Väitös: 7.8.2020 Verkkoyhteisöt lisäävät matkakohteen houkuttelevuutta
3.8.2020 07:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tutkimus

Monet matkailijat käyttävät verkossa toimivia matkayhteisöjä tiedonhakuvälineinään matkakohteen yksityiskohtia selvittäessä. Tällä he uskovat saavan kohteesta ajantasaisimman, olennaisimman ja hyödyllisimmän tiedon.
Väitöstutkimus tarkastelee asioita, jotka kannustavat kuluttajia osallistumaan tällaisten yhteisöjen toimintaan. Tarkasteltavana on niin yhteisöön osallistumiseen johtaneet asiat, kuin jatkuva vuorovaikutus yhteisössä siihen liittymisen jälkeen.
Tulosten mukaan verkon ulkopuolisilla taustatekijöillä on suuri vaikutus kuluttajan kiinnostukseen verkon matkayhteisöistä.
– Verkon ulkopuolella tapahtuvat aktiviteetit ovat tärkeitä muodostaessa verkkoympäristön toimintamekanismeja. Positiiviset kokemukset kannustavat kuluttajia jakamaan niitä eteenpäin matkayhteisöissä, sekä suosittelemaan sekä yhteisöjä että matkakohteita eteenpäin, kertoo tutkijatohtori Dandison Ukpabi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Viisasta turismia
Hyvät matkakohteet keräävät luonnollisesti myös pääsääntöisesti hyviä arvosteluja. Tutkimus suosittaakin turistikohteille viimeistään nyt päivittymistä nykyajan ns. smart-turismia tukevaksi kohteeksi. Tämä alkaa saatavilla olevalla langattomalla internetyhteydellä verkossa.
– Moskova, New York, Hong Kong ja Barcelona ovat esimerkkejä kaupungeista jotka tarjoavat jo nyt ilmaista langatonta verkkoa kaikille. Tämä on asettanut riman muille kaupungeille. Matkailuun liittyvät yritykset ja paikat kuten hotellit, ravintolat, puistot ja muut turistikohteet ovat tämän innostamana siirtyneet entistä jouhevammin osaksi samaa verkostoa, Ukpabi kertoo.
Mobiilidata on Suomessa paitsi poikkeuksellisen halpaa, sitä myös käytetään eniten asukasta kohden koko maailmassa. Tämä on luonut hyvän pohjan smart-turismiin siirtymiseen turistikohteissa ympäri Suomen kaupunkeja.
– ”Fiksussa” turistikohteessa suurin hyöty on asiakkaan saama personoitu palvelu. Tämä mahdollistaa myös yrityksille uusia tapoja kehittää palveluaan ja rakentaa imagoaan positiivisen asiakaskokemuksen kautta. Vaivaton pääsy internetiin ja positiivisen matkakokemuksen jakaminen on imagon rakentajana todella tehokas, kertoo Ukpabi.
M.Sc. Dandison Ukpabin markkinoinnin väitöskirjan "Exploring consumer motivations, engagement and customer value in online brand communities: A perspective from tourism, travel and hospitality Services" tarkastustilaisuus järjestetään Agoran Lea Pulkkisen salissa 7.8. klo 12-16. Vastaväittäjänä KTT, dosentti, johtava tutkija Maria Antikainen (VTT) ja kustoksena professori Heikki Karjaluoto (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
Väitöskirja on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa.
Lisätietoja
Dandison Ukpabi (englanniksi)
dandison.c.ukpabi@jyu.fi
+358469545966
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iiro VuoriViestinnän asiantuntija / kauppakorkeakoulu
Puh:040 805 4636iiro.p.l.vuori@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.
Pelitutkimuksen päivät kokoavat Suomen pelitutkijat Jyväskylään30.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä järjestettävä tapahtuma tuo yhteen kotimaista pelitutkimusta yli korkeakoulu- ja oppiainerajojen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

