Väkevä esikoisromaani kertoo sukupolvet ylittävistä traumaketjuista sekä niiden katkaisemisesta

”Olen kirjoittanut elämästäni niin kuin olen sen kokenut ja muistanut. Olen käyttänyt luovaa vapautta kuvaillessani yksityiskohtia taittuvassa muurahaisessa tai ruokaa valuvassa seinässä, mutta suuret linjat ja minuun taotut tapahtumat olen pyrkinyt kuvailemaan mahdollisimman tarkasti sellaisina kuin ne tapahtuivat.
Samaan aikaan olen pelännyt henkeni edestä kertoa tarinaani, jota olen
kantanut betonipylväänä lapaluideni välissä.”
Minna Marshin Henkäys – Selviytymistarina särkyneille (Basam Books 2021) on väkevä omaelämäkerrallinen esikoisromaani lapsen pirstaloituneesta todellisuudesta sulkeutuneessa pikkukaupungissa, jossa vain moniväkivaltainen isä tuntuu tietävän totuuden. Äiti kehottaa tyttöä katkaisemaan sukupolvelta toiselle siirtyvän ongelmaketjun, mutta miestään palvova äiti ei kuitenkaan kerro, miten se tehdään. Tyttö pakenee kodin ulkopuoliseen maailmaan, Elvis Presleyn ääneen ja missien hymyihin. Mutta miten tappava viha sammutetaan? Voiko itseään enää löytää vuosikymmeniä kestäneen pakomatkan jälkeen?
Marshin esikoisromaani on vuosisadan mittainen hybriditeksti, joka kutsuu lukijaa tutkimaan syyllisyyttä, pelkoa ja häpeää. Kirjassa käsitellään vaikeita aiheita: väkivaltaa, kodin insestistä ilmapiiriä sekä koston pelossa elämistä. Henkäys on pysäyttävä kuvaus siitä, mitä sukupolvet ylittävät traumat voivatkaan saada aikaan.
”Mutta miksi yksi selviytyy ja toinen ei? Mikä on toivon ja elämänhalun merkitys? Toivon, että Henkäys tarjoaa näihin kysymyksiin muutaman vankan vastauksen.”
Kirjailijasta
Minna Marsh on mentaalivalmennuksen uranuurtaja Suomessa. Hän auttaa asiakkaitaan tekemään maaleja, johtamaan yrityksiä ja vapautumaan sisäisistä solmuista. Mentaalivalmennus on ratkaisukeskeistä henkistä kuntoilua, jonka seurauksena ihminen voi saavuttaa ulkoisia tavoitteitaan ja ennen kaikkea pelastaa oman elämänsä. Marshilta on aiemmin ilmestynyt kolme tietokirjaa: Miksi maali ei synny? (2014), Mentaaliherätys! (2015) ja Intohimo (2017).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:
Frida Wikblad
frida@basambooks.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Henri Hirvenojan runokokoelma "Tuntematon talo Brysselissä" päättää upean maantieteellisen trilogian13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Tuntematon talo Brysselissä on Henri Hirvenojan yhdeksäs runokokoelma ja hänen maantieteellisen trilogiansa päätösosa. Teos tarjoaa syvällisen katsauksen Brysseliin runoilijan omien kokemusten kautta. Palkittu Hirvenoja tunnetaan omintakeisesta lyriikastaan, joka on kerännyt myös kansainvälistä huomiota.
"Angstagram" - kepeä romaani "Zzzz-sukupolven" haasteista ja ihmissuhteista13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Aku Ojalan "Angstagram" on kepeä mutta koskettava romaani, joka käsittelee Zzzz-sukupolven haasteita ja ihmissuhteita. Päähenkilö Klaara navigoi opiskelijaelämän mutkikasta maailmaa, kun ilmastokriisi, pandemia ja sukupolvien erot luovat yksinäistä ahdistusta. Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Anita Salo, anita@basambooks.fi.
Gábor T. Szántó vierailee Helsingin kirjamessuilla23.10.2025 00:19:32 EEST | Tiedote
Gábor T. Szántó vierailee Helsingin kirjamessuilla ja antaa mielellään haastatteluja. Hän on myös tavattavissa kirjamessuilla la 25.10 klo 16–19 ja su 26.10 klo 12–13.
Basam Books mukana Helsingin kirjamessuilla. Ohjelmaa osastolla ja lavoilla - lämpimästi tervetuloa!22.10.2025 23:31:01 EEST | Tiedote
Basam Books osallistuu Helsingin kirjamessuille 23.–26. lokakuuta osastolla 6k30. Lavoilla puheenvuoroja ja keskusteluja. Osastolla kirjojen esittelyjä sekä signeerausta. Tervetuloa tapaamaan kirjailijoitamme!
"Tunnista voimasi" opastaa työuupumuksen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa22.10.2025 21:23:28 EEST | Tiedote
Merja Sipposen "Tunnista voimasi" käsittelee työuupumuksen ennaltaehkäisyä ja hoitoa psykologin ja psykoterapeutin näkökulmasta. Kirja tarjoaa uusinta psykologista tietoa sekä kahdeksan askeleen ohjelman toipumisen tueksi. Suunnattu ammattilaisille ja uupumuksesta kiinnostuneille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
