottaminen. Korkeimmalle sijalle kipuaa juuri hyvinvointi. Edun tarjoaminen on signaali myös työnantajan ympäristövastuullisuudesta. Joillakin toimialoilla etu on myös rekrytointivaltti. Osa työmatkaetua tarjoavista yrityksistä pystyy säästämään myös henkilöautoiluun liittyvissä kilometri- ja parkkikuluissa.
Vaikka koronapandemia on kiihdyttänyt monipaikkaisen työn tekemistä, Helsingin seudulla on edelleen satojen tuhansien työntekijöiden joukko, jolla ei ole mahdollisuutta tehdä etätyötä. HSL:n joukkoliikenteen suositteluhalukkuutta mittaavan tutkimuksen mukaan (n=8 123) koronapandemian jälkeen 41 % vastaajista kertoi, että työtä ei ole mahdollista tehdä etänä tai he eivät ole siihen halukkaita. 20 % arveli tekevänsä 1-2 etäpäivää viikossa ja 32 % arveli etäpäivien määrä olevan 3-5.
HSL on selvittänyt myös laajemmin liikkumisessa meneillään olevia muutoksia. Keväällä 2021 valmistuneen tarkastelun mukaan etätyötäkin tekeville työntekijöille työmatkaetu tuo helppoutta ja huolettomuutta arkeen. Lippu on erityisen arvostettu etu silloin, kun työnantaja tarjoaa jatkuvasti voimassa olevan työmatkalipun.
Työmatkaetua saa käyttää työmatkojen ja työpäivän aikaisten matkojen lisäksi vapaa-ajan matkoihin. Korona-ajan tiukimpien etätyösuositusten aikana trendiksi nousikin joukkoliikennematkojen painottuminen etenkin viikonloppuihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yritysmyyntivastaava Jemina Uusitalo, puh. 044 055 7903
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Raitiovaunuliikenne Kruunusilloilla alkaa 7.11.31.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin raitiovaunuverkko laajenee itään lauantaina 7.11.2026, kun Kruunusillat-hankkeessa rakennettu raitiotie aukeaa liikenteelle. Uudella reitillä liikennöivät linjat 11 (Pasila–Kruunuvuorenranta) ja 12 (Rautatientori–Yliskylä).
HSL LOOKS -muotinäytöstapahtuma järjestetään keskustassa lauantaina 29.8. – Lue kaikki tarvittava tieto koottuna27.8.2026 10:13:00 EEST | Tiedote
Mitä: HSL LOOKS on kaikille avoin ja maksuton muotinäytöstapahtuma, jossa esitellään stylisti Minttu Vesalan, HSL:n, nousevien suomalaisten suunnittelijoiden ja Stadin ammattiopiston yhteistyöstä syntynyttä tyylikokonaisuutta. Lookit on luotu täysin kierrätysmateriaaleista ja liikennevälineisiin unohtuneista löytötavaroista. Sekä tyylikokonaisuus että tapahtuma juhlistavat kaupunkikulttuuria ja joukkoliikenteen monimuotoisuutta. Missä: Helsingin päärautatieaseman Kompassiaukio (Rautatientorin metroasema). Näytöstä voi seurata livenä myös HSL:n Instagramissa ja TikTokissa. Milloin: lauantaina 29.8. järjestetään kaksi samansisältöistä näytöstä klo 16 ja klo 18 Muuta: Tapahtumassa esiintyy lisäksi artisti Olga. Näytöksen malleina nähdään muun muassa Jorma Uotinen, Ina Mikkola, Isaac Sene, Sini Sabotage ja Jekku Berglund. Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin ohjelmistoa.
HSL ja stylisti Minttu Vesala järjestävät ainutlaatuisen kaupunkikulttuuria ja katutyyliä juhlistavan HSL LOOKS -muotinäytöstapahtuman Helsingin Päärautatieaseman Kompassiaukiolla lauantaina 29.8.20.8.2026 14:39:12 EEST | Tiedote
Helsingin seudun liikenne (HSL) toteuttaa stylisti Minttu Vesalan kanssa yhteistyössä HSL LOOKS -nimisen tapahtuman, joka juhlistaa pääkaupunkiseudun erilaisia tyylejä, kaupunkikulttuuria, joukkoliikenteen monimuotoisuutta ja kierrätysmuotia. Lisäksi se kannustaa matkustajia tuomaan rohkeasti esiin omaa tyyliään, sekä muistuttaa, että joukkoliikenteessä on tilaa kaikille ja jokainen voi olla siellä oma itsensä sekä kantaa omaa tyyliään ylpeydellä.
HSL:n hallituksen päätöksiä 18.8.202618.8.2026 14:22:23 EEST | Tiedote
HSL:n hallituksen käsiteltävinä olivat muun muassa HSL-korttien ja lippujen myynti- ja latauspalveluista vastaavien toimijoiden kilpailutus ja osavuosikatsaus 2/2026.
HSL:n liikennevälineisiin unohtuneista tavaroista noudetaan noin neljännes13.8.2026 14:38:10 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun julkisiin unohtuu vuosittain yli 30 000 tavaraa, joista noudetaan vain neljännes – mukana hääpuku, kalkkuna ja lehmien rapsutusharja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

