Väitös: Nykyaikainen magneettikuvaus on mullistanut eturauhassyövän diagnostiikan
29.4.2020 06:00:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Eturauhassyöpä on 2018 julkaistun GLOBOCAN tietokannan mukaan ilmaantuvuudeltaan toiseksi yleisin ja kuolinsyynä viidenneksi yleisin miesten syöpä maailmassa. Vuonna 2017 Suomessa todettiin 5 446 eturauhassyöpää ja siihen kuoli 912 miestä.
Eturauhassyövän ilmaantuvuus on nelinkertaistunut vuodesta 1990. Ikärakenteen muutoksen ohella syynä on merkkiaine PSA:n lisääntynyt tutkiminen ja kohonneiden arvojen seurauksena otettujen kohdentamattomien neulakudosnäytteiden määrän lisääntyminen.
”Ongelmana on se, että käytetyillä menetelmillä osa aggressiivisista syövistä ei löydy ajoissa ja toisaalta on ajauduttu merkityksettömien syöpien ylidiagnostiikkaan huomattavine haittoineen”, Tonttila kertoo.
Tonttila tutki väitöskirjassaan nykyaikaisen, niin sanotun monimuuttujaisen magneettikuvauksen hyötyä eturauhassyövän diagnostiikassa.
Tutkimus osoitti, ettei magneettikuvaus lisää löydettyjen syöpien määrää. Tutkimustiedon kartuttua magneettikuvauksen ja löydöksiin kohdennettujen näytteiden suurin hyöty liittyy merkityksettömien syöpien vähäisempään löytymiseen ja toisaalta tarkempaan pahanlaatuisuusarvioon verrattuna perinteisellä tavalla otettuihin neulanäytteisiin.
”Tutkimustulostemme perusteella nykyaikaisen magneettikuvauksen avulla voidaan parhaimmillaan identifioida 90 % terveydelle merkityksellisistä eturauhassyövistä. Merkityksettömät syövät näkyvät kuvauksessa huonommin, mikä on suuri etu”, Tonttila kertoo.
Magneettikuvauksen avulla neulanäytteet voidaan kohdistaa poikkeavuusalueille, jolloin saadaan luotettavampi käsitys syövän pahanlaatuisuudesta. Näin ollen myös hoitotoimet voidaan kuvauksen avulla mitoittaa ja kohdentaa tarkemmin.
Tutkimus osoitti lisäksi, että magneettikuvassa näkyvän syöväksi epäiltävän pesäkkeen läpimitta ennustaa vahvasti syövän kasvua eturauhasen läpi ja yllättäen myös imusolmuke-etäpesäkkeiden löytymistä. Perinteisillä kuvausmenetelmillä vain puolet eturauhassyövän yleensä pienistä imusolmuke-etäpesäkkeistä on erotettavissa. Määrällisistä analyyseista toivotaankin tulevaisuudessa lisäapua haasteelliseen syövän paikallislevinneisyyden arviointiin.
Eturauhassyövän pahanlaatuisuutta arvioidaan Grade Group 1-5 luokituksella. Luokka 1 ei edellytä hoitotoimenpiteitä, mutta luokat 3-5 edellyttävät syöpähoitoja. Yhä tärkeämmäksi on osoittautumassa yleisimmän, luokka 2:n pahanlaatuisuuden arviointi, sillä osa luokan 2 syövistä näyttää olevan terveydelle merkityksettömiä ja osa taas aggressiivisia.
Väitöstutkimuksessa osoitettiin, että aggressiiviseen syöpämuotoon vastikään liitetyt tiehyensisäiset ja seulamaiset kudosrakenteet näkyvät magneettikuvissa hyvin. Lisäksi syövän uusiutuminen leikkauksen jälkeen oli yleisempää niissä luokan 2 syövissä, jotka sisälsivät edellä mainittuja kudosmuutoksia.
Nykyaikainen magneettikuvaus kohdennettuine näytteineen liitettynä uusiin isotooppikuvausmenetelmiin ja kasvainmerkkiaineisiin tulee todennäköisesti jo lähivuosina muuttamaan eturauhassyövän hoitopäätösten perusteet. Myös eturauhassyövän seulonta näitä menetelmiä hyödyntäen on tullut uudelleen arvioitavaksi.
---
Lääketieteen lisensiaatti Panu Tonttila väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 8.5.2020. Lääketieteen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on: Multiparametric magnetic resonance imaging for the detection and characterisation of prostate cancer (Monimuuttujainen eturauhasen magneettikuvaus eturauhassyövän diagnostiikassa ja karakterisoinnissa). Vastaväittäjänä toimii professori Kimmo Taari Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta ja kustoksensa dosentti Markku H. Vaarala. Väitöstilaisuutta voi seurata klo 12 alkaen etänä osoitteessa: https://oulu.zoom.us/j/68878214073
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väittelijän yhteystiedot:
LL Panu Tonttila
p. 050-4108957
panu.tonttila@live.com
Meri RovaViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopisto ottaa johtavan roolin ammattikasvatuksen tutkimuksessa ja kehittämisessä16.3.2026 09:55:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistoon perustetaan ammattikasvatuksen professuuri vastaamaan suomalaisen työelämän ja koulutusjärjestelmän uudistuviin osaamistarpeisiin. Tavoitteena on tuottaa tutkittuun tietoon perustuvia ratkaisuja osaamisen uudistamiseen tilanteessa, jossa työelämän rakennemuutos, osaajapula ja jatkuvan oppimisen tarve korostuvat.
Yli 1000 lasta seulottu FINT1DAS-tutkimuksessa – tavoitteena tyypin 1 diabeteksen varhainen tunnistaminen12.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
FINT1DAS-tutkimuksessa on seulottu jo yli 1000 oululaista ja turkulaista lasta tyypin 1 diabeteksen varhaisten merkkien tunnistamiseksi. Noin kolmella prosentilla lapsista on havaittu diabetekseen liittyviä autovasta-aineita, ja he ovat siirtyneet tutkimuksen seurantavaiheeseen.
Tutkimus paljastaa uuden mekanismin, joka selittää kemikaalien vaikutuksia sukupuolihormoneihin11.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet ihmisestä uuden mekanismin, joka voi selittää, miksi tietyt lääkkeet ja ympäristön kemikaalit vaikuttavat sukupuolihormonien tasapainoon. Löydös lisää ymmärrystä niin sanotuista hormonihäiriköistä – kemikaaleista, joiden tiedetään vaikuttavan kehon hormonitoimintaan.
Liikkumista voidaan lisätä yllättävän halvalla – vaikutuksia mitataan liian harvoin10.3.2026 06:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan yhteinen tutkimus osoittaa, että väestön liikkumista voidaan lisätä tehokkaasti ja yllättävän edullisesti. Yksinkertaiset keinot, kuten henkilökohtaisesti laaditut verkko- tai kirjalliset ohjeet, voivat lisätä reipasta liikkumista keskimäärin tunnilla viikossa alle euron kustannuksella osallistujaa kohden. Samalla tutkimus paljastaa merkittävän puutteen: liikkumista edistävien toimien kustannuksia ja todellisia vaikutuksia mitataan harvoin riittävän tarkasti.
Oulun yliopistoon lähes 2500 opiskelupaikkaa kevään toisessa yhteishaussa9.3.2026 05:55:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston syksyllä alkaviin suomenkielisiin koulutuksiin haetaan kevään toisessa yhteishaussa 10.−24.3.2026. Aloituspaikkoja on yhteensä 2451 ja hakukohteita 80.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
