Ensi- ja turvakotien liitto

Väkivallan uhkaan saa apua myös jouluna

Jaa

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten 19 turvakotia ovat auki myös jouluna. Lisäksi avopalvelut sekä chat auttavat lähisuhdeväkivaltatilanteissa vuodenvaihteen juhlapyhinä. Turvakodit on tarkoitettu väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille aikuisille ja lapsille. Avopalvelut auttavat kaikkia väkivallan osapuolia eli aikuista tekijää ja kokijaa sekä lasta tai nuorta. Jos ilmapiiri kotona on riitainen, voi omaa ja perheen turvallisuutta parantaa etukäteen keskustelemalla ammattiauttajan kanssa chatissa.

Turvakoti tarjoaa suojan silloin, kun kotiin jääminen on väkivallan, uhkailun tai pelon takia mahdotonta tai vaarallista. Turvakoti on kodinomainen paikka, jossa lähisuhteessaan väkivaltaa tai sen uhkaa kokenut saa suojaa ja apua ympäri vuorokauden. Turvakotien, avopalveluiden ja chatin yhteystiedot löytyvät Nettiturvakodista, jossa on myös tietoja ja testejä oman turvallisuustilanteen tarkistamiseksi. Nettiturvakodista löytyy myös ohjeet oman väkivaltaisen käyttäytymisen hallitsemiseen.
Vaikka jouluna tilanteet ja ongelmat voivat perheissä kärjistyä, turvakodeissa tämä ei tavallisesti ole näkynyt avuntarvitsijoiden kasvuna. Usein perheen yhteistä joulua pidetään niin tärkeänä, että kotona sinnitellään väkivallasta tai sen pelosta huolimatta.
- Apua hakevien määrä kasvaa yleensä vasta lomakausien jälkeen. Usein merkittävänä tekijänä on huoli lapsista. Väkivalta perheessä vaikuttaa kuitenkin aina myös lasten elämään, vaikka he eivät itse olisi suoraan väkivallan kohteena. Turvakodista apua saavista noin puolet on lapsia, sanoo kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen Ensi- ja turvakotien liitosta.

Lapsille ja nuorille oma chat

Ensi- ja turvakotien liiton maksuton chat auttaa, jos tilanne kotona on muuttunut kireäksi tai uhkaavaksi. Apua hakevan tilannetta helpottaa jo pelkästään se, että on saanut kertoa jollekin asiasta ja joku on kuunnellut. Chatissa saa apua omaan tilanteeseensa sopivat ohjeet ja neuvot siitä, miten toimia.
Suuri osa apua hakevista on nuoria naisia, joilla on pieni lapsia. Useimmat sanovat hakevansa apua ensimmäistä kertaa.
Lapsille ja nuorille Ensi- ja turvakotien liitto on avannut oman chatin. Keskustelun teemat vaihtelevat siellä huoleen vanhempien erosta, omasta seurustelusuhteesta sekä turvattomuudesta ja väkivallasta kotona. Monissa keskusteluissa nousee esiin ahdistusta ja huolta sekä pahaa oloa. Yhdessä lasten ja nuorten kanssa pohditaan usein mistä apua voisi saada, jotta oma olo helpottaisi. Vastaamassa chateissa ovat Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyön avopalveluiden asiantuntijat.
Chatit ovat avoinna ennen joulua 23.12 asti sekä taas 28.12. lähtien. Chattien osoitteet ja aukiolot löytyvät Nettiturvakodista.

Avuntarve kasvanut korona-aikana

Avun tarve on kaikkiaan kasvanut korona-aikana. Keväällä turvakotien käyttö väheni hieman ja avopalveluiden lisääntyi merkittävästi. Yhtenä syynä tähän on ollut se, että ympäri vuorokautiseen apuun ei kevään koronatilanteessa lähdetty samalla tavalla kuin tavallisena arkena. Myös chatista apua hakevien määrä on kasvanut rajusti.
- Väkivallan merkit ovat usein olleet ilmassa jo pitkään ennen ensimmäistä väkivallan tekoa ja usein väkivalta raaistuu ajan myötä. Perheen ulkopuolisista tilanteen huomaavat usein ensimmäisinä läheiset. Heillä voi olla merkittävä rooli siinä, että perhe saa ammattiapua ajoissa. Väkivalta aiheuttaa sen osapuolille häpeän ja syyllisyyden tunteita ja siksi väkivallasta puhuminen on vaikeaa, Muukkonen sanoo.
Ystävä tai ammattilainen voi tehdä puhumisen helpommaksi ottamalla väkivallan ja turvallisuuden puheeksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ensi- ja turvakotien liitto, viestintäpäällikkö Mikko Savelainen, 0405877 278, mikko.savelainen@etkl.fi

Tietoja julkaisijasta

Ensi- ja turvakotien liitto
Ensi- ja turvakotien liitto
Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI

09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi

Ensi- ja turvakotien liitto on valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä. 30 jäsenyhdistystä toimivat ympäri Suomea.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto

Ruoka-avusta hyviä kokemuksia vauvaperheiltä23.6.2021 16:40:10 EEST | Tiedote

Korona-aika on merkinnyt monelle perheelle taloudellista niukkuutta ja lapselle lämpimän aterian menetystä. Itla, Venner, Ensi- ja turvakotien liitto ja yhteistyökumppanit käynnistivät ”Jokaiselle lapselle lounas” ruoka-apukampanjan keväällä 2020, joka jatkui vuoden 2021 alkuun. Vähävaraisille lapsiperheille jaettiin yli 9 100 ruokalaatikkoa, jotka sisälsivät kasvisruoka-aineet viikoksi resepteineen. Perheiltä saatu palaute oli rohkaisevaa ja toukokuussa käynnistyi hanke, jolla kehitettään vauvaperheiden arkiruokailua terveellisemmäksi ja yhteisiä hetkiä korostavaksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme