Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Valkealanväylän jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen alkaa Kouvolassa

Jaa
Jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen alkaa 3.4.2023. Hanke sijaitsee Kouvolan kaupungin alueella maantien 370 varressa Talonpojantien ja Kuusanlammentien välillä Kouvolan raviradan välittömässä läheisyydessä.

Suunnitelmassa jalankulku ja pyöräily poistetaan tien pientareilta ja siirrettään maantien varteen rakennettavalle erilliselle jalankulku- ja pyöräilyväylälle ja eteläpäässä katuverkolle.  Maantielle esitetään joitakin ajoneuvoliikenteen järjestelyjä. Raviradan liittymää siirretään noin 100 metriä nykyistä pohjoisemmaksi ja liittymään toteutetaan väistötila. Ratkaisulla varmistetaan liikenneturvallisuus erityisesti tapahtumien aikaan, jolloin raviradan huoltoalueelle jonottava liikenne on haitannut nykytilanteessa maantien 370 liikennettä.   

Suunnitelmassa selkeytetään katujärjestelyjä Kuusanlammentiellä   

Suunnitelmassa parannetaan joukkoliikenteen olosuhteita parantamalla linja-autopysäkkiä ja rakentamalla uutta jalankulkuväylää pysäkille.Kuivatusjärjestelyt perustuvat nykyisiin laskuojiin. Kasvaviin virtaamiin on varauduttu uusilla maantien alittavilla puolirummuilla. Suunnitelmassa valaistus säilytetään ennallaan.

Rakentaminen alkaa 3.4.2023 ja urakka on valmis heinäkuussa 2023. Hanke toteutetaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Kouvolan kaupungin yhteishankkeena.

Urakoitsijana kohteessa toimii GRK Suomi Oy ja urakan valvonnasta vastaa TL-InfRa Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

- Projektipäällikkö Matti Ruoti, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, puh. 0295 029 043
- Rakennuttajainsinööri Harri Silvonen, Kouvolan kaupunki, puh. 020 615 1281
- Valvoja Sami Pietikäinen, TL-InfRa Oy, puh. 050 476 0210
- Vastaava työnjohtaja Antti Niemi, GRK Suomi Oy, puh. 050 593 0456

Tietoja julkaisijasta

Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Salpausselänkatu 22 (PL 1041)
45101 Kouvola

0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan kestävä ja elinvoimainen Kaakkois-Suomi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus, huhtikuu 202324.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa 13464 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä kasvoi kahden prosentin verran vuodentakaisesta. Kymenlaaksossa työttömiä oli prosentin verran vähemmän ja Etelä-Karjalassa viisi prosenttia enemmän kuin vuoden 2022 huhtikuussa. Lomautettujen määrä kasvoi vuodentakaiseen verrattuna, mutta laski maaliskuusta. Uusia avoimia työpaikkoja oli huhtikuun aikana avoinna 2247, mikä on 31 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme