Väitös 27.4.2019: Rekkamiehet elävät rytmihäiriöiden sävyttämää arkea

Miten tiekuljetusalaa viime vuosikymmeninä ravisuttaneet taloudelliset, logistiset, teknologiset ja juridiset muutokset ovat muovanneet rekkamiesten työtä ja rekkamieheyttä? Timo Aho selvitti asiaa väitöstutkimuksessaan.
– Rekkakuskin työtä tekevät miehet elävät eriasteisten sosiaalisten rytmihäiriöiden sävyttämää arkea, Aho sanoo.
Rytmihäiriö tarkoittaa rekanajon työrytmin ja työn ulkopuolisen elämän välistä eritahtisuutta. Eritahtisuudesta johtuen rekkamiehillä on vaikeuksia osallistua yhteiskunnan ”normaalirytmiä” noudattaviin käytänteisiin, kuten säännöllisiin kellonaikoihin tapahtuviin harrastuksiin, perheen yhteisiin aktiviteetteihin ja muihin sosiaalisiin menoihin.
Rytmihäiriöt tulevat esiin myös työn sisäisinä ajallisina epä- ja pakkotahtisuuksina. Tällöin ne ilmenevät kuljetusasiakkaiden aikataulujen ja lainsäädännöllisen rytmin yhteentörmäyksinä sekä logistiikan rytmin heittelyinä, häiriöinä ja kiivastumisena. Lisäksi rekanajon lainsäädännöllinen rytmi aiheuttaa hankaluuksia joustamattomuudellaan.
Rekkamiehen työ ei ole kuitenkaan jatkuvaa kamppailua rytmihäiriöiden kanssa. Koska kuljetustehtävät ja tilanteet niiden sisällä ovat hyvin vaihtelevia, ovat myös rekanajon rytmit välillä paremmin sopusoinnussa keskenään.
– Näyttää siltä, että rekkamiehet toimivat työssään eritahtisten rytmien yhteen sovittelijoina ja suodattajina, joka ilmenee esimerkiksi ”ajan kiinniottamisen” ja ”ajan tappamisen” välisenä vuorotteluna, Aho summaa.
Autonomian kaventuminen haastaa rekkamiesten ammatillista maskuliinisuutta
Ahon tutkimus osoittaa, että rekkamiesten asema tavarankuljetustehtävän (yksin)hallitsijoina on hapertunut. Autonomiaa ovat nakertaneet työnteon digitaalisesti johdettu juridinen seuranta sekä reaaliaikainen rahdinpaikannusjärjestelmä.
– Vaikka autonomian kaventuminen haastoi osaltaan rekkamiesten ammatillisen maskuliinisuuden rakentamista, eivät rekkamiehet alistuneet tilanteeseen. Sen sijaan he onnistuivat esittämään itsensä palkkansa ansaitsevina kovina työmiehinä, joilla on tien päältä karttuneen laajan käytännön kokemuksensa vuoksi erityistä ja vaikeasti saavutettavissa olevaa ammattitaitoa, Aho sanoo.
Ahon mukaan työn autonomian kaventuminen sekä rekanajon rytmihäiriöitä tuottavat mekanismit ovat kytköksissä laajempiin kapitalistista taloutta koskeviin rytmeihin, kuten tuotantotapojen tehostamiseen, kaupan palveluiden järjestämiseen, kulutuskäytäntöihin sekä yleisempään 24/7-yhteiskuntakehitykseen, jotka suuntaavat logistiikkaprosessien kehittämistä ja organisointia.
– Rekkamiesten työn rytmihäiriöiden purkaminen edellyttäisi organisaatio- ja firmakohtaisia järjestelyjä. Niiden lisäksi tarvitaan laajamittaisempaa ajattelu- ja toimintatavan muutosta siinä, miten esimerkiksi tuotantoa, logistiikkaa ja kaupan palveluita integroidaan ja järjestetään. Myös työ-, ajo- ja lepoaikalakeihin sekä digitaalisen ajopiirturin tulkintaan olisi syytä tehdä tarkistuksia, Aho huomauttaa.
Aho osallistui väitöstutkimusta tehdessään kymmenen eri toimialalla työskentelevän varttuneen suomalaisrekkamiehen työreissuille vuosien 2012 ja 2017 välisenä aikana. Aineisto on tuotettu havainnoimalla työntekoa, osallistumalla kuormien purkamiseen ja lastaamiseen sekä käymällä avoimia kenttäkeskusteluja työstä ajamisen yhteydessä.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Timo Ahon sosiologian väitöskirjan ”Tuhansia töitä, valvottuja öitä. Etnografinen tutkimus rekkamiesten työnteosta ja rekkamieheydestä tiekuljetusalan käytännöissä" tarkastustilaisuus pidetään 27.4.2019 klo 12–15 Ruusupuiston salissa RUU D104. Vastaväittäjänä yliopistonlehtori, dosentti Taina Kinnunen (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena yliopistonlehtori Hannele Harjunen (Jyväskylän yliopisto).
Lisätietoja:
Timo Aho
timo.a.m.aho@jyu.fi
050 469 8293
Timo Aho on kirjoittanut ylioppilaaksi Vimpelin lukiosta vuonna 2001. Hän on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2010 pääaineenaan sosiologia. Valmistuttuaan Aho on työskennellyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella suunnittelijana sekä Väestöliitossa tutkijana. Tällä hetkellä Aho työskentelee projektitutkijana Lean Work Gender -tutkimushankkeessa Itä-Suomen yliopistossa. Väitöstutkimustaan Aho on tehnyt Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella Suomen Akatemian rahoittamassa FAT-tutkimushankkeessa sekä myöhemmin apurahatutkijana Kuorma-autoliikenteen Volvo-Säätiön sekä Työsuojelurahaston myöntämillä rahoituksilla.
Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations numerona 76 Jyväskylä: University of Jyväskylä, 2019, 136 p., ISSN 2489-9003; 76, ISBN 978-951-39-7736-8 (PDF). Julkaisu on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7736-8
Yhteyshenkilöt
Sari LaapottiTiedottaja
Puh:040 805 3575viestinta@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Antti Koivula jatkaa Jyväskylän yliopiston hallituksen puheenjohtajana kauden 2026–202716.1.2026 14:30:20 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan 16.1.2026 puheenjohtajakseen professori Antti Koivulan. Varapuheenjohtajaksi valittiin KTT, FL Hanna Maula.
Jyväskylän yliopisto kehittää uudenlaista kaksikielistä varhaiskasvatuksen opettajakoulutusta14.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopisto sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 300 000 euron rahoituksen toiminnallisesti kaksikielisen varhaiskasvatuksen kandidaattiohjelman kehittämiseen.
Jyväskylän yliopisto sai 240 000 euron rahoituksen SOTE-palveluiden toiminnan tehostamiseen – hanke selvittää tekoälyn käyttöä palveluiden laadun ja johtamisen parantamisessa13.1.2026 16:00:35 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopisto sai Suomen Akatemialta 240 000 euron rahoituksen tietoon perustuvan päätöksenteon ja johtamisen tukemiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa tekoälyä ja data-analytiikkaa hyödyntäen. Hanketta johtaa Pohjois-Savon hyvinvointialue ja siinä on mukana kaikkiaan viisi toimijaa.
Nopeasti kehittyvä digitaalinen teknologia lisää tarvetta opettajien digipedagogiselle osaamiselle13.1.2026 10:29:49 EET | Tiedote
Tekoäly, virtuaalitodellisuus ja digitaaliset oppimisympäristöt yleistyvät kouluissa paikoin nopeammin, kuin opettajille on tarjolla tukea niiden pedagogiseen käyttöön. Vaikka suomalaisten opettajien digitaidot ovat viime vuosina kehittyneet nopeasti, etenee opetuksen digitalisaatio kouluissa edelleen epätasaisesti. Ilman riittävää täydennyskoulutusta uudet teknologiat voivat lisätä opettajien kuormitusta ja heikentää oppilaiden yhdenvertaisuutta.
Väitös: Tutkimus tarjoaa keinoja purojen ja lähteiden tehokkaampaan suojeluun (Saari)12.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen metsissä sijaitsevat purot ja lähteet ovat monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaita elinympäristöjä, mutta niiden suojelu on monin paikoin puutteellista. Tuore Jyväskylän yliopiston väitöskirja tarkastelee, miten Suomen metsälain muutokset, kartoituskäytännöt ja metsänkäsittely vaikuttavat näiden pienvesien tunnistamiseen, suojeluun ja ekologiseen tilaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
