
Valentin Vaala -elokuvafestivaali tuo elokuvan kulta-ajan Vaalaan!

Valentin Vaala elokuvafestivaali 5.-7.8.2021 tuo Suomi-Filmin nostalgian maaseudulle, Vaalan historialliseen veturitalliin, joka muunnetaan tapahtuman ajaksi elokuvateatteriksi. Esitykset toteutetaan 35 mm:n filmiprojektorilla, joka säteilee tapahtumaan elokuvallista valoa ja lumoa. Suuren suomalaisohjaajan tuotantoa tarkastellaan myös taiteidenvälisesti, ahaa-elämyksiä tuottavalla tavalla, ja vertaillaan ajan muihin koti- ja ulkomaisiin elokuviin. Kaikki tämä viihdyttävässä mutta informatiivisessa muodossa.
Elokuvan kulta-ajan kesäjuhla
"Festivaalissamme on esillä suomalaisen elokuvan kultakausi. Filmiltä valkokankaalle projisoituja, valosta eläviä kuvia. Kertomuksia elokuvien tekemisestä ja tekijöistä, polttopisteessä mestariohjaaja Vaala ja suomalainen maaseutu." (Markku Pölönen, festivaalin taiteellinen johtaja).
Valentin Vaala (1909-1976) valikoitui festivaalin nimikko-ohjaajaksi, koska hänen sukunimensä on hauskasti identtinen paikkakunnan nimen kanssa ja koska hän edustaa suomalaisen elokuvan kulta-ajan eli ns. studiokauden parhaimpia saavutuksia. Vaala oli monipuolinen elokuvan ammattimies, jonka laaja tuotanto jakautuu viidelle vuosikymmenelle, 1920-luvulta 1960-luvulle. Hän hallitsi suvereenisti elokuvan eri lajityypit ‒ maaseutuiset idyllit poutapolvineen, kartanoromantiikan, melodraaman, yhteiskunnallisen elokuvan ja amerikkalaistyylisen säkenöivän romanttisen komedian sekä modernin kaupunkikuvauksen. Vaalan elokuvissa on nähty niin nostalgian sävyttämää maaseutuisen elämänmuodon taltiointia kuin sosiologisen tarkkaa urbaania ajankuvaa ja toiseuden reflektointia. Myös Vaalan kosketukset kansainvälisen elokuvan kenttään on pantu enenevässä määrin merkille.
Ensimmäinen Valentin Vaala -elokuvafestivaali on persoonallinen, visuaalinen, informatiivinen, taiteidenvälinen ja viihdyttävä elokuvajuhla, joka keskittyy Valentin Vaalan tuotantoon. Teemana on ajankohtainen maalaisnostalgia otsikolla ”Ihmiset suviyössä”. Seuraavina kesinä festivaalin tunnettuus ja vierailijamäärä kasvaa ja myös tapahtuman ohjelmisto laajenee ja monipuolistuu. Kullakin Valentin Vaala -elokuvafestivaalilla on oma teemansa, ja jatkossa ohjelmistoon otetaan muitakin suomalaisen elokuvan kulta-ajan ohjaajia.
Valentin Vaala -elokuvafestivaali
Vaala, veturitalli 5.-7.8.2021
Festivaalin www-sivut: https://vvef.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku Pölönen
elokuvaohjaaja, festivaalin taiteellinen johtaja
markku.suomenfilmi@gmail.com
040 173 9398
Ilmari Leppihalme
tutkijatohtori, festivaalin koordinaattori
ilmari.leppihalme@oulu.fi
040 716 7283
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.