Valkoposkihanhien muutto on jo ohi

Ennusteiden mukaisesti valkoposkihanhien muutto huipentui viime viikolle.
Paljon hanhia lähti jo tiistaina 16.5.2023 liikkeelle lännempää, jolloin Etelä-Ruotsissa havaittiin suuria määriä hanhia. Muutto kuitenkin pysähtyi Itämeren sumuun ja pääsi jatkumaan vasta keskiviikkoaamulla 17.5., jolloin yli 60 000 valkoposkihanhen lukemiin yllettiin Helsingissä, Virolahdella, Rautjärvellä ja Tohmajärvellä.
Kovasta etelätuulesta huolimatta muutto ei jatkunutkaan Uudeltamaalta sisämaahan. Sen sijaan utuisessa ja epävakaisessa säässä parvet seurasivat rannikkolinjaa kauemmas itään. Vasta ennen itärajaa suurin osa parvista suuntasi taas koilliseen sisämaahan.
Torstai 18.5. oli käytännössä välipäivä, vaikka tuhansia hanhia muutti tuolloinkin. Viimeinen rynnistys koettiin perjantaina 19.5., jolloin kevään suurin lukema, n. 108 000 valkoposki- ja määrittämätöntä hanhea, laskettiin Porvoon Söderskärin lintuasemalta. Paikkakohtaiset muuttajamäärät putosivat tämän jälkeen muutamiin tuhansiin.
Etelä- ja Pohjois-Karjalassa havaittiin paikallisia hanhia isoja määriä viime viikon alkupuolella. Eniten hanhia havaittiin 16.5. Liperin Heponiemessä, jossa laskettiin noin 20 000 valkoposkihanhea. Paikallisparvet hupenivat viikon mittaan. 22.5. suurimmat paikallismäärät jäivät muutamaan tuhanteen Pohjois-Karjalassa kahdella paikalla.
Ilmeisesti kaikki GPS-satelliittilähettimin varustetut valkoposkihanhet ovat siirtyneet arktiselle alueelle Venäjän puolelle, eivätkä enää ole mobiiliverkon ulottuvilla.
Viimeisen lyhyen hanhisääennusteen laati totuttuun tapaan Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen:
"Tällä viikolla valkoposkihanhien pienet loppujoukot muuttavat hyvässä muuttosäässä ja sopivassa tuulessa tiistaina - torstaiaamuna."
Valkoposkihanhien ennätysaikainen muutto on käytännössä ohi. Vielä parikymmentä vuotta sitten keskimääräinen päämuutto ajoittui 21.5., mutta tänä vuonna lähes kaikki hanhet olivat jo tuona päivänä ohittaneet Suomen.
Syinä ennätyksellisen aikaiseen muuttoon ovat myötätuulet sekä lämmin kevät. Tämän vuoksi valkoposkihanhilla oli paljon nurmea syötäväksi, mikä edesauttoi painon kertymistä pesintää varten. Se on hanhille tärkeää, sillä pesintä tapahtuu osin vielä lumisilla arktisilla alueilla.
Pohjois-Karjalan parhailla paikoilla todennäköisesti viihtyy kuun lopulle asti muutaman sadan valkoposkihanhen joukko, joka kuitenkin on pikkuhiljaa hupenemassa. Viimeisiä kymmenien lintujen porukoita voi jäädä kesäkuulle.
Tämä on samalla kevään viimeinen muuttotiedote. Kiitokset menevät jälleen ympäristöministeriön rahoittamalle Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen GPS-lähetinhanhitutkimukselle, Ilmatieteen laitoksen Jarmo Koistiselle, BirdLife Suomi ry:lle ja erityisesti kaikille Tiira-lintutietopalveluun havaintojaan ilmoittaneille harrastajille.
Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja BirdLife Suomi seuraavat valkoposkihanhien muuttoa
Edellisvuotiseen tapaan BirdLife Suomi ja Pohjois-Karjalan ELY-keskus seuraavat valkoposkihanhen muuton etenemistä talvehtimisalueilta Suomeen ja siitä eteenpäin pesimäalueille. Suurena apuna seurannassa ovat Tiira-lintutietopalvelun ja Ilmatieteen laitoksen muuttosääennusteiden lisäksi Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen sekä hollantilaistutkimuksen GPS-lähetinhanhien paikannuspalvelut. Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusta rahoittaa ympäristöministeriö.
Lähteet ja linkkejä
- BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelu
- Suomen lajitietokeskus
- Viron biodiversiteettiportaali
- Netherlands Institute of Ekology (Nelleke Buitendijk)
- Taustatietoa valkoposkihanhien pesimisestä (pohjoiskarjalanelykeskus.wordpress.com)
- Korvauksen hakeminen rauhoitettujen lajien aiheuttamisesta vaingoista ja vahinkojen ennalta ehkäisemisestä (ely-keskus.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Pirinen
lajivahinkokoordinaattori, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
mika.pirinen(at)ely-keskus.fi
p. 0295 026 214
Jari Kontiokorpi
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
jari.kontiokorpi(at)ely-keskus.fi
p. 050 312 8596
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande
Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.
Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote
Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote
Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.
Norsk e-Fuel AS:n sähköisen polttoaineen tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Rauma (Satakunta, Varsinais-Suomi)8.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Norsk e-Fuel AS suunnittelee sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitosta Raumalle. Laitoksen suunniteltu sijaintipaikka on Rauman Satamassa, Ulko-Petäjäksen niemen kärjessä.
Valkoposkihanhien kevätmuutto vilkastuu7.5.2025 15:24:14 EEST | Tiedote
Viimeisen viikon aikana kymmeniätuhansia valkoposkihanhia saapui Suomeen. Suomeen saapuminen tapahtui kahdessa aallossa, joista toinen tapahtui vappuaattona keskiviikkona 30.4. ja toinen lauantaina 3.5.2025. Etelä- ja Itä-Suomen pelloilla ruokailee nyt yli 200 000 valkoposkihanhea. Päämuutto ei ole vielä tapahtunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme