Valamiksen maailmanlaajuinen tutkimus paljastaa oppimisen ja osaamisen kehittämisen tilan organisaatioissa vuonna 2020
24.9.2020 11:00:00 EEST | Business Wire | Tiedote
Digitaalisen oppimisen ja työvoiman kehittämisen edelläkävijä Valamis on julkaissut “Oppimisen ja osaamisen kehittämisen tila organisaatioissa 2020” -markkinatutkimuksen tulokset. Tutkimukseen osallistui yli 3000 henkilöä työntekijöistä johtajiin. Tutkimus kattoi yli 20 eri toimialaa, ja se toteutettiin Suomessa, Ranskassa, Saksassa, Alankomaissa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa.
Valamis toteutti “Oppimisen ja osaamisen kehittämisen tila organisaatioissa” -markkinatutkimuksen nyt toista kertaa. Tutkimuksessa kerättiin globaalisti tietoa oppimisen painopisteistä, haasteista, käyttäytymismalleista, asenteista ja osaamisen kehittämiseen käytettävistä teknologioista. Lisäksi kysyttiin, kuinka COVID-19 on vaikuttanut oppimiseen organisaatioissa.
Oppimisen ja kehittämisen merkitys työvoimalle
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että noin 93% vastaajista maailmanlaajuisesti uskoo tietojen ja taitojen päivittämisen olevan tärkeää organisaation menestykselle. Yli 50% johtajista näkee taitojen kehittämisen erittäin tärkeänä tekijänä organisaation tulevaisuuden menestyksessä. Oppimisen ja kehittämisen merkitys on tunnistettu kaikissa tutkimuksessa mukana olevissa maissa. Yli 74% vastaajista uskoo organisaatioidensa aktiivisesti kannustavan työvoimaa kehittämään taitojaan. Lähes 56%:lla vastaajista kertoo, että heidän organisaatiossaan on nimetty henkilö tai tiimi, joka vastaa oppimisesta ja kehityksestä.
Aika oppia
Huolimatta maailmanlaajuisesti tunnistetusta oppimisen ja kehityksen tärkeydestä, jo toisena peräkkäisenä vuonna organisaatioiden suurin oppimisen ja kehityksen haaste on ajanpuute. 48% vastaajista piti ajanpuutetta oppimisen ja kehityksen suurimpana haasteena. Mielenkiintoista on, että kaikista tutkimukseen vastanneista yleisimmin digitaalisia oppimisympäristöjä käyttävät johtajat: lähes 30% johtajista kertoi käyttävänsä digitaalista oppimisympäristöä päivittäin.
Työkaluja yrityksen oppimiseen
25% vastaajista mainitsee, että oikeiden työkalujen puuttuminen on yksi oppimisen ja osaamisen kehittämisen kolmesta merkittävimmistä haasteesta. Noin 15% vastaajista huomauttaa, että heidän organisaatiossaan ei ole käytössä digitaalista oppimisympäristöä.
Alankomaissa käytetään tutkimuksen mukaan eniten digitaalisia oppimisympäristöjä: 24%:lla on käytössä LMS (Learning Managements System) ja 20 %:lla LXP tai LEP (Learning Experience Platform).
Vastaavasti Yhdysvalloissa (28%), Isossa-Britanniassa (29%) ja Saksassa (28%) osallistutaan eniten verkkokursseille tai avoimille verkkokursseille (MOOC, Massive Open Online Course). Suomessa on eniten (18%) vastaajia, joiden mielestä heidän organisaatiossaan ei ole digitaalisia oppimisvälineitä.
COVID-19 ja L&D
Maailmanlaajuisesti tutkimuksen mukaan noin 70% johtajista kertoo arvostavansa digitaalista oppimista ja kehitystä enemmän COVID-19:n ansiosta. Yli 67% kaikista kyselyyn osallistujista uskoo, että digitaalinen oppiminen ja kehittäminen voivat auttaa minimoimaan tulevien tapahtumien shokki- ja stressitekijöiden vaikutukset.
“Vuosi 2020 on ollut haastava vuosi monille organisaatioille ja yksityishenkilöille ympäri maailmaa. Oppimisen ja kehityksen tilaa koskevassa maailmanlaajuisessa tutkimuksessamme korostetaan johdon kansainvälisesti kasvavaa tunnustusta siitä, että L&D on kriittinen tekijä organisaatioiden menestykselle ja että oikeilla työkaluilla organisaatiot voivat sopeutua ja uudelleen kouluttautua odottamattomien tapahtumien edessä,” - Janne Hietala, Chief Visionary Officer, Valamis
Lataa infografiikka, jossa yhdistyvät kansallisten tutkimusten keskeiset tulokset täältä.
* Huomaa, että tutkimustulokset ovat englanniksi.
Valamis lyhyesti
Valamis on kansainvälisesti kasvava digitaaliseen oppimiseen ja työvoiman kehittämiseen erikoistunut yritys. Valamiksen oppimisteknologia auttaa asiakkaita kehittämään työvoiman osaamista tulevaisuuden työelämän tarpeisiin. Yrityksen asiakkaita ovat suuret organisaatiot erityisesti finanssialalla, tuotantoteollisuudessa ja asiantuntijapalveluissa. Valamiksen pääkonttori sijaitsee Joensuussa, ja Suomen lisäksi sillä on toimipisteitä Yhdysvalloissa, Englannissa, Saksassa, Alankomaissa, Venäjällä ja Intiassa.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä cts.businesswire.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Katso lähdeversio osoitteessa businesswire.com: https://www.businesswire.com/news/home/20200924005040/fi/
Contact information
Lisätietoja
Janne Hietala
Chief Visionary Officer
janne.hietala@valamis.com
Tietoja julkaisijasta
For more than 50 years, Business Wire has been the global leader in press release distribution and regulatory disclosure.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Wire
Merz Therapeutics Announces Completion of Recruitment in Two Phase III Trials Investigating XEOMIN ® (incobotulinumtoxinA) for Migraine Prevention15.10.2026 09:00:00 EEST | Press release
Merz Therapeutics GmbH, a leading player in neurology-focused specialty pharma, today announced the completion of patient recruitment in two global Phase III clinical trials, MINT-E (NCT07018700) and MINT-C (NCT07018713), evaluating the efficacy and safety of XEOMIN® (incobotulinumtoxinA) for the prevention of episodic and chronic migraine in adults. The trials recruited approximately 1800 adults across 109 study sites in North America and Europe. Migraine affects around 1.1 billion people worldwide, posing a significant burden on patients, society and healthcare systems.1 Both trials are evaluating the change in monthly migraine days from baseline to Month 6 as the primary endpoint. Secondary endpoints include changes in monthly headache days, acute medication days and migraine frequency during two-week periods at the end of each injection cycle. “Achieving patient recruitment for both MINT-C and MINT-E six months ahead of plan is an important milestone for our XEOMIN® migraine preven
Tourism Malaysia and Alipay+ Partner to Accelerate Malaysia’s Digital Tourism Transformation15.10.2026 08:10:00 EEST | Press release
Tourism Malaysia and Alipay+, the unified wallet gateway of Ant International, today signed a Memorandum of Understanding (MoU) to accelerate cross-border commerce and digitalise merchant engagement across Malaysia's tourism economy. This press release features multimedia. View the full release here: https://www.businesswire.com/news/home/20261014035900/en/ (From left) Mr Mohd Akbal Setia (Head of VM2026 Secretariat and Senior Director, Advertising & Digital Tourism); Mr Mohd Amirul Rizal Abdul Rahim (Director General, Tourism Malaysia); Mr Danny Chung (General Manager of Alipay+ Global Growth Center and Vice President of Ant International); Mr Michael Guo, Alipay+ General Manager of SEA, South Asia and ANZ, Ant International) As Malaysia welcomes visitors for Visit Malaysia 2026–2027 (VM2026–2027), this partnership merges Tourism Malaysia’s destination marketing with Alipay+’s global wallet ecosystem and AI capabilities. It aims to create a highly intelligent digital journey, connecti
PeDRA 2026: Nemolizumab Phase II Data Show Long-Term Symptom Relief for Children Aged 2 to 11 Years With Moderate-to-Severe Atopic Dermatitis15.10.2026 08:00:00 EEST | Press release
Galderma (SIX: GALD), the pure-play dermatology category leader, today announced new phase II data showing that nemolizumab provided meaningful improvements in itch, sleep disturbance, and quality of life in children aged 2 to 11 years with moderate-to-severe atopic dermatitis, sustained through Week 52.1 The results will be presented at The Pediatric Dermatology Research Alliance (PeDRA) Annual Conference. This press release features multimedia. View the full release here: https://www.businesswire.com/news/home/20261014705800/en/ Up to 25% of children are affected by atopic dermatitis - the most common inflammatory skin disorder in this population - and around one-third of these children have moderate-to-severe disease.11,12 Atopic dermatitis creates a high burden for both the patients and their loved ones, with persistent itch and recurrent skin lesions often disrupting sleep, school, and social confidence.2-8 Despite the high prevalence and significant burden, treatment options are
Takeda’s ORZEYFUL (oveporexton) Launches Simultaneously in Japan and China Giving Physicians First Access to Prescribe Novel Orexin Agonist to Patients with Narcolepsy Type 115.10.2026 03:30:00 EEST | Press release
Takeda (TSE:4502/NYSE:TAK)announced today that ORZEYFUL (oveporexton) is now available in Japan and China for the treatment of narcolepsy type 1 (NT1), providing first access to clinicians to prescribe treatment with the new class of medicine. ORZEYFUL is a first-in-class orexin receptor 2 (OX2R) agonist, in tablet form, designed to treat the underlying orexin deficiency associated with NT1. “We’re excited at the potential to fundamentally change how NT1 is managed across Japan and China,” said Giles Platford, president, International, Takeda. “We’ve heard from patients how ORZEYFUL has improved their daily functioning and quality of life, enormously meaningful outcomes for a condition known to impact many aspects of a person’s life, including work, education and social interactions.”1,2,3,4,5 NT1 is a chronic, rare neurological disease driven by orexin deficiency. People experience a range of symptoms including excessive daytime sleepiness, cataplexy (sudden loss of muscle tone), disr
Celltrion to Spotlight Subcutaneous (SC) Infliximab (Remsima™ SC) and Broader IBD Portfolio at UEG Week 202615.10.2026 03:10:00 EEST | Press release
Celltrion, Inc. (KRX:068270) announced its participation in United European Gastroenterology (UEG) Week 2026, in Barcelona, Spain (Oct. 17-20), highlighting its inflammatory bowel disease (IBD) treatment portfolio, led by Remsima™ SC (subcutaneous infliximab). Celltrion will showcase its comprehensive infliximab portfolio, comprising Remsima™ intravenous (IV) and subcutaneous (SC) formulations, as well as the Remsima™ IV liquid formulation launched in Europe earlier this year.1 Additionally, the company will highlight its broader IBD portfolio, including SteQeyma™ (ustekinumab) and Yuflyma™ (adalimumab), reflecting its continued efforts to expand treatment options for patients with IBD.2,3 On October 18, Celltrion will host a symposium titled "Navigating the Treatment Journey with Subcutaneous Infliximab Across Clinical Scenarios," Chaired by Professor Peter M. Irving of King's College London, UK, a leading IBD expert. Celltrion will also host two MTE sessions at its booth. In the firs
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
