Väitös: Vääränlainen, kiusattu, ulkopuolinen – koulukiusaamisella voi olla pitkäaikaisia seurauksia sen kohteeksi joutuvalle

Koulukiusaamisesta, väkivallasta ja syrjäytymisestä uutisoidaan mediassa säännöllisesti. Loppuvuodesta 2022 opetushallitus lisäsi kaikkien kouluasteiden opetussuunnitelmiin vaatimukset syrjimättömyydestä. Sillä tarkoitetaan määrätietoista puuttumista häirintään, syrjimiseen ja kiusaamiseen.

Luokanopettajana Itä-Helsingissä vuosia työskennellyt Suvi Skarp on lisäyksestä mielissään, sillä kiusaaminen tuntuu olevan aina ajankohtainen ilmiö koulumaailmassa. Hän avaa väitöskirjassaan kahdeksan henkilön kasvutarinat kiusaamista kokeneista nuorista yli 30-vuotiaiksi aikuisiksi. Suurin osa tutkittavista oli joutunut kokemaan kiusaamista vuosikausia ilman, että siihen puututtiin millään lailla.

Tutkimus on suoritettu keräämällä aineistoa kirjoituspyyntöjen ja haastattelujen avulla samoilta tutkittavilta 11 vuoden ajan. Skarp on koonnut aineistosta jokaisen informantin elämää kuvaavan kasvutarinan käyttämällä työkalunaan asemoinnin teoriaa.

Se pohjautuu ajatukseen, jonka mukaan yksilö määrittää ja asemoi toisia ihmisiä etenkin vuorovaikutustilanteissa ja tulee samalla itsekin asemoiduksi tilanteesta riippuen jollain tavalla. Nämä asemat tai positiot eivät ole välttämättä pysyviä. Kouluyhteisössä kiusatuksi asemoitu lapsi saatetaan nähdä esimerkiksi harrastusryhmässä eri lailla.

– Kaikki tutkittavani olivat kouluaikanaan omalla tahollaan syrjityn, ulkopuolisen, vääränlaisen ja kiusatun yksilön asemassa. Moni heistä asemoi nuorena myös itse itsensä arvottomaksi tai vialliseksi ihmiseksi vertaisryhmässä osakseen saaman pilkan ja hyljeksinnän vuoksi. Onkin erityisen kiinnostavaa tarkastella, miten ja miksi nämä asemoinnit vuosien kuluessa muuttuvat, jos muuttuvat, Skarp havainnollistaa.

Skarp jaottelee väitöskirjassaan tutkittavien kertomukset selviytymistä ja uhriutumista kuvaaviin tarinoihin. Tutkimuksen mukaan selviytymisen kannalta on merkittävää, että yksilö asettuu oman elämänsä päähenkilöksi ja löytää toimijan position. Ystävyyssuhteet kouluaikana ja aikuisena, itsensä ja kokemustensa hyväksyminen sekä asemoituminen uusissa yhteisöissä myönteisellä tavalla suojaavat kiusattua kiusaamisen vahingollisilta seurauksilta.

Kiusaamisella on seurauksia niillekin, jotka ovat kokemuksesta selviytyneet. Itsetunto-ongelmat, itseluottamuksen puute, epävarmuus sosiaalisissa tilanteissa, arkuus muodostaa parisuhteita sekä vetäytyminen sivustaseuraajaksi ryhmissä ja yhteisöissä koskettivat jokaista tutkimukseen osallistunutta jossain vaiheessa aikuisuutta.

Skarpin informanteista puolet kärsi masennuksesta, ahdistuneisuudesta tai muista psykosomaattisista oireista varhaisaikuisuudessa ja osa vielä yli 30-vuotiaana. Lisäksi huonommuuden tunne, häpeä ja tarve miellyttää muita ihmisiä tulevat esiin kiusaamisen jättäminä jälkinä tutkimuksessa.

Tutkittavista suurin osa joutui kokemaan kiusaamista tai syrjimistä myös aikuisuudessa esimerkiksi työpaikallaan. Skarpin mukaan se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tutkittava olisi selviytynyt tai toipunut koulukiusaamisen kokemuksestaan. Olennaisempaa on se, millaisen position ja merkityksen koettu kiusaaminen lopulta elämässä saa.

– Erään tutkittavani sanoja mukaillen kiusaaminen on ihmisarvon menettämistä yhteisössä, eikä sen ehkäisemiseksi voi tehdä liikaa töitä koulun tasolla. Jokaista lasta tulisi suojella kiusaamiselta ja sen seurauksilta, Skarp tähdentää.

Suvi Skarp asuu Valkeakoskella ja toimii laaja-alaisena erityisopettajana Akaassa.

Väitöstilaisuus perjantaina 5. toukokuuta

Kasvatustieteiden maisteri Suvi Skarpin kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja Kiusaamisen kaikuja – kerronnallinen pitkittäistutkimus elämästä koulukiusaamiskokemuksen jälkeen tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa perjantaina 5.5.2023 klo 12 Tampereen yliopiston Linna-rakennuksen auditoriossa K103 (Kalevantie 5, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Hannu L. T. Heikkinen Jyväskylän yliopistosta. Kustoksena toimii emeritusprofessori Eero Ropo kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnasta Tampereen yliopistosta.