Valkoposkihanhia jo kymmeniä tuhansia Karjalassa

BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelun mukaan viikon voimakkain muutto koettiin perjantaina 6.5., jolloin mm. Helsingissä havaittiin 15 000 ja Rautjärvellä 26 000 muuttavaa valkoposkihanhea. Suurimmissa paikallisparvissa arvioitiin monin paikoin noin 10 000 hanhea Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, eniten 9.5. Rääkkylän Oravilahdella 19 000. Levähtäjien painopiste on siis siirtynyt Parikkalan ja Keski-Karjalan alueelle.
Pohjois-Virossa on tuhansia valkoposkihanhia, Etelä-Ruotsissa Öölannissa ja Gotlannissa paikoin kymmeniä tuhansia. Pääjoukot ovat kuitenkin edelleen Vattimeren rannikolla.
Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen GPS-paikantimilla varustetuista hanhista Suomessa on jo 19 yksilöä, joista Pohjois- ja Etelä-Karjalassa molemmissa seitsemän, Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa yksi ja eteläisessä Suomessa kolme. Virossa on 14, Venäjän Aunuksessa kaksi ja Ruotsissa viisi GPS-hanhea. Enää 11 oleilee talvialueillaan Hollannissa, Saksassa ja Tanskassa. Suomalaistutkimuksen lähetinhanhista yli kolmasosa on nyt Suomessa.
Hanhet ehtivät Karjalaan kasvukauden edelle, joten syötävää laidunnukseen erikoistuneille valkoposkihanhille on edelleen varsin huonosti. Voi olla, että hanhet viipyvät tavallista kauemmin Suomen peltoaukeilla.
Säätila vaikuttaa oleellisesti kevään valkoposkihanhien esiintymiseen Suomessa. Ilmatieteen laitoksen tutkijan Mika Rantasen ennuste kuluvalle viikolle:
”Korkeapaineen selänne väistyi maanantaina itään ja lounaasta virtaa tiistaista alkaen lämpimämpää ilmaa. Yleisesti ottaen kuitenkin muuttosää pysyttelee koko viikon hyvänä. Varsinkin tiistaista torstaihin myötätuulivirtaus on hyvä koko Pohjois-Euroopassa. Hyvästä virtauksesta johtuen kevätmuutto edistyy kaikilla sektoreilla. Varsinaiset kesäiset ilmamassat jäävät kuitenkin Keski-Eurooppaan.
Tiistaina ja keskiviikkona lounaistuulta ja enimmäkseen erinomaista muuttosäätä, sadealue keskiviikkoaamuna tosin hidastaa muuttoa. Torstaina ja perjantaina epävakainen säätyyppi jatkuu, länsi- ja luoteistuulilla muutto mennee itäisempää reittiä.
Jatkossa korkeapaine näyttäisi kurottuvan länteen, mikä tarkoittaisi meillä ensin kylmempää pohjoisvirtausta ja sen jälkeen lämpenevää.”
Valkoposkihanhien kannalta muuttosää on hyvä. Jää nähtäväksi jatkaako Suomeen pysähtyneitä hanhia muuttoansa arktisimmille alueille.
Suomalaistutkimuksen lähetinhanhien etenemistä voi seurata Suomen lajitietokeskuksen sivulta https://satelliitti.laji.fi/. Sivun vasemmassa alakulmassa klikkaa painiketta "valitse laji", josta "valkoposkihanhi" (yksi yksilö tai useampia).
Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja BirdLife Suomi seuraavat valkoposkihanhien muuttoa
Viimevuotiseen tapaan BirdLife Suomi ja Pohjois-Karjalan ELY-keskus seuraavat valkoposkihanhen muuton etenemistä talvehtimisalueilta Suomeen ja siitä eteenpäin pesimäalueille. Suurena apuna seurannassa ovat Tiira-lintutietopalvelun lisäksi Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen sekä hollantilaistutkimuksen GPS-lähetinhanhien paikannuspalvelut. Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusta rahoittaa ympäristöministeriö.
Lähteet ja lisätietoja
- BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelu
- Valkoposkihanhitilanne (birdlife.fi)
- Valkoposkihanhi (ymparisto.fi)
- Valkoposkihanhien pesimisestä, muutosta ja karkotuksesta (Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen blogi)
- Viron lajitietoportaali
- Ruotsin lajitietoportaali
- Suomen lajitietokeskus
- Netherlands Institute of Ekology (Nelleke Buitendijk)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Pirinen
lajivahinkokoordinaattori, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
mika.pirinen(at)ely-keskus.fi
p. 0295 026 214
Jari Kontiokorpi
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
jari.kontiokorpi(at)ely-keskus.fi
p. 050 312 8596
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Tillstånds- och tillsynsverket som tillhör de största ämbetsverken i Finland inleder sin verksamhet den 1 januari 202618.12.2025 14:05:23 EET | Pressmeddelande
Det nya sektorsövergripande Tillstånds- och tillsynsverket inleder sin verksamhet i början av 2026. Valviras, regionförvaltningsverkens och NTM-centralernas verksamhet upphör. I fortsättningen sköter Tillstånds- och tillsynsverket de tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som hittills har skötts vid regionförvaltningsverken, NTM-centralernas ansvarsområden för miljö och naturresurser och Valvira.
Suomen suurimpiin virastoihin kuuluva uusi Lupa- ja valvontavirasto aloittaa 1.1.202618.12.2025 14:02:38 EET | Tiedote
Uusi monialainen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa vuoden 2026 alussa. Valviran, aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten toiminta päättyy. Lupa- ja valvontavirasto hoitaa jatkossa niitä lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä, joita on tähän asti hoidettu aluehallintovirastoissa, ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueilla ja Valvirassa.
Projektansökan som gäller utvecklingsprogrammet för växtunderlags- och ströproduktion är nu öppen18.12.2025 10:00:44 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten (fr.o.m. 1.1.2026 Livskraftscentralen i Södra Österbotten) har öppnat en ny finansieringsansökan för tiden 15.12.2025 – 15.2.2026. För ansökan har reserverats cirka 800 000 euro. Finansieringen beviljas av jord- och skogsbruksministeriet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
