Valkoposkihanhien päämuuttoa odotellaan edelleen

Valkoposkihanhien kevätmuutto etenee keskimääräisen aikataulun mukaisesti. Etelä-Ruotsissa on ollut voimakasta muuttoa lauantaina, mutta muutto keskeytyi sumuun ja sateeseen. Suomessa jonkinlaista muuttoa on havaittu päivittäin, mutta vasta sunnuntaina laskettiin isompia määriä pääkaupunkiseudulta rajan pintaan Pohjois-Karjalaan. Eniten havaittiin Siuntiossa 45 000 ja Punkaharjulla 50 000 muuttavaa lintua. Ruotsissa oli jälleen maanantaina kovaa muuttoa, mutta nämä linnut ilmeisesti törmäsivät jälleen sade- ja sumurintamaan ja pysähtyivät. Muutto jatkunee sumun hellittäessä.
Hollantilaisten lähetinhanhien paikannukset vahvistavat muuton alkaneen kunnolla. Maanantaina hanhista kolme oli jo Venäjällä, yhdeksän Suomessa, kolme Virossa, viisi Ruotsissa ja loput parikymmentä vielä talvialueiden lähellä Tanskan – Hollannin alueella. Satelliittihanhien ja muuttajamäärien perusteella voidaankin arvioida maanantai-iltaan mennessä Suomen ohittaneen tai Suomessa oleilevan kolmasosan arktisesta valkoposkihanhikannasta.
Suomessa oleilevista hollantilaisista lähetinhanhista kolme on Pohjois-Karjalassa, viisi Itä-Uudenmaan – Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson alueella ja yksi Pohjanlahden rannikolla. Paikallisia on arvioitu suurin piirtein samanlaisia määriä kuin edellisviikolla, eniten Kouvolan, Kiteen, Tohmajärven ja Joensuun alueilla, joissa touhusi noin 20 000 paikallista valkoposkihanhea.
Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen valkoposkihanhitutkimuksessa viime viikolla Kiteellä ja Tohmajärvellä asennettiin viidellekymmenelle valkoposkihanhelle satelliittilähettimet. ”Kolmasosa jatkoi viime viikon aikana muuttoa Venäjälle. Sunnuntain illan ja tiistaiaamun aikana lähti yli kolmasosa, joten vain kymmenkunta lähetinhanhea oleilee enää Pohjois-Karjalassa”, kertoi Turun yliopiston biologian laitoksen ekologian professori Toni Laaksonen. Lähetinhankkeen rahoittaa ympäristöministeriö.
Muutto on siis saavuttamassa huippuvaiheen. Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen kertoo sääennusteista:
”Kaakosta tulevat matalapaineet ovat usein vaikeita ennustaa numeerisilla malleilla. Sen seurauksena sää- ja hanhiennusteet ovat kovin epävarmoja.
Lähipäivinä muuttosää Tanskasta Itämerelle on melko hyvä, mutta keskiviikkona ja torstaina Suomessa ja Baltiassa muuttoa haittaavat sade- ja ukkoskuuroalueet sekä navakka luoteenpuoleinen tuuli merellä, joka hellittää torstain aikana.
Tämän hetken sääennusteissa hyvä sää päämuutolle vallitsee torstai-illasta lauantaihin. Tuuli on silloin sen verran läntinen, että osa muutosta voi kulkea Venäjän puolelta. Sunnuntaista alkaen sääennusteiden epävarmuus on niin suuri, ettei päivittäistä muuttosäätä voi ennustaa. On kuitenkin todennäköistä, että sunnuntaihin mennessä pääjoukko on Suomessa tai mennyt jo osaksi sen ohi.”
Hanhitilanneraportti on koottu BirdLifen, Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyönä, ja se julkaistaan verkossa osoitteessa https://www.birdlife.fi/hanhitilanne/
Lisätietoja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Pirinen
lajivahinkokoordinaattori, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
mika.pirinen(at)ely-keskus.fi
p. 0295 026 214
Jari Kontiokorpi
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
jari.kontiokorpi(at)ely-keskus.fi
p. 050 312 8596
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande
Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.
Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote
Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote
Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.
Norsk e-Fuel AS:n sähköisen polttoaineen tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Rauma (Satakunta, Varsinais-Suomi)8.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Norsk e-Fuel AS suunnittelee sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitosta Raumalle. Laitoksen suunniteltu sijaintipaikka on Rauman Satamassa, Ulko-Petäjäksen niemen kärjessä.
Valkoposkihanhien kevätmuutto vilkastuu7.5.2025 15:24:14 EEST | Tiedote
Viimeisen viikon aikana kymmeniätuhansia valkoposkihanhia saapui Suomeen. Suomeen saapuminen tapahtui kahdessa aallossa, joista toinen tapahtui vappuaattona keskiviikkona 30.4. ja toinen lauantaina 3.5.2025. Etelä- ja Itä-Suomen pelloilla ruokailee nyt yli 200 000 valkoposkihanhea. Päämuutto ei ole vielä tapahtunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme