Väitös: Äidin tupakointi ja alkoholinkäyttö voivat lisätä syntyvän lapsen murtumariskiä
7.12.2020 13:00:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Väitöstutkimuksen mukaan tupakan vaikutus perustunee nikotiinin ja muiden tupakan sisältämien ainesosien vaikutukseen kehittyvän sikiön kudoksiin. Vähäinenkin alkoholinkäyttö raskauden aikana, erityisesti toisella raskauskolmanneksella, näyttää myös kasvattavan murtumariskin lähes kaksinkertaiseksi. Alkoholin ja sen hajoamistuotteiden tiedetään vaikuttavan tuki- ja liikuntaelimistön kehitykseen.
Lasten luunmurtumat ovat varsin yleisiä, sillä joka kolmas lapsi murtaa vähintään yhden luun ennen peruskoulun päättymistä. On kuitenkin epäselvää, miksi osa luustoltaan terveistä lapsista murtaa luunsa useammin kuin ikätoverinsa.
Vaikka lapsuuden murtumariskiin vaikuttavat muun muassa ravitsemus ja harrastukset, eivät ulkoiset tekijät täysin selitä eroa murtuma-alttiudessa etenkään pienillä lapsilla.
Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin myös lapsen syntymäpainon ja -pituuden suhdetta murtumiin, mutta näiden välillä ei löytynyt yhteyttä. Sen sijaan tutkimusryhmä löysi laajoissa perintötekijöiden analyyseissä perimästä kohtia, joiden muutokset yhdistyivät murtumariskin kohoamiseen. Tämä havainto tukee ajatusta geneettisestä alttiudesta luun murtumiselle, mutta solutason mekanismit näiden tekijöiden taustalla ovat epäselviä.
Tulokset ovat kansainvälisesti merkitseviä, sillä aiempi tutkimusnäyttö aiheesta on niukkaa. Laajassa pohjoissuomalaisessa tutkimuksessa selvitettiin altistavia tekijöitä lasten murtumille yli 3000 henkilöllä vuodesta 1985 lähtien.
Lääketieteen lisensiaatti, diplomi-insinööri Roope Parviainen väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 11.12.2020. Lastenkirurgian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on The intrauterine and genetic factors associated with the childhood fracture risk (Lapsuuden murtumariskiin assosioituvat geneettiset ja raskaudenaikaiset tekijät). Vastaväittäjänä toimii professori Juha Paloneva Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena professori Juha-Jaakko Sinikumpu. Väitöstilaisuus alkaa klo 12, etäyhteys https://oulu.zoom.us/j/67275005508
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väittelijän yhteystiedot:
LL, DI Roope Parviainen
p. 050 5751945
roope.parviainen@ppshp.fi
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede sekä lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Luonnon monimuotoisuus liiketoiminnan arvoksi: Oulun yliopistossa rakennetaan mallia luontopositiiviselle taloudelle. Luontopaneelit julkaisevat 9.2. raporttinsa – tutkijat haastateltavissa5.2.2026 12:25:00 EET | Tiedote
Luonnon köyhtyminen aiheuttaa riskejä myös yrityksille. Tutkijat ja alueen yritykset tarkastelevat yhdessä, miten pelkästä haittojen vähentämisestä siirrytään kohti luonnolle ja yhteiskunnalle aidosti myönteisiä vaikutuksia.
Kulttuuri avaa kestäviä matkailupolkuja pohjoisessa – rajat ylittävä yhteistyö ratkaisevaa5.2.2026 11:57:00 EET | Tiedote
Kulttuurimatkailu voi vahvistaa Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin alueellista elinvoimaa, mutta sen kestävä kehittäminen edellyttää pitkäjänteistä, rajat ylittävää yhteistyötä paikallisten yhteisöjen ja kulttuuri- ja matkailutoimijoiden välillä.
Varhainen altistuminen antibiooteille yhteydessä suolistomikrobiston muutoksiin ja autoimmuunisairauksien riskiin lapsilla4.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Synnytyksen yhteydessä äidille annettu antibioottihoito on yhteydessä muutoksiin lapsen suolistomikrobistossa sekä lapsuusiän kohonneeseen autoimmuunisairauksien riskiin. Tulos käy ilmi lääketieteen lisensiaatti Sofia Ainosen väitöskirjasta, joka tarkastetaan Oulun yliopistossa perjantaina 6. helmikuuta.
Oulun yliopiston uudesta kampuksesta järjestetään kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu3.2.2026 16:20:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto ja Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS järjestävät Kontinkankaan uudesta yliopistokampuksesta yleisen kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun. Kilpailulla juhlistetaan suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen 150-vuotista historiaa ja Oulun vuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina.
Ekseema on iäkkäille muutakin kuin iho-oire – vaikutukset ulottuvat mielialaan3.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Ekseemat ovat ryhmä ihon tulehduksellisia ja kroonisia sairauksia, ja ne ovat iäkkäiden yleisin ihosairaus. Jopa joka toinen yli 60-vuotias kärsii jostakin ekseeman muodosta. Oulun yliopistossa tehty laaja väestöpohjainen tutkimus osoittaa, että sairaudella voi olla merkittävä kielteinen vaikutus ikääntyneiden elämänlaatuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
