Väitös: Uskonkokemuksen välittömyys selittää miksi Luther haastoi aikansa skolastisen teologian
24.1.2017 09:46:48 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
− Kyseisessä teoriassa ihmisen ajattelua lähestytään valo-käsitteen kautta. Samoin kuin silmät tarvitsevat näkyvää valoa nähdäkseen esineitä, mieli tarvitsee intellektuaalista valoa hahmottaakseen käsitteitä, Karimies kuvailee.
Keskiajalla Augustinuksen käsitys jumalallisesta valosta jakautuu kolmeksi valoksi: järjen luonnolliseksi valoksi, sitä korkeammaksi uskon valoksi sekä kirkkauden valoksi, joka on valoa, jossa Jumala nähdään taivaassa.
Karimiehen mukaan Luther seuraa ajattelussaan augustinolais-platonista todellisuuskäsitystä siten, että Jumalan tunteminen tapahtuu uskon valon kautta.
− Keskeistä tämän kaltaisessa ajattelussa on olemisen ymmärtäminen partisipaatioksi eli osallisuudeksi valoon, jonka kirkkaus kasvaa tultaessa lähemmäs Jumalaa ja hämärtyy käännyttäessä hänestä pois, väittelijä tiivistää.
Tietoteoriassa Lutherin platonismi näkyy uskon valon käsittämisessä jumalalliseksi valoksi, joka aidosti tavoittaa Jumalan, ei metaforaksi kirkon opeista tai muista ihmisen ja Jumalan välillä olevista luoduista rakenteista, kuten esimerkiksi katolisen kirkon keskeinen teologi Tuomas Akvinolainen ajattelee.
Laajemmassa katsannossa Lutherin usko-käsitys liittyy augustinolaisen tietoteorian kehitykseen.
− Malli auttaa ymmärtämään usko-käsitteen keskeisyyttä Lutherin ajattelussa keskiaikaisesta teologiasta käsin. Siinä usko määrittyy Jumalaa koskevaksi tuttuustiedoksi, ei propositionaaliseksi tiedoksi tai uskomusasenteiksi, Karimies kiteyttää.
Väitöstutkimuksen lähteinä ovat Lutherin vuosina 1513–1521 Wittenbergin yliopistossa pitämät luentosarjat Raamatun kirjoista, erityisesti Psalmeista. Sisällöltään työ kuuluu dogmi- ja aatehistorian piiriin.
Ekumeniikan oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus "In your Light we see the Light - Martin Luther’s Understanding of Faith and Reality between 1513 and 1521" (Sinun valossasi me näemme valon: Martti Lutherin usko- ja todellisuuskäsitys vuosina 1513–1521) järjestetään 27.1.2017 kello 12 Helsingin yliopiston Kielikeskuksen juhlasalissa (310), Fabianinkatu 26.
Vastaväittäjänä on professori Anna Vind, Kööpenhaminan yliopisto, ja kustoksena professori Risto Saarinen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.
Väitöskirja on luettavissa E-thesis -palvelussa.
Väittelijän yhteystiedot: Ilmari Karimies, s-posti: ilmari.karimies@helsinki.fi
Lisätietoja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tulevista väitöksistä osoitteessa: http://www.helsinki.fi/teol/tdk/tiedotteet/vaitos.htm
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Rautio
Viestinnän asiantuntija, Science Communicator
Viestintä ja yhteiskuntasuhteet / Communications and Community Relations
Helsingin yliopisto / University of Helsinki
Puh. / Tel. 02941 24050, 050 415 5531
sähköposti / e-mail: pekka.rautio@helsinki.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin ilmanlaadun parantuminen näkyy selvästi uudessa tutkimuksessa29.6.2026 09:03:23 EEST | Tiedote
Helsingin ilmassa leijuivien magneettisten pienhiukkasten määrä on pudonnut neljäkseen vuosien 1960-luvun tasosta osoittavat arkistoidut ilmansuodattimet .
Planktonin tuottamat kaasut auttavat muodostamaan pilviä merillä25.6.2026 11:15:14 EEST | Tiedote
Meriplankton vapauttaa kaasua, joka auttaa muodostamaan pilviä kylmillä merialueilla – ja tekee sen paljon tehokkaammin kuin tiedemaailmassa on aiemmin oletettu. Helsingin yliopiston johtama kansainvälinen tutkimus parantaa ymmärrystä ilmakehästä ja auttaa tarkentamaan ilmastomalleja.
Kylmä talvi verotti Pohjois-Euroopassa talvehtivien lintulajien kantoja24.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Kesän 2026 pesimälintulaskentojen ensimmäisten tulosten perusteella useiden Pohjois-Euroopassa talvehtivien lintulajien kannat ovat laskeneet viime vuodesta. Osa lajeista on vähentynyt jo pitkään ympäristönmuutosten takia.
Useimmat väkivaltaisia rikoksia tehneistä nuorista ovat käyttäneet tuki- ja hoitopalveluja jo lapsena23.6.2026 09:55:27 EEST | Tiedote
Neljä viidestä väkivaltarikoksia tehneestä nuoresta oli käyttänyt mielenterveyspalveluja ja joka kolmas heistä jo kahdeksaan ikävuoteen mennessä. Nuorten mielenterveyspalvelujen käytölle oli tyypillistä palvelun käytön katkonaisuus ja keskeytyminen.
Kaupunkiniityt edistävät luonnon monimuotoisuutta22.6.2026 10:49:05 EEST | Tiedote
Niityt tukevat paitsi luontoa myös kaupunkilaisten elämänlaatua. Ne tarjoavat virkistystä, oppimismahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä piknikeistä niittotalkoisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme