Jyväskylän yliopisto

Väitös 24.10.2019: Uudenlainen tietoturva perustuu hypervisoripohjaiseen arkkitehtuuriin (Leon)

Jaa

Haittaohjelmien kehittyessä, myös vastatoimet kehittyvät yhä kiihtyvällä tahdilla. Nykypäivänä tietokoneiden käyttöjärjestelmien päälle on asennettu useita tietoturvapalveluita, kuten virustentorjuntaohjelmat ja palomuuri. Koska tietoturva on asennettuna järjestelmän päälle, eikä osaksi järjestelmää, voidaan se myös poistaa, jättäen tietokoneen haavoittuvaksi.

M.Sc. Roee Shimon Leonin väitöstutkimus esittää tietoturvallisuuden parantamiseksi ohjelmistoille hypervisoripohjaisia arkkitehtuureja. Hypervisorit eli virtuaalikonemonitorit sallivat käyttöjärjestelmien tai muiden virtuaalikoneiden rakentamisen jo olemassa olevan käyttöjärjestelmän sisään. Hypervisoreita käytetään muun muassa virusten torjuntaan ja testaamiseen.

Leon ehdottaa väitöskirjassaan tietoturvauhkien ratkaisuksi ohuita hypervisoripohjaisia arkkitehtuureja järjestelmälle, jonka päälle voidaan toteuttaa erilaisia turvallisuuspalveluita. Palvelut toimivat turvallisessa, eristetyssä ympäristössä, jonka lisäksi ehdotettu järjestelmä voi piilottaa näiden tietoturvapalvelujen näkyvyyden. Ehdotettu järjestelmäarkkitehtuuri tarjoaa siten vahvat turvallisuustakuut ja ratkaisun, joka antaa reaaliaikaisen suoritussuojan sekä ytimen että käyttäjän sovelluksille. Vaikutus koko järjestelmän suorituskyvylle jää hyvin pieneksi.

Väitöskirjassa esitellään neljä yleistä ja tutkittua turvallisuusongelmaa sekä ehdotetaan niille neljää ratkaisuvaihtoehtoa, jotka kaikki perustuvat väittelijän suunnittelemaan arkkitehtuuriin. Ehdotetut ratkaisut voivat kilpailla ja toimia tehokkaammin kuin nykyiset ratkaisut sekä turvallisuuden että suorituskyvyn kannalta.

Teos on julkaistu sarjassa JYU Dissertations numerona 132, 88 s., Jyväskylä 2019, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-7854-9 (PDF). Linkki väitöskirjaan: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7854-9

MSc Roee Shimon Leonin tietotekniikan väitöskirjan "Applications of Hypervisors in Security" tarkastustilaisuus järjestetään torstaina 24.10. klo 10 alkaen Jyväskylän yliopiston Vanhassa juhlasalissa (S212). Vastaväittäjänä toimii professori Miguel Correia (Universidade de Lisboa, Portugal) ja kustoksena dosentti Nezer Zaidenberg (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.

Lisätietoja:

Roee Shimon Leon, roee.leonn@gmail.com (englanniksi)

Roee Leon on valmistunut ohjelmistotekniikan kandidaatiksi vuonna 2014 (Shenkar College of Engineering and Design, Ramat Gan, Israel) ja maisteriksi vuonna 2016 (Jyväskylän yliopisto). Hän on työskennellyt ohjelmistokehittämisen ja -arkkitehtuurin parissa TrulyProtect Oy:ssä vuodesta 2014.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiedottaja Kirke Hassinen, viestinta@jyu.fi, +358 40 024 7458

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Tuetko puolisoasi vanhempana arjessa? Kyllä kannattaisi, sanoo tuore mobiilipäiväkirjatutkimus10.5.2024 07:03:00 EEST | Tiedote

Kumppanin tukeminen vanhempana levittää myönteistä ilmapiiriä perheen arjessa – puolisoa kannattaa siis tukea muulloinkin kuin juhlapäivien yhteydessä. Tukea voi osoittaa luottamalla toiseen ja noudattamalla yhdessä sovittuja pelisääntöjä. Riidat ja erimielisyydet ovat tyypillisesti ohimeneviä, ja usein huonon päivän jälkeen puolisot tsemppaavat yhteistyössä, selviää tuoreessa väitöskirja-artikkelissa.

Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 8.5.20248.5.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 8.5.2024 Seminariumin vanhassa juhlasalissa. Juhlaluentonsa pitivät solu- ja molekyylibiologian professori Lotta-Riina Sundberg, kulttuurienvälisen ja digitaalisen viestinnän professori Marko Siitonen, terveyden edistämisen professori Sami Kokko, liikunnan neurotieteen professori Harri Piitulainen ja tietojärjestelmätieteen professori Markus Salo. Tilaisuuden tallenne julkaistaan Moniviestimessä.

Väitös: Kokovalikoimaton kalastus on kestävää kalastusta8.5.2024 06:45:00 EEST | Tiedote

Ihmiskunta käyttää maapallon luonnonvaroja häikäilemättömästi hyväkseen. Hyvä esimerkki tällaisesta käyttäytymisestä on liikakalastus. Vuosittain pyydystetään 90 miljoonaa tonnia kalaa, minkä seurauksena populaatiokoot pienenevät nopeasti ja populaatioissa tapahtuu evolutiivisia muutoksia. Tällöin muutokset keskeisissä kalojen kelpoisuuteen vaikuttavissa ominaisuuksissa, kuten kasvussa, lisääntymisessä ja käyttäytymisessä ovat kauaskantoisia perimän muutoksen myötä.

Jyväskylän yliopistolle myönnettiin huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus6.5.2024 17:15:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopistolle on myönnetty Olympiakomitean huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus. Tunnus tarkoittaa sitä, että opiskelevien urheilijoiden arki on toimivampaa korkeakouluissa, joissa opiskelun ohjaamisen käytänteet tukevat urheilijaa urheilun ja opintojen yhdistämisessä. Laatutunnuksen saaneet korkeakoulut ovat tehneet jo pitkään tiivistä yhteistyötä omien alueidensa urheiluakatemioiden kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye