Ensi- ja turvakotien liitto

Väkivaltatyön foorumi - merkittävin ajankohtaisseminaari väkivallan teemoista

Jaa

Väkivaltatyön foorumi 30.-31.8. kokoaa tänä vuonna 220 ammattilaista ympäri Suomea Liikuntakeskus Pajulahteen, Lahteen. 18. kerran järjestettävän valtakunnallisen foorumin teemana on ”Lähisuhdeväkivalta on kansallinen häpeä- tavoitteena turvallisuus.” Yhdessä käyty keskustelu ja ajatusten vaihto vahvistaa eri toimijoiden osaamista lähisuhdeväkivaltatyön kentällä.

Lähisuhdeväkivallan ehkäisevä työ ja väkivaltaa kokeneiden auttaminen on kehittynyt viime vuosina niin Päijät-Hämeessä kuin koko maassa isoin harppauksin.  Muutosta parempaan on tapahtunut sekä ammattilaisten asenteissa että apua tarjoavien yhteistyössä.

 – Ammattilaiset tunnistavat väkivallan entistä paremmin, väkivalta otetaan rohkeammin puheeksi ja taidot ovat karttuneet, iloitsee Jukka Ihalainen, Lahden ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtaja.

Päijät-Hämeessä perheiden auttamisen lähtökohdaksi on otettu turvallisuus. Turvattomuus voi joskus liittyä väkivaltaan, toisinaan ei. Ihmisten kokemusten kysyminen ja kuuleminen on tärkeä alku keskustelulle  ja yhdessä asiakkaan kanssa pitäisi miettiä sopivaa apua. Pääasia on koko palvelujärjestelmän aktiivisuus ja tietoisuus väkivallasta. Väkivaltaa kokeneita autetaan monipuolisesti. Lahden ensi- ja turvakoti ry:n eri työmuodoissa autetaan vuosittain noin 1000 perhettä.

Ensi- ja turvakotien liiton ylläpitämissä 11 turvakodissa sai apua vuonna 2016 2227 ja väkivaltatyön avopalveluissa apua sai 2790 henkilöä. Kokonaisuutta täydentää valtakunnallisesti palveleva verkkoauttaminen ja tietoa väkivallasta kokoava Nettiturvakoti. Esimerkiksi kahdesti viikossa palveleva Nettiturvakodin Chat auttaa anonyymisti matalalla kynnyksellä väkivaltaa kokeneita.

Poimintoja ohjelmasta

Ke 30.8., klo 12-14 teemana Asenteet
Kysymykseen miten suomalaisten asenteet lasten fyysiseen ja henkiseen kurittamiseen ovat muuttuneet tulee vastaamaan Sauli Hyvärinen Lastensuojelun Keskusliitosta. Amnestyssä työskentelevä Pia Puu Oksanen pohtii puheenvuorossaan, miten asenteet vaikuttavat ja kuinka ihminen halutessaan kuulua joukkoon omaksuu ryhmän ajattelutavan. Kokonaisuuden lopuksi tuodaan terveisiä Nuorten väkivaltafoorumista, missä kuultiin väkivaltaa kokeneiden nuorten ajatuksia väkivallasta selviämisestä.

To 31.8., klo 9-11 teemana Tiedot ja taidot
Miksi uudet ja uudet sukupolvet kohtelevat toisiaan väkivaltaisesti ja kuinka siitä päästäisiin? Vastauksia pohtimassa on turvakodissa työskennellyt perheterapeutti Timo Rytkönen. Kasvatuksellisesta väkivallasta ja sen ehkäisystä on puhumassa Satu Keisala ja pariskuntien kanssa tehtävästä työstä kertoo kriisityöntekijä ja perheterapeutti Antti Kiviniemi.

To 31.8., klo 12-14 teemana Henkinen väkivalta
Miten tuetaan kiusaamista koulussa tai työelämässä kohdanneita? Teemasta alustamassa Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkusta Saija Salmi. Henkisestä väkivallasta kertoo lastenpsykiatri Jukka Mäkelä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.  

Foorumin järjestävät Lahden Ensi- ja turvakoti ry, Ensi- ja turvakotien liitto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Foorumi järjestetään Liikuntakeskus Pajulahdessa, Lahdessa (os. Pajulahdentie 167, 15560 Nastola).

Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita osallistumaan!

Median ilmoittautumiset: Laura Kouri, tiedottaja, Ensi- ja turvakotien liitto, p. 040 7099498, laura.kouri@etkl.fi

Väkivaltayön foorumin koko ohjelma.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jukka Ihalainen
toiminnanjohtaja, Lahden ensi- ja turvakoti ry
p. 050 911 2521, jukka.ihalainen@letk.fi

Sirpa Knaappila
turvakodin johtaja, Lahden ensi- ja turvakoti ry
p. 044 357 8560, sirpa.knaappila@letk.fi

Tiina Muukkonen
kehittämispäällikkö, Ensi- ja turvakotien liitto ry
p. 044 526 5256, tiina.muukkonen@etkl.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ensi- ja turvakotien liitto
Ensi- ja turvakotien liitto
Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI

09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi

Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.

Lahden ensi- ja turvakoti toimii Lahdessa sekä Päijät-Hämeen alueella erilaisen tuen tarpeessa olevien lasten ja perheiden auttamiseksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto

Kutsu medioille 20.11: Lapsiperheen arki vastaanottokeskuksessa on haastavaa16.11.2017 09:00Kutsu

Vastaanottokeskuksissa asuvien lapsiperheiden tilanne on usein haastava, sillä vanhemmat saattavat olla väsyneitä, traumatisoituneita ja stressaantuneita turvapaikkaprosessista ja tulevaisuuden epävarmuudesta. Lapset jäävät helposti työntekijöiden kiireen ja vanhempien vaikean elämäntilanteen jalkoihin. Perheitä voidaan tukea monin tavoin. Medialounaalla vastaanottokeskuksessa asuvan pikkulapsiperheen isä kertoo perheen arjesta ja elämästä turvapaikkaprosessin aikana.

Taide apuna väkivallasta selviytymisessä13.11.2017 14:21Tiedote

Taide ja kulttuuri luovat jo itsessään hyvinvointia ja tuovat mielekkyyttä elämään mutta taidetta voidaan käyttää myös soveltavasti. Näin on tehty Porissa, missä liikunnan ja tanssin avulla tavoitettiin väkivaltaa kokeneita naisia uudella tavalla. Kolmivuotinen Jalkautuvan naistyön hanke päättyy vuoden lopussa Porin ensi- ja turvakotiyhdistyksessä. Hankkeen aikana on kohdattu noin 300 satakuntalaista naista. Taiteella väkivaltaa vastaan -tapahtuma 16.11. ottaa kantaa väkivaltaa vastaan.

Mediainfo 23.11: Väkivaltaa ei huomioida riittävästi huoltajuuspäätöksissä13.11.2017 13:45Kutsu

Vuonna 2016 parisuhdeväkivallan seurauksena kuoli 12 naista, joista viisi surmasi entinen kumppani. Riski on erityisen suuri parisuhteen päättyessä, sillä 15 vuoden aikana joka kolmas parisuhdeväkivallan seurauksena kuollut on surmattu erotilanteessa. Väkivaltaa ei myöskään huomioida riittävästi huoltajuuspäätöksissä. Väkivaltaa käyttänyt vanhempi voi saada tavata lasta ilman tukea tai valvontaa tai jopa yhteishuoltajuuden toisen vanhemman kanssa. Mediainfossa kuulemme, miten huolto- ja tapaamisriitojen väkivaltaa voidaan ehkäistä ja kuinka lapsen turvallisuus voidaan varmistaa.

Kutsu medioille 4.10: Vastaanottokeskuksissa järjestetty toiminta auttaa lapsia2.10.2017 11:38Tiedote

Neljässä vastaanottokeskuksessa Pirkanmaalla ja Hämeessä asuu parhaillaan yhteensä yli 320 lasta, joista noin 130 on alle kouluikäisiä. Lapsiperheiden tilanne on usein haastava, sillä vanhemmat saattavat olla väsyneitä, traumatisoituneita ja stressaantuneita turvapaikkaprosessista ja tulevaisuuden epävarmuudesta. Mediainfossa vastaanottokeskuksessa asunut perhe kertoo kokemuksistaan perheen arjesta turvapaikkaprosessin aikana. Kuulemme myös, miten pienillä ja edullisillakin keinoilla on pystytty tukemaa perheiden ja lasten hyvinvointia.

Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen liputuspäivää haetaan pysyväksi25.9.2017 13:43Tiedote

Lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2016 liputettiin ensi kerran Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi. Liputuspäivä liittyi Miina Sillanpää 150-juhlavuoteen ja myönnettiin tuolloin kertaluonteisena. Myös tänä vuonna suositellaan liputusta lokakuun ensimmäisen päivänä. Liputuspäivän vakiinnuttamista ovat hakeneet Miina Sillanpään Seura ja tukemassa on lähes neljäkymmentä tahoa.

Kutsu medioille 15.9.: Toiminnasta turvapaikanhakijaperheille vastaanottokeskuksissa saatu hyviä kokemuksia12.9.2017 09:30Tiedote

Märäjälahden vastaanottokeskuksessa Lieksassa asuu parhaillaan 15 lapsiperhettä, joissa on kaikenikäisiä lapsia. Lapsiperheiden tilanne on usein haastava, sillä vanhemmat saattavat olla väsyneitä, traumatisoituneita ja stressaantuneita turvapaikkaprosessista ja tulevaisuuden epävarmuudesta. Mediainfossa kuulemme, miten pienillä ja edullisillakin keinoilla on pystytty tukemaa perheiden ja lasten hyvinvointia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme