TM Jouko Porkan tutkimuksessa on analysoitu isosten omia arvioita isosajasta. Väittelijän mukaan kolme neljästä vastaajasta totesi, että heidän asenteensa olivat muuttuneet isosena toimimisen aikana myönteisemmäksi seurakuntaa ja sen toimintaa, kirkon nuorisotyötä, seurakunnan työntekijöitä sekä myös omaa itseä kohtaan.

Kansainvälisessä vertailussa suomalainen rippikoulu ja isostoiminta ovat poikkeuksia. Esimerkiksi Ruotsissa rippikoulun käy enää runsas neljäsosa nuorista, kun Suomessa osuus on edelleen yli 80 %.

– Isostoiminta on Suomessa kehittynyt malli, joka liittyy keskeisesti leirimuotoiseen rippikouluun. Suomalaisen isostoiminnan malli on levinnyt viime vuosina erityisesti Ruotsiin ja Saksaan, joissa se on osoittautunut yhtä hyvin toimivaksi kuin Suomessa, väittelijä taustoittaa.

Motiivit isostoimintaan osallistumiseen vaihtelevat suuresti

Tutkimusaineiston perusteella isostoiminta opettaa nuorille uusia taitoja, laajentaa ihmissuhteiden verkostoa ja vahvistaa tunnetta siitä, että he ovat arvostettuja. Lisäksi isostoimintaan osallistuminen antaa itsearviointitulosten mukaan nuorille valmiuksia uskontoon liittyvien asioiden laajempaan ymmärtämiseen.

– Yksittäisistä tuloksista minut yllätti se, että kaksi kolmesta isosena toimivasta haluaisi jatkaa seurakunnan toiminnassa isosajan jälkeen. Luulen, että seurakunnissa ei olla tätä joko tiedostettu tai ainakaan mietitty, miten suureen intoon vastattaisiin, Porkka kertoo.

Tutkimuksessa myös havaittiin, että isoset ovat hyvin heterogeeninen nuorisojoukko, ja että heidän näkemyksensä uskosta ja syyt isostoimintaan osallistumiseen ovat moninaiset.

– Isosina on vahvasti kirkon uskoon sitoutuneita nuoria, mutta joukkoon mahtuu epäilijöitä, agnostikkoja ja jopa ateisteja. Isosten motiivit toimintaan osallistumiselle vaihtelevat: osa näyttää ajautuneen toimintaan mukaan puolivahingossa, Porkka kertoo.

Väittelijän mielestä kirkon työntekijöiden tehtävänä on tukea isosryhmän moneutta.

– Monimuotoisuus näyttäisi olevan isostoiminnan vahvuus. Kun eri motivaatiopohjalta toimiville, uskosta eri tavoin ajatteleville isosille annetaan tarpeeksi tilaa, myönteinen kehitys tapahtuu heissä itsestään. Isoset oppivat monenlaista tulevaisuutensa kannalta hyödyllistä: johtajuutta, suvaitsevaisuutta, ymmärrystä ja elävää kristillisyyttä.

Aina kokemukset isostoiminnasta eivät kuitenkaan ole myönteisiä. Joillekin toiminta on tarjonnut pettymyksiä.

– Oma lukunsa ovat ne nuoret, jotka eivät koskaan aloita isostoimintaa rippikoulun jälkeen, vaikka sitä haluaisivat. Kansainvälisessä tutkimuksessa suurin syy tähän on ollut se, että nuoret kokivat, ettei kukaan ollut kutsunut heitä mukaan. On tärkeää, että jokaiselle tulee tunne siitä, että he ovat tervetulleita ja että heitä tarvitaan, Porkka summaa.

Isostoiminnalla on merkittävää yhteiskunnallista vaikutusta

Väittelijän mielestä evankelis-luterilaisen kirkon ei kannattaisi säästö- tai muista syistä supistaa rippikoulutyöhön suunnattuja resursseja.

– Isostoimintaan liittyy yhteisöllisiä ja altruistisia ulottuvuuksia, esimerkiksi yhteisvastuukeräykseen osallistumista. Lisäksi isoset saattavat vierailla sairaaloissa ja vanhainkodeissa tai järjestää tapahtumia.

– Vastausten perusteella isosena toimiminen lisää nuorten halua osallistua yhteiskunnan vapaaehtoistoimintaan muuallakin kuin pelkästään kirkossa. Suomalainen rippikoulu- ja isostoimintamalli näyttää olevan tässä onnistunut, sillä yhtä suurta muutosta ei havaittu muissa tutkimukseen osallistuneissa Euroopan protestanttisissa kirkoissa, Porkka jatkaa.

Väitöstutkimuksen lomakekyselyt olivat osa kansainvälistä rippikoulututkimusta, joka toteutettiin Euroopan protestanttisissa kirkoissa kahtena eri tutkimuksena vuosina 2007–2008 ja 2012–2013. Tutkimusaineistoa kerättiin samanaikaisesti myös rippikoululaisilta ja seurakuntien työntekijöiltä.

**

TM Jouko Porkka väittelee 24.8.2019 kello 12 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta "The Young Confirmed Volunteers of the Evangelical Lutheran Church of Finland - Motivation, Religiosity, and Community" (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon isoset: motivaatio, uskonnollisuus ja yhteisöllisyys). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo sali 6, Fabianinkatu 39/ Unioninkatu 40 B.

Vastaväittäjänä on professori Arto Kallioniemi, Helsingin yliopisto, kasvatustieteellinen tiedekunta, ja kustoksena on professori Antti Räsänen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa DIAK TUTKIMUS. Väitöskirjaa voi tilata painettuna osoitteesta tilaukset@diak.fi. Online-versio väitöskirjasta löytyy Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut - Theseus-palvelusta: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-338-4

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot: Jouko Porkka, s-posti: jouko.porkka@diak.fi, puh. 040 568 7077