Väitös 28.8.2020: Kumppanuutta vai kontrollia? Poliisin yhteistyö kotouttavassa työssä (Vanhanen)
20.8.2020 07:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Ajankohtainen tutkimus tuo esiin poliisin ennalta estävää työtä, eli ”toiseutta purkavia työkäytäntöjä”, jolla pyritään rakentamaan vastavuoroista luottamusta ja aktiivista kanssakäymistä eri vähemmistöjen kanssa.
Sosiologian artikkeliväitöskirjan lähtökohtana on ollut työelämän muutos etnisesti, kielellisesti ja kulttuurisesti moninaisessa yhteiskunnassa. Tämä muutos edellyttää ammatillisen osaamisen ja työmenetelmien arviointia eri aloilla.
Asiantuntijuuksien eriytyessä työelämässä korostuu yhä enemmän sektorirajat ylittävä yhteistyö. Sitä tehdään eri näkökulmien kuulemiseksi, kokonaiskuvan hahmottamiseksi ja mielekkäiden ratkaisujen löytämiseksi uusissa, muuttuvissa, tilanteissa.
Kotouttavassa työssä monialainen yhteistyö tarkoittaa, että viranomaisten rinnalla mukana on myös järjestöjen, eri kieli- ja kulttuuritaustaisten ryhmien tai uskonnollisten yhteisöjen sekä yksityisen sektorin edustajia. Tutkimuksessa kysytään, millä tavoin tämä yhteistyö haastaa poliisityön ammatillista osaamista ja asiantuntijuutta? Lisäksi tutkimus tuo esiin yhteistyön ehtoja: mitkä tekijät vaikuttavat siihen, kenen kanssa yhteistyötä tehdään ja millaista yhteistyö on tai miten se rakentuu?
Laajemmin tutkimuksessa pohditaan, miten monialainen yhteistyö ja kotouttaminen nähdään ja tunnistetaan organisatorisesti yhtenä osana poliisin työtä Suomessa. Poliisin tavoitteissa puhutaan oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen, sisäisen turvallisuuden ja hyvien väestösuhteiden edistämisestä. Käytännössä yhteistyö liittyy esimerkiksi alueelliseen turvallisuuteen, oppilaitoksiin tai nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen.
Tutkimus pohjautuu paikallisessa yhteistyössä mukana olleiden poliisien kertomiin kokemuksiin. Laadullinen haastatteluaineisto on koottu viiden poliisilaitoksen alueelta marraskuun 2015 ja elokuun 2017 välisenä aikana. Vaikka poliisin työ on valtakunnallisesti samanlaista, niin aluekohtainen tieto, väestörakenne ja sen myötä toiminnan priorisointi vaikuttavat osaltaan paikalliseen yhteistyöhön.
Poliisityöstä piirtyy kuva joustavana, keskustelevana ja erilaisiin tilanteisiin muuntautuvana. Yhteistyökokemukset kuvastavat kollaboratiivista oppimista sekä ammatillisen asiantuntijuuden laajentumista.
– Arvostava kohtaaminen nousee esiin yhteistyön kuvauksissa. Sen taustalla korostuvat juridiset ja eettis-moraaliset kysymykset yhdenvertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Lisäksi tulee esiin kysymys siitä, mitä sanoja ja ilmauksia monialaisesta yhteistyöstä käytetään. Tämä on keskeistä, jotta samalla ei luoda ulkoapäin leimaavaa kategorisointia eri vähemmistöistä, Vanhanen kertoo tutkimuksen tuloksista.
– Vaikka tutkimus käsittelee työelämämuutosta yhden ammattiryhmän kertomien kokemusten pohjalta, ovat sen tulokset ja päätelmät sovellettavissa myös laajemmin eri yhteyksissä, Vanhanen lisää.
Tutkimuksessa todetaan, että yhteistyön toteutuksen ja vaikutusten laadullista seurantaa on syytä kehittää työn numeerisen raportoinnin rinnalla. Lisäksi yhteistyöosaamista tulee vahvistaa poliisin eri koulutusasteilla osana ammatillisia osaamisvaatimuksia.
YTM Sari Vanhasen sosiologian väitöskirjan "Monialainen yhteistyö kotouttamisessa – Näkökulmana poliisin työ" tarkastustilaisuus pidetään 28.8.2020 alkaen klo 12.00 Seminaarinmäellä, S212. Vastaväittäjänä toimii professori Kirsti Lempiäinen (Lapin yliopisto) ja kustoksena professori Tapio Litmanen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Yleisö voi seurata tilaisuutta myös etäyhteydellä: https://r.jyu.fi/dissertation-vanhanen-280820
Yleisö voi esittää tilaisuuden lopussa mahdolliset kysymyksensä kustoksen puhelinnumeroon +358408054168
Julkaisun tiedot:
Monialainen yhteistyö kotouttamisessa – näkökulmana poliisin työ. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2020, 75 p. (JYU Dissertations ISSN 2489-9003, 214) ISBN 978-951-39-8140-2 (PDF) LINKKI http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8140-2
Taustatietoa:
Sari Vanhanen kirjoitti ylioppilaaksi Kempeleen lukiosta v. 1984 ja valmistui yhteiskuntatieteen maisteriksi Jyväskylän yliopistosta v. 1994 pääaineenaan sosiologia. Väitöskirjahankkeen aikana hän on toiminut Siirtolaisuusinstituutin verkostotutkijana sekä vieraillut useaan otteeseen Göteborgin yliopiston sosiologian ja työelämätutkimuksen laitoksella. Tutkimusyhteistyö on tarjonnut vertailukohtaa suomalaista poliisityötä käsittelevälle tutkimukselle.
Vanhanen on työskennellyt aikuiskoulutuksen ja ammatillisen osaamisen kehittämishankkeiden parissa erityisesti korkeakoulutettujen, myös maahanmuuttajataustaisten, ammattilaisten täydennyskoulutuksessa. Parhaillaan hän on mukana yhtenä ohjaajana mm. Turun yliopiston Brahea-keskuksen ja Diakonia-ammattikorkeakoulun koordinoimissa Monikulttuurisuuden asiantuntijan erikoistumisopinnoissa.
Sari Vanhanen, 040 8418 775, sari.m.vanhanen@gmail.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Elintavat ja -olot voivat vauhdittaa biologista vanhenemista jo varhaisaikuisuudessa24.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat havaitsivat, että biologinen vanheneminen voi kiihtyä jo varhaisaikuisuudessa. Vanhenemista voivat vauhdittaa elintapojen lisäksi elinympäristöön liittyvät tekijät. Tutkimuksessa lapsuuden ja nuoruuden elintapa- ja ympäristöaltisteet selittivät noin 28 prosenttia biologisen iän vaihtelusta 22-vuotiaana.
Euroopan vanhat metsät puntarissa Brysselissä: Tutkijat ja EU-päättäjät saman pöydän ääressä keskustelemassa23.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Miten Euroopan jäljellä olevat vanhat metsät tunnistetaan ja miten niiden suojelu voidaan varmistaa? Tervetuloa seuraamaan etänä 29.9.2026 järjestettävää tilaisuutta, jossa pohjoismaiset ja baltialaiset tutkijat esittelevät uuden tutkimukseen perustuvan viitekehyksen vanhojen metsien tunnistamiseen Pohjois-Euroopassa. Tilaisuudessa tarkastellaan myös Euroopan unionin mahdollisuuksia varmistaa, että jäsenmaat toteuttavat unionin biodiversiteettitavoitteita yhdenmukaisesti ja tieteelliseen näyttöön perustuen.
Jyväskylän yliopisto kutsuu keskisuomalaiset mukaan laajaan terveystutkimukseen23.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana. Erityisesti tutkimukseen toivotaan mukaan lisää työikäisiä ja nuoria aikuisia.
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
