Väitös: Keinoja aurinkoenergiatuotannon hyötysuhteen parantamiseksi
Christian Schussin väitöstutkimus keskittyy erilaisiin välineisiin ja metodeihin, joiden avulla pyritään parantamaan aurinkoenergiantuotannon hyötysuhdetta. Auringon säteilemän energian maksimimäärään ei ole mahdollisuutta vaikuttaa, mutta sen sijaan aurinkopaneelista säteilyenergian sähköenergiaksi muuntavaa elektroniikkaa voidaan optimoida. Tällä tavoin aurinkoenergian keräämisen hyötysuhdetta voidaan parantaa ja siten esimerkiksi lyhentää aurinkosähköntuotannon investointien takaisinmaksuaikaa. Tämän tuloksena aurinkoenergiatuotannosta saadaan entistä toteuttamiskelpoisempi myös alueilla, joilla auringosta saatava säteilyenergia on alhaisempi, kuten esimerkiksi Skandinaviassa.
Väitöstutkimuksessaan Schuss tutkii aurinkopaneelien potentiaalia energiatuotannossa niin ulkona kuin sisätiloissa. Tutkimuksessa arvioidaan aurinkoenergiatuotannon potentiaalia aurinkopaneelin ollessa asennettuna liikkuvaan ajoneuvoon kuten henkilöautoon ja polkupyörään. Tutkimus esittää myös simulointitulokset, joiden avulla arvioidaan saatavilla olevan aurinkoenergian määrää. Tässä painopiste on näytteistystaajuudessa ts. siinä kuinka usein säteilyn irradianssi tulee mitata, jotta saadaan riittävän täsmällinen arvio saatavilla olevasta säteilyenergiasta. Näiden lisäksi esitetään infrapunakamerakuvaan perustuva visuaalinen mittausmenetelmä aurinkopaneelin fyysisten vikojen havaitsemiseksi. Kyseistä mittausmenetelmää voidaan hyödyntää aurinkopaneelien valmistuksessa tuotteen laadun parantamiseksi.
Yhteenvetona tutkimuksesta voidaan todeta aurinkoenergiatuotannon hyötysuhteen parantamiseksi olevan tarjolla useita erilaisia mahdollisuuksia. Väitöstutkimuksen tulokset ovat myötävaikuttamassa aurinkoenergian hyötysuhteen parantamisessa ja siten myös parantamassa ko. uusiutuvien energiamuotojen toteuttamiskelpoisuutta.
---
Doktor der technischen Wissenschaften Christian Schuss väittelee Oulun yliopistossa 30.6.2017. Elektroniikkasuunnittelun alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Measurement techniques and results aiding the design of photovoltaic energy harvesting systems (Mittaustekniikoita ja -tuloksia valosähköisten energiakeruujärjestelmien suunnittelun tueksi). Vastaväittäjänä toimii dosentti Markku Åberg VTT:sta ja kustoksena professori Timo Rahkonen. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla OP-salissa (L10) kello 12.
---
Oppiarvo ja nimi:
Doktor der technischen Wissenschaften Christian Schuss
Syntymäaika ja paikka:
1983, Lienz, Itävalta
Nykyinen työpaikka:
Oulun yliopisto
0294 480 000
Tiedekunta ja yksikkö:
Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta, Eletroniikan piirit ja järjestelmät -tutkimusyksikkö
Väittelijän yhteystiedot:
christian.schuss@oulu.fi
046 628 1315
Väitöskirjan www-osoite: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-1591-4
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Kutsu medialle: Ruoantuotannon ja ympäristöterveyden yhteys19.9.2024 06:54:00 EEST | Tiedote
Miten ruoka pitäisi tuottaa ja valmistaa, että se säilyttäisi terveellisyytensä? Oulun yliopiston johtaman Argumenta-hankkeen Terve ympäristö ja terve ihminen ja Suomen Akatemian FOOD-tutkimusohjelman yhteinen yleisötilaisuus Helsingin yliopiston tiedekulmassa keskiviikkona 25.9. klo 13–15 haastaa tutkijat ja yleisön keskusteluun aiheesta.
Oulun yliopisto kehittää turvallista työympäristöä: ”Tilanteiden tunnistaminen arjessa tärkeää”18.9.2024 14:39:08 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa on otettu käyttöön eettiset ohjeet tasa-arvoisen ja syrjimättömän työympäristön vahvistamiseksi. Esihenkilöiden osaamista epäasiallisten tilanteiden tunnistamiseksi kehitetään.
Oulun yliopisto palkitsi työryhmiä - mukana turvallinen tila, digituki ja terveydenhuollon saavutettavuuden edistämistä18.9.2024 10:50:22 EEST | Tiedote
Digimentorit, kirjaston turvallisen tilan työryhmä, tuotantotalouden tutkimusyksikkö sekä suun terveyden digiloikkaa edistävä tutkimusryhmä palkittiin yliopiston arvojen mukaisesta toiminnasta.
Oulussa tutkitaan työajan fyysisen kuormituksen merkitystä terveydelle18.9.2024 06:39:00 EEST | Tiedote
Vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus edistää terveyttä ja ehkäisee elintapasairauksia, mutta vähemmälle tarkastelulle on jäänyt työajan kuormituksen merkitys terveydelle. Oulun yliopisto ja ODL Liikuntaklinikka tutkivat, kuinka työ- ja vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden, paikallaanolon ja unen määrä ja laatu ovat yhteydessä terveyteen. Tutkimus on saanut Suomen Akatemiasta 420 000 euron rahoituksen.
Oikeudenmukaisuuden maantieteilijä varoittaa: ”Vuosikymmenen lopussa osa hyvinvointialueista ja kunnista on vaarassa ajautua tuplakriisiin.”18.9.2024 06:06:00 EEST | Tiedote
Julkisessa keskustelussa hyvinvointialueisiin ja kuntiin kohdistuvia kriisimenettelyjä lähestytään usein toisistaan erillisinä ilmiöinä. Väitöskirjatutkijan mukaan eteemme voi vuosikymmenen lopussa kuitenkin tulla tuplakriisejä eli tilanteita, jolloin yksittäiseen hyvinvointialueeseen kohdistuvan arviointimenettelyn lisäksi alueen kunnissa käynnistyy myös kunnallisia arviointimenettelyitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme